Anoppini on välttämätön paha

Nuorempana tultiin ihan ok toimeen, mutta jokin on aina kaihertanut välejämme. Se on sellainen tunne. En tiedä olenko vienyt hänen poikansa vai mikä. Hän on aina ollut oikea suupaltti ja kertoo KAIKKIEN asiat kaikille ja siksi pyritään välttämään tapailua. Luulen että suurin syy on että hän luulee että se olen minä joka välttelee mutta mieheni ei voi kestää äitiään. Hän käy meillä onneksi vain muutaman kerran vuodessa ja se menee yleensä niin että hän vain "poikkeaa" ohi ajaessaan ja istuu tuntikaupalla ja puhuu itsestään ja mieheni siskon elämästä sekä heidän lapsistaan. Uskomatonta että jollain voi olla sellainen puheenlahja. Puhuu oikeasti yksinään taukoamatta. Viimeksi kun "poikkesi" niin kävin välillä päivätorkuilla kun en jaksanut enää kuunnella. Ja herättyäni tarina vaan jatkui. Ärsyttävintä tässä on kun hänen tekemisensä ja siskon perhe ovat niiin ihmeellisiä ja meidän kuulumisia ei edes kysy. Tai välillä jonkun lauseen lomassa saattaa tulla piilovittuilua minulle (jonka kyllä ignooraan sujuvasti) tai sukulaisistani. Uskomaton tapaus. Onneksi ei usein nähdä mutta nekin kerrat liikaa!