Lue keskustelun säännöt.
Kuinka body positivity/kehopositiivisuus lihotti ja teki minut onnettomaksi
23.04.2018 |
1/2 Julkaisen tekstin kahdessa osassa, koska se on muuten liian pitkä.
Mutta ihan alkuun:
Kehopositiivisuusliikkeen taustalla oleva ajatus on oikea ja hyvä - kaikille kuuluu sama arvo ja sama kohtelu vartalon koosta, muodosta, terveydentilasta ym. riippumatta. Tästä olen samaa mieltä edelleen. Olen arvoiltani feministi, mutta kehopositiivisuus aiheutti minulle itselleni ongelmia.
Mutta itsensä hyväksyminen ja "itsesi rakastaminen sellaisena kuin olet" on ollut minulle tie lihomiseen.
Lyhyesti kerrottuna minulla on syömishäiriötaustaa ja historia jojolaihduttajana. Viimeisen jojoilu katkesi kolmisen vuotta sitten, kun lopetin kehopositiivisuuspuheen innoittamana dieettaamisen kokonaan. Koin ruokavalioni kovin rajoittavaksi ja ajattelin, että kun joka puolella puhutaan laihduttamisen lopettamisesta avaimena pysyvään painonhallintaan ja hyvään oloon, antaisin sille mahdollisuuden. Treenaaminenkin jäi siinä samalla ihan huomaamatta.
Pian olin 25 kiloa painavampi kuin aiemmin ja aiemmin timmi kehonkoostumukseni oli muuttunut pelkäksi makkaraksi. Häpesin itseäni, mutta koska uskoin siihen, että itseni hyväksymällä voisin paremmin, tein kaikkeni ollakseni onnellinen uudessa vartalossani. Söin liikaa enkä liikkunut, koska motivaatiota ei löytynyt. Olinhan hyvä sellaisena kuin olin ja laihduttaminen on kaiken lisäksi haitallista ja hyödytöntä.
Tässä vaiheessa koin painetta kahdesta eri suunnasta: sen lisäksi, että olin reilusti ylipainoinen (BMI korkeimmillaan 33) ja tiesin, että minun pitäisi laihtua, koin myös painetta hyväksyä itseni lihavana ja nauttia kehostani. Todellisuudessa painon mukana elämääni oli tullut kaikenlaista kremppaa virtsankarkailusta erilaisiin kiputiloihin. Veriarvotkin olivat huonot. Sopivia vaatteita oli vaikea löytää ja liikkuminen alkoi käydä vaikeaksi.
Kaiken lisäksi näytin rumalta. Tulipahan sanottua. En pystynyt näkemään kauneutta vartalossani; makkaroissa ja raskausarvissa, kaksoisleuassani, roikkuvassa takapuolessa ja pulleissa rinnoissa. Kaipasin valtavasti takaisin aikaan, jolloin olin n. 30 kiloa kevyempi ja tiukassa kunnossa salitreenin sekä juoksun ansiosta. Olin suoraan sanottuna onneton, mutta halusin uskoa, että voisin olla onnellinen ja tyytyväinen itseeni ylipainoisena.
Tämä ristiriita sai minut lopulta syömään ja lihomaan entistä enemmän. Koin syyllisyyttä painostani mutta myös siitä, etten osannut hyväksyä itseäni. Mietin laihduttamista mutta samalla uskoin, että minun pitäisi tehdä pysyvä elämäntapamuutos ja laihduttaa lempeästi sekä hitaasti, mikä ei motivoinut minua aloittamaan.
Kommentit (32)
Sori mut kehopositiivisuus oli sulle selvästi vaan tekosyy olla treenaamatta ja syödä kaikkea mitä halusit… oikeasti se on vaan itsensä rakastaminen (koosta xxs kokoon xxxxxxxl); noi syömishäiriöt vissiin hankaloittaa sitä
Hyvä että tykkäät itsestäsi nyt, oiskohan positiivisuuden aihe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lihominen ja ylipaino on aina huono asia, sitä tosiasiaa ei voi mitenkään julistaa vääräksi. Lihava on joko sairas tai sairastuu myöhemmin. Lihavuudessa ei oikeasti ole mitään hyvää, joidenkin sitä täytyy sietää mutta mikään tavoiteltava asia se ei ole. Normipaino on aina paras tavoite. Normipaino on tietysti myös parempi kuin selvä alipaino, joskin hoikkuus on terveydelliseltä kannalta ja eliniän puolesta parempi kuin normipainon yläalue. Ihmisen ei tarvitse hyväksyä lihavana oloaan vaan aina pitäisi kannustaa tekemään asialle jotain.
tai sitte vaan live fast die young
Tyypillistä lahkojen logiikkaa vastauksissa: koska juttu X ei toiminut ap:lla, hän on ymmärtänyt sen alunperinkin väärin ja on muutenkin vääräuskoinen (syömishäiriö?)...
Lihavaoletetut ovat monesti hyvinvoivempia, kuin niin sanotut normaalipainoiset. Nykyään on vaan vallalla median tuputtama ajatus, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Kaikilla on kuitenkin oma normaalipainonsa, johon kroppa automaattisesti asettuu, jos sitä ei kaikenlaisilla luonnottomilla dieeteillä pakoteta nykyihanteiden mukaisesti tasapaksuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lihavaoletetut ovat monesti hyvinvoivempia, kuin niin sanotut normaalipainoiset. Nykyään on vaan vallalla median tuputtama ajatus, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Kaikilla on kuitenkin oma normaalipainonsa, johon kroppa automaattisesti asettuu, jos sitä ei kaikenlaisilla luonnottomilla dieeteillä pakoteta nykyihanteiden mukaisesti tasapaksuksi.
Sarcasm much?
"Kehopositiivisuutta" ei pitäisi ottaa miksikään elämänfilosofiaksi. Se on puhtaasti poliittisen ideologian jatke, pohjautuu nykypäivän raiteiltaan suistuneen "liberaali"vasemmiston tyhjäpäiseen tasa-arvo -fantasiaan.
Oikeistolainen vastine, "Ota läski itseäsi niskasta kiinni ja laihduta!" on ihan yhtä sisällötön ajattelutapa.
Kannattaa opetella ajattelemaan omilla aivoillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lihominen ja ylipaino on aina huono asia, sitä tosiasiaa ei voi mitenkään julistaa vääräksi. Lihava on joko sairas tai sairastuu myöhemmin. Lihavuudessa ei oikeasti ole mitään hyvää, joidenkin sitä täytyy sietää mutta mikään tavoiteltava asia se ei ole. Normipaino on aina paras tavoite. Normipaino on tietysti myös parempi kuin selvä alipaino, joskin hoikkuus on terveydelliseltä kannalta ja eliniän puolesta parempi kuin normipainon yläalue. Ihmisen ei tarvitse hyväksyä lihavana oloaan vaan aina pitäisi kannustaa tekemään asialle jotain.
Kehopositiivisuudella ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että ihmisten pitäisi tavoitella lihavuutta. Itseinho ja -viha ei puolestaan edistä terveyttä millään tavalla.
Olipas ap:llä tekemällä tehty ongelma. Ei kehopositiivisuus tarkoita, että ei saisi laihduttaa sen taliar, että näyttää paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap oletti, että body positivity on uusi ratkaisu hänen psyykkisiin ongelmiinsa.
Kehopositiivisuutta ei kannata mieltää miksikään uudeksi laihdutuskikaksi, kun sitä ei ole siihen tarkoitettu. Se on armollisempaa suhtautumista omaan sekä muiden kehoihin, sisäistä ja ulkoista hyvinvointia ja myös tasa-arvoa, ja sillä on myös yhteiskunnallisesti tärkeä paikkansa länsimaisessa kulttuurissa. Itse asiassa näen tämän liikkeen ennen kaikkea yhteiskunnallisena liikkeenä vallitsevia kauneuskäsityksiä ja ennakkoluuloja vastaan. Lisäyksenä vielä tähän, että Suomessa viime aikoina eniten esillä olleet kehopositiivisuusliikkeet (Jenny ja läskimyytinmurtajat, Vaakakapina) eivät ole viitanneet kintaalla terveystekoihin, vaan taustalla on ollut myös liikunnan ja ravitsemuksen asiantuntijoita.
Kertomuksestasi, ap, jäi mieleen se, että ehkä prosessisi on yksinkertaisesti vielä alkutaipaleella. On luonnollista, että pitkään kurinalaista elämää viettäneenä balanssin löytäminen on vaikeaa, joten dieeteistä luopuminen voi vallan hyvin johtaakin lihomiseen. Ehkei siis ongelman ydin ollut itse kehopositiivisuus, vaan se, että sinulla ei yksinkertaisesti vielä tässä vaiheessa ollut mitään vaihtoehtoista tapaa hallita painoa, kuin tiukka kuri. Kehopositiivisuus valietttavasti ei ole tähän ongelmaan mikään pikaratkaisu, mutta se antaa kuitenkin hyvän näkökulman tavoille, joilla voit tulevaisuudessa hallita painoasi.
Lihominen ja ylipaino on aina huono asia, sitä tosiasiaa ei voi mitenkään julistaa vääräksi. Lihava on joko sairas tai sairastuu myöhemmin. Lihavuudessa ei oikeasti ole mitään hyvää, joidenkin sitä täytyy sietää mutta mikään tavoiteltava asia se ei ole. Normipaino on aina paras tavoite. Normipaino on tietysti myös parempi kuin selvä alipaino, joskin hoikkuus on terveydelliseltä kannalta ja eliniän puolesta parempi kuin normipainon yläalue. Ihmisen ei tarvitse hyväksyä lihavana oloaan vaan aina pitäisi kannustaa tekemään asialle jotain.