Lue keskustelun säännöt.
Vanhemman painajainen toteutui: unohdin ilmoittaa lapsen hoitoajat, lapsi ei mahdu omaan päiväkotiryhmäänsä
01.05.2018 |
Todella tiukoille vedetty päiväkotiryhmät, jos yksi aikuinen joutuu hoitamaan kahdeksaa lasta. Yksikin lapsi siihen päälle ja katastrofi on valmis.
Ei ihmekään että jutussakin sanotaan, että ”Päiväkodin henkilökunnan mielenterveyssyistä johtuvat sairauslomat ovat olleet Lappeenrannassa monta vuotta nousussa. Pahimmat tilastot saatiin viime vuodelta: esimerkiksi uupumuksen, unettomuuden ja masennuksen vuoksi pidetyt sairauslomapäivät yli kaksinkertaistuvat edellisvuoteen verrattuna”.
Näin Lappeenrannassa. Mites sitten muualla.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kantani on se, että vanhempien tulee valittaa ja vaatia parempaa, ja sen viestin pitää mennä kuntapäättäjille asti. Ei ole kyse laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, eikä kunta noudata lainmukaisia velvollisuuksiaan, jos päiväkotien täytyy kehottaa vanhempia noutamaan lapsensa aiemmin turvallisuuden vaarantumisen vuoksi, kunta ei pysty takaamaan työssäkäyvien vanhempien lapsille hoitoa, tai ryhmäkoot ovat alituiseen niin suuret, ettei enää voida puhua missään määrin "tilapäisestä ylityksestä".