Sipilä : "Teimme mitä lupasimme Suomen taloudelle"
Nykyhallituksella ei ole osaa eikä arpaa talouskasvuun.Alkoi edellisten päättäjien veromuutoksista ja vientimaiden kehityksestä.
Kommentit (33)
Sipilähän lupasi ottaa tapin yhteisestä veneestä. Tuntuu, että onnistui.
Hyvin osaa ottaa kunnian jostain täysin irrallisesta. Ainoa kunnia Sipilälle kuuluu hyvinvointisuomen tuhoamisesta.
Hyvät asiat eivät koskaan ole poliitikkojen ansiota, huonot asiat ovat aina poliitikkojen vika. Ikiaikainen sääntö.
Ihan kuin menisi läpi. Poliitikot näyttää olettavat kansan olevan täysin vedätettävissä.
Todella surullista, että on ihmisiä jotka uskovat tuohon
Sitten se hallitus joka saa sotesotkun ja irtisanomissekoulun käsiinsä, saa siitä myös syyt. Vain nuoria koskeva irtisanominen on huono. Se sekoittaa työmarkkinat
Ihmisten kustannuksella. Ihmettelen, jos joku tuota pönttöä vielä äänestää.
Hallitus on saanut julkisen velkaantumisen lähes pysähtymään (siitä pisteet), mutta tehnyt sen toisaalta paljolti köyhimpien kustannuksella.
Talouskasvuun ei ole ollut nykyisellä hallituksella mitään vaikutusta. Aiempi hallitus teki päätöksiä infrainvestoinneista ja veromuutoksia, niillä oli ehkä enemmänkin vaikutusta.
Mua suututtaa nimenomaan tämä nuoria syrjivä määräaikaisuustöiden hyväksyminen. Entä jos samaa olisi ehdotettu yli 50-vuotiaille?
Vierailija kirjoitti:
Hyvät asiat eivät koskaan ole poliitikkojen ansiota, huonot asiat ovat aina poliitikkojen vika. Ikiaikainen sääntö.
Mitä muuta Sipilän poppoo on tehnyt kuin aktiivimallin joka ei vaikuta aktiivisuuteen mitenkään? Säästöjä on kyllä tehty mutta niistä ei talouskasvu tullut.
Lupaus? Tollo päättää ja peruu, päättää ja peruu, päättää ja peruu.
Muutenkin toiminta pääministerinä on ollut pöyristyttävää.
Pääministeri valehtelee valtionvelan ja lupaa asuntonsa käyttöön?
Siinäkin taisi luvata ja perua.
Huonoin pääministeri Suomen historiassa.
Hyväveliverkoston tekopyhä p*ska, joka ei ymmärrä mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista, että on ihmisiä jotka uskovat tuohon
Niinpä. Ja tämän takia nuo samat valtaapitävät istuvat eduskunnassa ja hallituksessa aina vain uudestaan ja uudestaan, vaalikaudesta toiseen. Heräisivät nukkuvat äänestämään nettipalstoilla valittamisen sijaan, niin voisi vaalitulos olla enemmistön mielestä mieluisampi.
Sipilä toi t e r r o r i s m i n Suomeen kutsumalla kolmansista maista rikollisia.
Vierailija kirjoitti:
Nykyhallituksella ei ole osaa eikä arpaa talouskasvuun.Alkoi edellisten päättäjien veromuutoksista ja vientimaiden kehityksestä.
anteeksi mistä alkoi??
AAAHHHAHHAHHAAHAHAHAAA
miten tyhmä pitää olla että uskoo tuota demari"läppää"?
Rinteen saavutukset ay-aikoina: vitu** lakkoja.
Rinteen saavutukset hallituksessa:
Rinteen saavutukset oppositiossa: uhkauksia lakoista + väite että talouskasvu on hänen (olemattomien) tekojensa ansiota. Edellinen hallitus ei tunnetusti tehnyt mitään joten ei se voi kunniaakaan ottaa muusta kuin jättimäisestä budjettivajeesta ja siitä ettei julkista taloutta tasapainotettu ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Lupaus? Tollo päättää ja peruu, päättää ja peruu, päättää ja peruu.
Muutenkin toiminta pääministerinä on ollut pöyristyttävää.
Pääministeri valehtelee valtionvelan ja lupaa asuntonsa käyttöön?
Siinäkin taisi luvata ja perua.
Huonoin pääministeri Suomen historiassa.
Hyväveliverkoston tekopyhä p*ska, joka ei ymmärrä mistään mitään.
Odotan uusia vaaleja. Kukaan ei voi toimia yhtä vastuuttomasti kuin Sipilä.
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista, että on ihmisiä jotka uskovat tuohon
Niinpä. Ja tämän takia nuo samat valtaapitävät istuvat eduskunnassa ja hallituksessa aina vain uudestaan ja uudestaan, vaalikaudesta toiseen. Heräisivät nukkuvat äänestämään nettipalstoilla valittamisen sijaan, niin voisi vaalitulos olla enemmistön mielestä mieluisampi.
Persujen äänestäjiä emme ainakaan enää tarvitse.
Ilman heitä ei nykyinen epädemokratinen hallitus olisi mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Lupaus? Tollo päättää ja peruu, päättää ja peruu, päättää ja peruu.
Muutenkin toiminta pääministerinä on ollut pöyristyttävää.
Pääministeri valehtelee valtionvelan ja lupaa asuntonsa käyttöön?
Siinäkin taisi luvata ja perua.
Huonoin pääministeri Suomen historiassa.
Hyväveliverkoston tekopyhä p*ska, joka ei ymmärrä mistään mitään.
Täysin samaa mieltä.
Miten tuollainen tollo voi olla Suomen pääministeri?
Teen seuraavalla hallitukselle ehdotuksen yritysten aktivointimallista. Jokaista sataatuhatta yritystukieuroa vastaan on työllistettävä vähintää 1 työntekijä lisää per kuukausi tai muuten tuet tippuu.