Kerrotteko (appi)vanhemmillenne suunnitelmista heti ja vaiheittain vai vasta kun kaikki on ihan selvaa? Meilla appivanhemmat ovat jo iakkaampia hossottajia,

Jos taas kemiat ei oikein toimi ja odotettavissa on vaan heti jyrkkää eitä asiaa edes kuuntelematta, en ehkä jaksaisi pahoittaa omaa mieltäni muutenkin kenties sekavassa tilanteessa.

Ei me ainakaan kerrotamiehen vanhemmille (varsinkaan äidille) mitään koska tämä hössöttää ja miettii niitä asioita sitten yötä päivää kun luulee että me ei osata mitääsn eikä selvitä mistään.

Ja sitten se vielä puhuu ne asiat ympäri kyliä niin...



Silloinnkin kun toista lasta aloin odottamaan niin kerroin omalle äidilleni siitä ja sanoin että siitä ei vielä tarvitse kellekkään puhua ennen kuin se 12 viikkoa on täynnä.

No mies halusi sitten omalle äidilleen kanssa kertoa vaikka olin sitä vastaan, kertoi kuitenkin ja parin viikon päästä (rv oli silloin jotain 9) niin anoppi tuli ja sanoi että se on sitten semmonen juttu että minä en ainakaan enää sitä asiaa salaile, jos kerran tällänen ilouutinen on niin kyllä siitä pitää ihmisille saada sanoa.



Silloin vasta tajus mieskin että hänen äidilleen ei kerrota enää yhtään mitään.

Saavat näin tottua ajatukseen:-)

mutta toisaalta melkein voisin aiemman kokemuksen perusteella sanoa, että se totutteluun mahdollinen aika käytetään vaan hyvin ponnekkaasti meidän pään kääntämiseen. Tiedä sitten... Haluaisin olla avoin ja reilu, ja olisi kiva voida miettiä elämäntilanteita yhdessä, mutta kun heillä usein lähtökohta on se, että me tullaan kysymään heiltä lupaa johonkin, jota ei hevillä tipu...



ap

appivanhemmat sanovat että jaa ja heti perään että " mutta ei teidän kannata nyt tästä puhua sille ja sille tai töissä tai naapureille" . Kaikki asiat pitää salata loppuun asti. Tietty ei kannata puhua uudesta työpaikasta ennen kun on saanut sopimuksen tehtyä, mutta miksi uudesta autosta on sanottava että ei kun tässä nyt on vaan koeajolla ollut kaikenlaisia, jos kerran kaupat on jo tehty. Sehän valehtelemista, ja kaikkihan joka tapauksessa jossain välissä huomaa, että noilla on nyt eri auto kun ennen, siis jos jotain kiinnostaa autot näin paljon.

Mahdollisiin vastusteluihin sanoisin jotakin epämääräistä. En ottaisi kantaa tai alkaisi selittelemään tai väittelemään. Sanoisin vaan hmmm. Ja kääntäisin puheen (appi)vanhempien asioihin. Näin ehkä oppisivat vähitellen, että ollan tässä aikuisia itsekin.

Pääsääntöisesti omat vanhemmat tietävät usein etukäteenkin, koska olen äitini kanssa läheinen ja soitellaan melkein joka päivä, taikka juoruillaan muuten kahvikupillisen kanssa, ja juttelen hänelle kuin parhaalle ystävälleni kaikenlaisista asioista ja mietin ääneen meidän suunnitelmia.



Anopille sen sijaan vasta jälkeenpäin, ja silloinkin yleensä vasta, kun olen hyvän aikaa suostutellut miestä, että kyllä sun nyt on jossain vaiheessa soitettava äidillesi ja kerrottava.

Me kerrotaan mun vanhemmille vasta aika loppuvaiheessa, muuten alkais loputon kysely että mikäs on tilanne.

Anopille voi kyllä kertoa aijemminkin.

Suunnitteluvaiheessa en näe mitään syytä, miksi heidän tai kenenkään pitäisi tietää asioistamme. Tuntuisi itsestäkin oudolta alkaa kertomaan, että " ajateltiin alkaa vuoden kuluttua yrittämään lasta" tai jotain muuta vastaavaa. Mitä tuollaiseen voisi edes vastata? " Ai kun kiva, raportoikaa meitäkin sitten sänkypuuhistanne, että pysytään tilanteen tasalla" ?