Miksi joillakin ihmisillä ei ole kunnianhimoa?

Joillakin on omassa elämässä tärkeämpiäkin asioita kuin oma lempiradiokanava.

Tyytymättömyys oloihin on kunnianhimon lähde. Jos on tyytyväinen tai masentunut, ei vaan viitsi.

Eikä kaikkia lapsena kotonakaan painosteta muuttumaan paremmaksi, vaan annetaan ymmärtää että on hyvä ihan sellaisenaan. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

Ihan vain siksi, ettei ole, ihan kuin joillakin on kunnianhimoa. Ei sen kummepi asia ole. Sitten on niitä, joilla on vähän kunnianhimoa, tai melko paljon. Onko tuo nyt ihme? 

Minuusta nöyryys on arvokkkaampaa.

Taidat vain yrittää ulkoistaa omaa tyytymättömyyttäsi. Terve menoa ulkomaille jos siellä on asiat niin paljon paremmin. Ja kun niitä identiteettejä vaihtelet, niin kokeile sellaista, joka keskittyy omiin asioihinsa.

Kerrotko  miksi  kaikilla pitäisi olla kunnianhimoa? Onko se jotenkin sulta veks?

Suomessa on tajuttu, ettei ruoho oo vihreämpää aidan toisella puolella, vaan siellä, missä sitä kastelee.

Ei mua ainakaan kiinnosta suurin osa asioista. Olen kunnianhimoinen vain laulamisessa ja ehkä parissa muussa asiassa, kuten siinä, että ihmissuhteeni ovat aitoja. Ei esimerkiksi kiinnosta olla hyvä kokki tai sisustaa kauniisti, ei haittaa yhtään jos joku arvostelee kunnianhimottomuuttani kys. asioissa, sillä sitä ei ole.

Mielestäni kunnianhimo ei ole ihan sama asia kuin "into tutkia omaa identiteettiä", halu muuttua paremmaksi tai korjata asioita.

Nähdäkseni kunnianhimoon kuuluu olennaisena se motiivi, että saisi ihailevaa palautetta ("kunniaa") yhteisöltä, ja oikein himoitsee sitä. Sanan molemmissa osissa, kunnia ja himo, on kielteinen kaiku.

Kunnianhimo-sanaa tosin käytetään viittaamaan aika monenlaisiin asenteisiin ja motiiveihin.

Miksi pitäisi kurkottaa kuuseen, kun katajassa on sentään marjoja?

Ei kyse ole mistään pakonomaisesta paremman tavoittelusta, vaan siitä että ei jäisi tarkoituksella huonoon tilanteeseen, jonka korjaamiseen tietää keinot.

Joopa joo, radiokanava ja kunnianhimo, mitä tässä kysyttiin?

Vierailija kirjoitti:

Minuusta nöyryys on arvokkkaampaa.

Mikksi sinisilmäiiset ja ruskeasilmäiset nussivat toiisiaan ristiin.

Kuten Faith jo kirjoitti, nuo ovat kaksi eri asiaa.

Minä olen todella kiinnostunut kehittämään itseäni, harjoittamaan itsetutkiskelua ja oppimaan uutta mm. psykologiasta ja henkisyydestä.

Mutta kunnianhimoa minulla ei ole. En kaipaa korkeampaa statusta sosiaalisessa hierarkiassa. En myöskään kaipaa lisää rahaa ja materiaa.

Näitä termejä - kunnianhimo, elämässä eteenpäin meneminen ja itsensä kehittäminen - sekoitetaan jatkuvasti keskenään. Vaikuttaa siltä että kaikilla todellisuudessa tarkoitetaan materiaa ja statusta.

Olen törmännyt tähän usein. Itsensä kehittämisen tai elämässä eteenpäin menemisen ei kuulemma tarvitse liittyä rahaan ja materiaan, mutta kummasti valideiksi esimerkeiksi näistä kelpaa vain kaikki sellainen jonka tuotteena on materia ja status.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole mistään pakonomaisesta paremman tavoittelusta, vaan siitä että ei jäisi tarkoituksella huonoon tilanteeseen, jonka korjaamiseen tietää keinot.

Sipilä on tehnyt tuhoa, jota ei voi korjata.

Oli mulla ennen. Sitten sairastuin masennukseen. Nyt mietin lähinnä vaan miten selviän päivästä toiseen. Ei paljoa ylimääräiset asiat kiinnosta.

En minä tarkoittanut kunnianhimolla sitä mitä yleensä, ja mielestäni kerroin sen aloituksessa!

Ap

Jaa suomalaisilla ei mukamas oo kunnianhimoa. Yksi hyvinvoinnin kärkimaa. Revippäs siitä kunnianhimoa.

Vierailija kirjoitti:

Jaa suomalaisilla ei mukamas oo kunnianhimoa. Yksi hyvinvoinnin kärkimaa. Revippäs siitä kunnianhimoa.

See on yleisten mitta-arvojen perusteella näin. Minuusta kestävälle pohjallle tulisi kaiken rakentua.

Ihminen voi menestyä ja saada osakseen myös kunniaa, olematta silti kunnianhimoinen. Toisilla motiivina menestykselle, ja yleensäkin tekemiselle toimii kunnianhimo, toisilla oma mielenkiinto, mahdollisuus vaikuttaa asioihin jne, vaikuttumia on monia.