Miksi yleinen asenne on se, että naisen tehtävä on pitää mies seksuaalisesti tyydytettyä avioliitossa, mutta miestä ei koske sama velvollisuus?
Kommentit (27)
Kyllä meidän suhteessa seksiä harrastetaan silloin jos molempien tekee mieli. Kumpikin ollaan sillä asenteella, että annetaan mahdollisuus halujen heräämiselle kumppanin hyväilyillä vaikka sattuisikin väsyttämään tai muuten vaan ei tekisi mieli. Miehen halut nyt yleensä herää jo vähän pakaraa tai tissiä vilauttamalla ja minun viimeistään miehen antaessa suuseksiä. Miehelleni muutenkin minun orgasmit on tärkeitä ja suhteemme aikana ei ole montaa kertaa ollut niin, että en olisi orgasmia saanut. Kyllä se molempien nautinto voi suhteessa olla yhtä tärkeää. Mielestäni asiaan vaikuttaa se mitä itse hyväksyy. Olen alusta asti tuonut ilmi, että seksi ei ole palkinto tai kiristyskeino vaan sen kuuluu olla yhteinen nautinto. Olen huomioiva seksissä kuten myös parisuhteessa muutenkin ja siksi voin odottaa samaa itseäni kohtaan.
milloinka olette kokeneet sellasen tapahtuman että vaimo tulee illalla konjakin juotuaan sänkyyn ja alkaa pusutella, riisua housujasi, räplätä muniasi, ottaa suihin ja lopuksi hakkaa itseään munaasi saaden orkut ja kierähtää kyljelleen,pieraisee ja alkaa kuorsata
funtsitaan hetiki...............................................
ööö eipä taida
Vierailija kirjoitti:
N41 kirjoitti:
Ei ole yleinen asenne.
Onpas. Tälläkin palstalla moni on kertonut suostuvansa seksiin miehen mieliksi vaikka itse ei haluta ja osa seksuaaliterapeuteista kehottaa Naisia samaan, mutta miehillä ei avioliitossa ole mitään velvollisuuksia tyydyttää vaimoa seksuaalisesti jos itse mies on haluton. Kyllä todellakin sellainen yleinen asenne vallitsee. Ap
Koska tämä palsta on niitä paikkoja joissa naiset valittavat kun mies ei anna.
On sitten muut palstat joissa miehet valittavat kun naiset ei anna.
Aloitus on ihan oikealla asialla ja sama pätee myös seksin laatuun. Miksi miehet aina odottavat automaattisesti, että heille kuuluu seksistä orgasmi, mutta eivät välitä tyydyttää tai kiihottaa naista?
Vaikka olen kertonut miehelle lukuisia kertoja, mikä saisi minut syttymään ja olisi kiihottavaa (esimerkiksi tietyt sanat, ei edes mitään erityisen perverssiä), niin hän ei viitsi ottaa sitä mitenkään huomioon. Ei vaan viitsi. Sellaisesta katkeroituu ajan mittaan, kun toinen vaan kertakaikkiaan ei välitä.
Vierailija kirjoitti:
N41 kirjoitti:
Ei ole yleinen asenne.
Onpas. Tälläkin palstalla moni on kertonut suostuvansa seksiin miehen mieliksi vaikka itse ei haluta ja osa seksuaaliterapeuteista kehottaa Naisia samaan, mutta miehillä ei avioliitossa ole mitään velvollisuuksia tyydyttää vaimoa seksuaalisesti jos itse mies on haluton. Kyllä todellakin sellainen yleinen asenne vallitsee. Ap
Ja toisin päin.
Moni =/ yleinen
Monet pihtaa osana muuta riitelyä (pihtaus on siis päätös välttää seksiä vaikka haluttaisikin).
Monet ei välitä toisen haluista.
Monet panostavat huiman paljon toisen tarpeisiin.
Monet joustavat.
Monet eivät jousta.
Monet pettää.
Monet ei petä.
Meitä on moneksi.
Pointti on se, että Aivan Varmasti parisuhteissa useampi haluton nainen suostuu seksiin miehen mieliksi kuin haluton mies naisen mieliksi. Kuka muka voi perustellen väittää, ettei näin ole? Ap
Parisuhteessani on jotenkin aina ollut itsestäänselvyys, että jos miestä haluttaa, minä tyydytän hänet tavalla tai toisella.
TOisin päin tämä ei toimi. Ja naisen tyydyttämiseenhän EI tarvita välttämättä erektiota.
MIehelle on siis aina ollut selvä, että minä autan häntä hänen paineidensa purkamisessa, toisinpäin ei tikkua ristiin laita. Kysytty on. Keskusteltu on. Kaikkeni olen yrittänyt.
Hän ei edes suostu suutelemaan rintojani silloin, kun leikkisin itse leluilla.
Hänelle kaikki seksi on täysin yök silloin, kun hän ei itse sitä halua. Hänen ei kuulemma tarvitse. No, en voi pakottaakaan.
Mutta jos minä en heti syösy auttamaan häntä tarpeidensa tyydyttämisessä, hän suuttuu ja monen päivän riita on valmis.
Minä tyydytän hänet (yksipuolisesti) vähintään kahdesti viikossa. Lisäksi on ns. normiseksiä. Hän ei suostu tyydyttämään minua (yksipuolisesti) edes yhtä kertaa kuukaudessa.
Kyllä, avioliittomme on lopussa.