Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia 39 vuotiaana raskaaksitulemisesta...
19.04.2018 |
Olen pikkuhiljaa jo alkanut tuntemaan epätoivoa...lasta on yritetty viisi kuukautta. Tätä ennen gynekologi tutki ja ultrasi, kaikki kunnossa. Kuparikierukan poiston jälkeen kuukautiset hieman epäsäännölliset, mutta nyt 28 vrk. Ei perussairauksia tms. Minulla ennestään lapsia, miehellä ei. Koko ajan kuitenkin tykyttää päässä, että aikaa ei ole enää paljoa ja on vaikea rentoutua...
Kommentit (28)
Toi isovanhemmuudesta jauhaminen on täysin turhaa. Omat vanhempani olleet jo vuosia haudassa ja hyvimpä nuo lapset voivat silti ja vielä on yksi tuloillaankin. Ei voi/kannatta jättää elämättä ja kokematta siinä pelossa että mitäs jos joku kuolee. Kyllä me kaikki tästä kuollaan ennemmin tai myöhemmin, ei sitä kannata etukäteen murehtia.
Mitä tulee siihen että vanhemmat 60 vuotiaita lapsen ylioppilasjuhlissa, mitä sitten? Onko 60 jotenkin häpeällinen ikä? Olisiko 50 kunnioitettavampi? Katuuko se 60 vuotias siinä lapsensa juhlassa että tuli toikin tehtyä?
Mun mielestä kannattaa elää tätä päivää ja ottaa haasteet vastaan siinä järjestyksessä kuin ne tulee. Haasteita tulee joka tapauksessa kaikille, oli lapsia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein tasan vuosi tuli yritettyä. Nyt raskausviikolla 38.
Vierailija kirjoitti:
Toi isovanhemmuudesta jauhaminen on täysin turhaa. Omat vanhempani olleet jo vuosia haudassa ja hyvimpä nuo lapset voivat silti ja vielä on yksi tuloillaankin. Ei voi/kannatta jättää elämättä ja kokematta siinä pelossa että mitäs jos joku kuolee. Kyllä me kaikki tästä kuollaan ennemmin tai myöhemmin, ei sitä kannata etukäteen murehtia.
Mitä tulee siihen että vanhemmat 60 vuotiaita lapsen ylioppilasjuhlissa, mitä sitten? Onko 60 jotenkin häpeällinen ikä? Olisiko 50 kunnioitettavampi? Katuuko se 60 vuotias siinä lapsensa juhlassa että tuli toikin tehtyä?
Mun mielestä kannattaa elää tätä päivää ja ottaa haasteet vastaan siinä järjestyksessä kuin ne tulee. Haasteita tulee joka tapauksessa kaikille, oli lapsia tai ei.
Ehkä se opetus tuossa tarinassa on, että voi katua kun ei tehnyt lapsia nuorempana. Silloin voisi lasten lisäksi olla vielä elossa/kunnossa nauttimassa myös lastenlapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ikää 38 v, yli vuosi jo yritetty... hoitoihin ei taideta lähteä, vaan tämä taitaa olla tässä. Yksi lapsi ennestään, tärppäsi parissa kuukaudessa 31-vuotiaana.
Ei tarvitse välttämättä lähteä niinkään hoitoihin. Ihan peruslabrat, gynetutkimus ja siittiötutkimus saattaa riittää. Ongelma voi olla hyvin pienikin ja ihan tabletti/pillerilääkkein hoidettavissa.
Gynellä jo kävin, kaikki normaalia, ovulaatio tapahtuu ja raskauden ennuste hyvä. Jos miehen puolella vikaa, se ei taida olla ihan pillerein hoidettavissa (?!). Ehkä ikä on vain thenyt tehtävänsä meillä, ja asia on OK. Lapsen saanti ei ole mikään pakkomielle meille, vaan nykytilannekin on oikein hyvä. :)
Jos ikä olisi tehnyt tehtävänsä, olisi siitä verikokeissa nähty viitteitä. Jos siittiöissä todettaisiin vikaa, saattaisi inseminaatiosta olla apua.
Munasolutkin vanhenevat iän myötä, viallisia munasoluja on enemmän eikä hedelmöitys välttämättä onnistu, vaikka kierto olisikin OK muuten hormonien puolesta. Inseminaatiokaan ei siinä tilanteessa auttaisi. Voihan sitä tilannetta käydä kartoittamassa, mutta jotenkin en itse usko noihin inseminaatioihin yms, ja rankkoja hoitoja hormoneineen en halua. Tuntuisi jotenkin hassulta mennä minnekään vastaanotolle selittämään tätä asiaamme, että tavallaan haluttaisiin lapsi, muttei rankkoja hoitoja, ja ikääkin on jo sen verran, että nehän nauraa meidät pihalle sieltä. :D Varmaan mentäisiin, jos oltaisiin onnettomia ilman toista lasta, mutta kun ollaan tosi onnellisia nytkin, niin ei nähdä tarvetta lähteä väkisin hakeaan muutosta nykytilanteeseen.
Meitä ei naurettu ikämme takia ulos, (olin 39) päinvastoin. Lääkäri oli erittäin asiallinen eikä meistä mitään vikaa löytynyt mytta saimme letrot avuksi. Totta että viallisia munasoluja on enemmän, mutta suurin osa normaaleja kuitenkin. Meilläkin oli vuosi sitten tuulimuna huonon munasolun takia mutta nyt normaali raskaus menossa. Meidän tarinassa tietysti se ero että todella halusimme lapsen, vaikkakin takaraja yritykselle olisi ollut 41 vuotta. Näin päätimme. Olen siis nyt 40.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi isovanhemmuudesta jauhaminen on täysin turhaa. Omat vanhempani olleet jo vuosia haudassa ja hyvimpä nuo lapset voivat silti ja vielä on yksi tuloillaankin. Ei voi/kannatta jättää elämättä ja kokematta siinä pelossa että mitäs jos joku kuolee. Kyllä me kaikki tästä kuollaan ennemmin tai myöhemmin, ei sitä kannata etukäteen murehtia.
Mitä tulee siihen että vanhemmat 60 vuotiaita lapsen ylioppilasjuhlissa, mitä sitten? Onko 60 jotenkin häpeällinen ikä? Olisiko 50 kunnioitettavampi? Katuuko se 60 vuotias siinä lapsensa juhlassa että tuli toikin tehtyä?
Mun mielestä kannattaa elää tätä päivää ja ottaa haasteet vastaan siinä järjestyksessä kuin ne tulee. Haasteita tulee joka tapauksessa kaikille, oli lapsia tai ei.Ehkä se opetus tuossa tarinassa on, että voi katua kun ei tehnyt lapsia nuorempana. Silloin voisi lasten lisäksi olla vielä elossa/kunnossa nauttimassa myös lastenlapsista.
Höpö höpö, kyllä iltatähden saajista monilla on lapsia myös nuorelta iältä. Itse olen saanut lapsia joka iässä, 19, 22, 32 ja nyt 41.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ikää 38 v, yli vuosi jo yritetty... hoitoihin ei taideta lähteä, vaan tämä taitaa olla tässä. Yksi lapsi ennestään, tärppäsi parissa kuukaudessa 31-vuotiaana.
Ei tarvitse välttämättä lähteä niinkään hoitoihin. Ihan peruslabrat, gynetutkimus ja siittiötutkimus saattaa riittää. Ongelma voi olla hyvin pienikin ja ihan tabletti/pillerilääkkein hoidettavissa.
Gynellä jo kävin, kaikki normaalia, ovulaatio tapahtuu ja raskauden ennuste hyvä. Jos miehen puolella vikaa, se ei taida olla ihan pillerein hoidettavissa (?!). Ehkä ikä on vain thenyt tehtävänsä meillä, ja asia on OK. Lapsen saanti ei ole mikään pakkomielle meille, vaan nykytilannekin on oikein hyvä. :)
Jos ikä olisi tehnyt tehtävänsä, olisi siitä verikokeissa nähty viitteitä. Jos siittiöissä todettaisiin vikaa, saattaisi inseminaatiosta olla apua.
Munasolutkin vanhenevat iän myötä, viallisia munasoluja on enemmän eikä hedelmöitys välttämättä onnistu, vaikka kierto olisikin OK muuten hormonien puolesta. Inseminaatiokaan ei siinä tilanteessa auttaisi. Voihan sitä tilannetta käydä kartoittamassa, mutta jotenkin en itse usko noihin inseminaatioihin yms, ja rankkoja hoitoja hormoneineen en halua. Tuntuisi jotenkin hassulta mennä minnekään vastaanotolle selittämään tätä asiaamme, että tavallaan haluttaisiin lapsi, muttei rankkoja hoitoja, ja ikääkin on jo sen verran, että nehän nauraa meidät pihalle sieltä. :D Varmaan mentäisiin, jos oltaisiin onnettomia ilman toista lasta, mutta kun ollaan tosi onnellisia nytkin, niin ei nähdä tarvetta lähteä väkisin hakeaan muutosta nykytilanteeseen.
Meitä ei naurettu ikämme takia ulos, (olin 39) päinvastoin. Lääkäri oli erittäin asiallinen eikä meistä mitään vikaa löytynyt mytta saimme letrot avuksi. Totta että viallisia munasoluja on enemmän, mutta suurin osa normaaleja kuitenkin. Meilläkin oli vuosi sitten tuulimuna huonon munasolun takia mutta nyt normaali raskaus menossa. Meidän tarinassa tietysti se ero että todella halusimme lapsen, vaikkakin takaraja yritykselle olisi ollut 41 vuotta. Näin päätimme. Olen siis nyt 40.
Kiitos vastauksestasi, ja onnea teille! Saanko kysyä, mihin vaivaan mainitsemasi letrot auttavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi isovanhemmuudesta jauhaminen on täysin turhaa. Omat vanhempani olleet jo vuosia haudassa ja hyvimpä nuo lapset voivat silti ja vielä on yksi tuloillaankin. Ei voi/kannatta jättää elämättä ja kokematta siinä pelossa että mitäs jos joku kuolee. Kyllä me kaikki tästä kuollaan ennemmin tai myöhemmin, ei sitä kannata etukäteen murehtia.
Mitä tulee siihen että vanhemmat 60 vuotiaita lapsen ylioppilasjuhlissa, mitä sitten? Onko 60 jotenkin häpeällinen ikä? Olisiko 50 kunnioitettavampi? Katuuko se 60 vuotias siinä lapsensa juhlassa että tuli toikin tehtyä?
Mun mielestä kannattaa elää tätä päivää ja ottaa haasteet vastaan siinä järjestyksessä kuin ne tulee. Haasteita tulee joka tapauksessa kaikille, oli lapsia tai ei.Ehkä se opetus tuossa tarinassa on, että voi katua kun ei tehnyt lapsia nuorempana. Silloin voisi lasten lisäksi olla vielä elossa/kunnossa nauttimassa myös lastenlapsista.
Ihanaa kun ihmiset ajattelee noin. Se nelikymppinenhän voi toki mielellään kääntää kellot ja tehdä lapsensa kaksikymppisenä. Eiku. Yleensä vaihtoehdot on, että joko hankkii lapsia tai ei.
Munasolutkin vanhenevat iän myötä, viallisia munasoluja on enemmän eikä hedelmöitys välttämättä onnistu, vaikka kierto olisikin OK muuten hormonien puolesta. Inseminaatiokaan ei siinä tilanteessa auttaisi. Voihan sitä tilannetta käydä kartoittamassa, mutta jotenkin en itse usko noihin inseminaatioihin yms, ja rankkoja hoitoja hormoneineen en halua. Tuntuisi jotenkin hassulta mennä minnekään vastaanotolle selittämään tätä asiaamme, että tavallaan haluttaisiin lapsi, muttei rankkoja hoitoja, ja ikääkin on jo sen verran, että nehän nauraa meidät pihalle sieltä. :D Varmaan mentäisiin, jos oltaisiin onnettomia ilman toista lasta, mutta kun ollaan tosi onnellisia nytkin, niin ei nähdä tarvetta lähteä väkisin hakeaan muutosta nykytilanteeseen.