Pitääkö elämän muka olla onnellista?

Ei ole tarkoitusta ja kuoleman jälkeen ei ole mitään.

Jokainen on oman onnensa seppä.

t. nihilistikokkari

Pitääkö? Ei. Olisko se suotavaa? No mielenterveyden kannalta varmaan joo.

Tätä se on ja vielä pitäisi tehdä sinappikoneita lisä"iloksi".

Onnellisuus on mielentila. Joten jos mielesi on sairas, voi olla vaikea tavoittaa onnellisuuttakaan. Minulle onnellisuus on sitä että pääni on terve, eikä suolla ajateltavakseni kaikkea joutavaa sontaa.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen on oman onnensa seppä.

t. nihilistikokkari

Tästä ajatuksesta tulee mieleen se, että hyvin köyhän lapsuuden ja nuoruuden kokeneena ei kannata kuitenkaan olla yhtää kateellinen sille naapurin kokkariperheelle " jolla menee paremmin " sillä siinä perheessä lapset eivät osaa arvostaa mitään kotoaan saanutta mikä lienee surullisempaa kuin autenttinen tavaran köyhyys...

Elämässä on tarkoitus kilvoitella ja tasapainoilla onnen ja epäonnen välillä ja löytää omilla toimillaan tarkoitus ja syy sille, että onnellisuudessa jäädään plussan puolelle :)

Onhan elämä huomattavasti kivempaa onnellisena kuin masentuneena. Mutta tuskinpa sitä onnea voi pakottaa, vaikka siihen voikin vaikuttaa. 

Onni on sitä, että nauttii tavallisesta arjesta ja hetkistä juuri nyt. Onnen ei tarvitse olla sen kummempaa kuin, että saa lukea palstan kirjoituksia ja vastata niihin.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on mielentila. Joten jos mielesi on sairas, voi olla vaikea tavoittaa onnellisuuttakaan. Minulle onnellisuus on sitä että pääni on terve, eikä suolla ajateltavakseni kaikkea joutavaa sontaa.

Totta. Mä ajattelen myös, että  onnellisuutta on kahta lajia. Toinen on arjen onnellisuus, joka tarkoittaa tyytyväisyyttä elämäänsä. Siis tyytyväisyyttä siihen, mitä on ja mitä ei ole. Esimerkiksi tänään olen ollut onnellinen, kun ulkona ei ole enää liukasta. Toinen onnellisuuslaji on elämän huippuhetkiä, joita ei välttämättä ole edes kerran viidessä vuodessa. Hetkiä, jolloin elämä hymyilee ja tekisi mieli halata jokaista vastaantulijaa. Mulle yksi tällainen hetki on ollut, kun vakavan sairaskohtauksen jälkeen pääsin viikkojen sairaalassaolon jälkeen kotiin ja lähdin ensimmäistä kertaa rollaattorin kanssa ulos. Tunsin huikaisevaa onnea ja elämänriemua vain katsellessani lähiön kerrostaloja talvisena pakkaspäivänä. Ihminen voi olla onnellinen, vaikka näitä huippuhetkiä ei olisi koskaan.

Tyytymättömyys syö onnen. Vastoinkäymiset tietenkin lisäävät tyytymättömyyttä. Onnellisuuteen ei kuitenkaan tarvita lottovoittoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen on oman onnensa seppä.

t. nihilistikokkari

Tästä ajatuksesta tulee mieleen se, että hyvin köyhän lapsuuden ja nuoruuden kokeneena ei kannata kuitenkaan olla yhtää kateellinen sille naapurin kokkariperheelle " jolla menee paremmin " sillä siinä perheessä lapset eivät osaa arvostaa mitään kotoaan saanutta mikä lienee surullisempaa kuin autenttinen tavaran köyhyys...

En jaksa näitä yleistyksiä. Hoh hoijaa. Tuntuu, että vähemmän hyvin toimeentulevat aina lohduttelevat itseään näillä "ei sitä koskaan tiedä, mitä siellä kulissien takana on" ja "mikään ei riitä näille lapsille" -jutuilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on mielentila. Joten jos mielesi on sairas, voi olla vaikea tavoittaa onnellisuuttakaan. Minulle onnellisuus on sitä että pääni on terve, eikä suolla ajateltavakseni kaikkea joutavaa sontaa.

Totta. Mä ajattelen myös, että  onnellisuutta on kahta lajia. Toinen on arjen onnellisuus, joka tarkoittaa tyytyväisyyttä elämäänsä. Siis tyytyväisyyttä siihen, mitä on ja mitä ei ole. Esimerkiksi tänään olen ollut onnellinen, kun ulkona ei ole enää liukasta. Toinen onnellisuuslaji on elämän huippuhetkiä, joita ei välttämättä ole edes kerran viidessä vuodessa. Hetkiä, jolloin elämä hymyilee ja tekisi mieli halata jokaista vastaantulijaa. Mulle yksi tällainen hetki on ollut, kun vakavan sairaskohtauksen jälkeen pääsin viikkojen sairaalassaolon jälkeen kotiin ja lähdin ensimmäistä kertaa rollaattorin kanssa ulos. Tunsin huikaisevaa onnea ja elämänriemua vain katsellessani lähiön kerrostaloja talvisena pakkaspäivänä. Ihminen voi olla onnellinen, vaikka näitä huippuhetkiä ei olisi koskaan.

Tyytymättömyys syö onnen. Vastoinkäymiset tietenkin lisäävät tyytymättömyyttä. Onnellisuuteen ei kuitenkaan tarvita lottovoittoa. 

Niitä vastoinkäymisiä myös tarvitaan, jotta tajuaa olla onnellinen.

Joskus ehkä 10v sitten tehtiin globaali tutkimus, jossa maailman onnellisimmat ihmiset löytyivät Sierra Leonesta. Siis kun kohtaat vastoinkäymisiä ja näet vaikeuksia ympärilläsi, ymmärrät olla onnellinen silloin kun on sen paikka.

Ison osan meistä suomalaisista kuuluisi olla hyvin onnellisia elämäänsä vuoden jokaisena päivänä mutta niin vain vastaan kävelee ainoastaan ’mun elämä on ihan perseestä’ -tyyppejä. (Ja joskus jopa sieltä mun peilistä kurkkaa sellainen...)

Vierailija kirjoitti:

Onni on sitä, että nauttii tavallisesta arjesta ja hetkistä juuri nyt. Onnen ei tarvitse olla sen kummempaa kuin, että saa lukea palstan kirjoituksia ja vastata niihin.

Tosi kauniisti sanottu sinulta. <3 Juuri sitä se on, onni "pienistä asioista"

Ei onnellista tarvitse olla, mutta jotain tekemistä kun keksii, niin aika kuluu kuin siivillä. Pitää kehittää intohimo johonkin asiaan, eikä sen sinänsä tarvitse olla mitään järkevää, etenkään toisten mielestä. On tavallaan vapauttava tunne kun tajuaa, ettei missään ole kovinkaan suurta järkeä ja merkitystä, vaan ne merkitykset voi ja pitää luoda itse.

Elämällä ei ole tarkoitusta. Mutta paljon kivempaa täällä on tämä sata vuotta keikkua jos ottaa iisisti eikä stressaa. Kun kerran tänne on sattunut syntymään, niin pidetään hauskaa se aika kun täällä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen on oman onnensa seppä.

t. nihilistikokkari

Tästä ajatuksesta tulee mieleen se, että hyvin köyhän lapsuuden ja nuoruuden kokeneena ei kannata kuitenkaan olla yhtää kateellinen sille naapurin kokkariperheelle " jolla menee paremmin " sillä siinä perheessä lapset eivät osaa arvostaa mitään kotoaan saanutta mikä lienee surullisempaa kuin autenttinen tavaran köyhyys...

Olen köyhästä YH-kodista.

Suomen sosialistisen yhteiskunnan ansiosta olen käynyt peruskoulun, lukion ja valmistunut diplomi-insinööriksi teknillisestä yliopistosta.

Olen päässyt perustamaan "kokkariperheen" omille lapsilleni. Pidän varsin hyvin huolta siitä, että lapseni arvostavat sitä minkä elämässään saavat.

Meille kaikille jaetaan samat kortit, koska kaikki meistä voivat käydä juuri sen verran koulua kuin itse haluavat. Se on jokaisen oma asia miten korttinsa pelaa.

Ei.

Jos sairastuisit vakavasti, tietäisit miten onnellinen olit tällä hetkellä. 

Olipas taas typerä aloitus. Lopussa ei seiso kuin kuolonkankea meisseli, ainakin kuvitelmissani.

Ei pidä mutta on se suotavaa olla onnellinen. Se tuntuu kivalta olla onnellinen.

Mitä onnellisuus kellekin tarkoittaa on toinen asia.

Jos täytyy kysyä "Pitääkö olla onnellinen?" on se jo merkki masennuksesta tai vakavasta mielenterveysongelmasta. Suosittelisin hoitoon hakeutumista.