Miten tukea lasta kaverisuhteissa?

Mitä jos opettaisitte kantamaan ylpeydellä itseään siitä huolimatta, että ovat outoja. Olisitko itse halunnut olla koulussa mieluummin geneerinen ja suosittu, kuin oma itsesi ilman sosiaalista painetta olla jotakin muuta?

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos opettaisitte kantamaan ylpeydellä itseään siitä huolimatta, että ovat outoja. Olisitko itse halunnut olla koulussa mieluummin geneerinen ja suosittu, kuin oma itsesi ilman sosiaalista painetta olla jotakin muuta?

Onko nämä ainoat vaihtoehdot? En mä osaa sanoa, olivatko meidän luokan "suositut" erityisen geneerisiä vai eivät. Mun puolesta lasten ei tarvitse mitenkään erityisesti MUUTTUA, mutta kyllä se aina surettaa, jos lapsi kokee olevansa jotenkin erikoinen ja ettei sovi joukkoon. Ja että se häntä itseään harmittaa - hän kokee itse, että suosittu on sellainen, jota kuunnellaan, kun hän suunsa avaa. Mutta häntä itseään ei kukaan kuuntele. En osaa sanoa, onko asia niin, mutta tämä on se, mitä hän minulle kertoo. 

Sitäkään en tiedä, miten opetetaan toista "kantamaan itsensä ylpeydellä". Koulupsykologi sanoi samaa, että tärkeintä on, että lapsi voi kantaa itseään ylpeydellä ja olla iloinen omasta itsestään. Mutta ei mulla ole hajuakaan, miten se sellainen toimii. 

Googlaa itsetunnon kehittäminen ja lapsen itsetunnon kehittäminen, ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Englanniksi löytynee enemmänkin materiaalia.

Tosi tärkeä juttu vanhempana on antaa lapselle malli siitä miten omaan itseen suhtaudutaan hyväksyvästi. Tekstisi perusteella sulla voisi olla tässä hiukan työsarkaa: kirjoitat tyyliin että "ollaan vaan tällaisia nörttejä" kun voisit vaikka kirjoittaa että "olemme omiinkiinnostuksenkohteisiimme uppoutuvia älykköjä" tms.

Nyt olisi hyvä tietää, mitä se nörttiys tarkoittaa.

Minä olin nörtti ennen internetiä, erityislahjakas lapsi, joka kärsi kovasti kosmisesta yksinäisyydestä, mutta samalla hylkäsi ystävyystarjoukset lihavilta ja keskinkertaisilta. Eli olin samalla kertaa epäsuosittu ja tosi kranttu.

Omassa esikoisessani näen vähän samaa. Hänelle kelpaa leikkiseuraksi vain yksi kaveri (oppivat molemmat lukemaan 4-vuotiaina ja jutut ovat vähän toisella tasolla kuin muilla päiväkodin lapsilla, halveksivat ihan kympillä massamuoti-ilmiöitä), ja jännitän jo etukäteen, mitä tapahtuu kun kaverusten tiet kouluun mennessä erkanevat.

Tavallaan toivoisin, että lapseni sosiaalistuisi isompaan porukkaan, mutta toisaalta hyvin minäkin elämässäni pärjäsin lukiosta eteenpäin, kun löytyi samoista asioista kiinnostuneita kavereita. Tärkeintä, että lapsi tuntisi itsensä hyväksytyksi omana itsenään ja pystyisi tulemaan siedettävästi toimeen erilaisten ihmisten kanssa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos opettaisitte kantamaan ylpeydellä itseään siitä huolimatta, että ovat outoja. Olisitko itse halunnut olla koulussa mieluummin geneerinen ja suosittu, kuin oma itsesi ilman sosiaalista painetta olla jotakin muuta?

Onko nämä ainoat vaihtoehdot? En mä osaa sanoa, olivatko meidän luokan "suositut" erityisen geneerisiä vai eivät. Mun puolesta lasten ei tarvitse mitenkään erityisesti MUUTTUA, mutta kyllä se aina surettaa, jos lapsi kokee olevansa jotenkin erikoinen ja ettei sovi joukkoon. Ja että se häntä itseään harmittaa - hän kokee itse, että suosittu on sellainen, jota kuunnellaan, kun hän suunsa avaa. Mutta häntä itseään ei kukaan kuuntele. En osaa sanoa, onko asia niin, mutta tämä on se, mitä hän minulle kertoo. 

Sitäkään en tiedä, miten opetetaan toista "kantamaan itsensä ylpeydellä". Koulupsykologi sanoi samaa, että tärkeintä on, että lapsi voi kantaa itseään ylpeydellä ja olla iloinen omasta itsestään. Mutta ei mulla ole hajuakaan, miten se sellainen toimii. 

Yleensä suositut ovat aika geneerisiä ja edustavat samoja arvoja, kuin mitä vallitseva ryhmä, joskin pienellä etumatkalla (enemmän rahaa käytössä, pääsy johonkin missä ollaan hieman edellä muodissa jne). Jos haluaisit, että lapsesi pääsisivät lähemmäs tätä sosiaalista statusta, joko heidän pitäisi muuttua tai sitten massan pitäisi muuttua. Massa kyllä muuttuukin hitaasti ja tulee aika, kun nörttikin on tavallaan seksikkäin viiteryhmässään.

Lapset ovat matkimisen mestareita ja itsevarmuutta, niin kuin kaikkea muutakin, voi opettaa parhaiten näyttämällä mallia. Itsekin voit opetella itsevarmuutta tarkkailemalla jotakin sellaista henkilöä, joka käyttäytyy mielestäsi itsevarmasti ja imitoimalla häntä. Pikkuhiljaa muutos siirtyy asenteeseen ja persoonaan.

Vierailija kirjoitti:

Googlaa itsetunnon kehittäminen ja lapsen itsetunnon kehittäminen, ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Englanniksi löytynee enemmänkin materiaalia.

Tosi tärkeä juttu vanhempana on antaa lapselle malli siitä miten omaan itseen suhtaudutaan hyväksyvästi. Tekstisi perusteella sulla voisi olla tässä hiukan työsarkaa: kirjoitat tyyliin että "ollaan vaan tällaisia nörttejä" kun voisit vaikka kirjoittaa että "olemme omiinkiinnostuksenkohteisiimme uppoutuvia älykköjä" tms.

Hmm... olen kyllä lukenut vaikka mitä, mutta en löydä sittenkään sellaista yhtymäpintaa, joka toimisi kuten keittokirja, tyyliin "laita 30g palsternakkaa ja sitten..." 

Nörtillä viittaan - en mihinkään erityislahjakkuuteen - vaan juuri jotenkin sellaiseen, että meistä kumpikaan ei ehkä oikein osaa aidosti iloita massasuosiota saavuttaneista asioista sellaisella tavalla, joka liittäisi meitä toisiin ihmisiin. Yritin oikoa mutkia suoraksi sitten sanomalla nörtti. Yleensä huomaan, että jos itse olen kiinnostunut jostain asiasta, harvoin löydän sitten ketään sellaista, jonka mielestä se olisi muuta kuin kuolettavan tylsää. Älyköstä en osaa sanoa, en ehkä itse ole kuitenkaan. Ehkä pikemminkin kombinaatio  outo kiinnostus ja huonot sosiaaliset taidot.

Jaa-a, "me"- siis mun lapset - ei kyllä millään päästä meidän tulotasolla tai lasten akateemisilla taidoilla kilpailemaan lasten luokilla olevien suosikkien kanssa samalle tasolle! Sikäli on vaikea lähteä kopsaamaan jotain sellaista käytösmallia, joka on opittu eliittikoulussa, tietyssä korkeakoulussa ja sitten vielä tietyllä uravalinnalla ja yli 100K € tuloilla/vanhempi.

Kyllä me enemmän ollaan niitä taviksia, itse tulen parhaiten toimeen köyhien yh-äitien kanssa, joilla on repaleinen työura.

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, "me"- siis mun lapset - ei kyllä millään päästä meidän tulotasolla tai lasten akateemisilla taidoilla kilpailemaan lasten luokilla olevien suosikkien kanssa samalle tasolle! Sikäli on vaikea lähteä kopsaamaan jotain sellaista käytösmallia, joka on opittu eliittikoulussa, tietyssä korkeakoulussa ja sitten vielä tietyllä uravalinnalla ja yli 100K € tuloilla/vanhempi.

Kyllä me enemmän ollaan niitä taviksia, itse tulen parhaiten toimeen köyhien yh-äitien kanssa, joilla on repaleinen työura.

Ei tarvitse 100k euron tuloja ollakseen itsevarma, eikä päästä eliittikouluun oppiakseen asioita. Voit imitoida ihan ketä tahansa, missä tahansa. Katsoa vaikka televisiota jos ei muuta. Oletko varma, että haluat oikeasti kehittyä, vai haluatko vain ulista?

Musta vähän tuntuu, että toisten kanssa oleminen on vähän moniulotteisempaa kuin tv-sarjojen tapahtumat draaman kaarineen.

Vierailija kirjoitti:

Musta vähän tuntuu, että toisten kanssa oleminen on vähän moniulotteisempaa kuin tv-sarjojen tapahtumat draaman kaarineen.

Okei, no sitten jos ei oo kiinnostunut kehittämään itseään tai patistamaan lapsea harjoittelemaan taitojaan, niin lapset voi siirtää esimerkiksi outokouluun, jossa todennäköisesti sopivat paremmin joukkoon. Niitä on Suomessa ainakin Stainer-koulut, Feeniks-koulu ja varmaan jotain muitakin. Myös kotioppiminen on Suomessa laillista.

Mä vain kyseenalaistan itsensä kehittämisen tv-sarjan avulla. Vai sillä tavallako itse olet oppinut sosiaalisista suhteista?