Avaudun liikaa ystävilleni kun minulla on riita miesystävän kanssa

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, käyttäydyin liitossani täsmälleen samalla tavalla kuin sinäkin. Lopulta ajauduimme avioeroon, yhtenä syynä juuri tuo taipumukseni avautua riidoista kaikille. Omat ystäväni pitivät ex-miestäni todella vastenmielisenä ihmisenä. En osaa neuvoa muuta kuin heittämällä pohdittavaksesi, että onko sinulla muutenkin vaikeuksia sietää ahdistusta. Jos on niin ammattiauttajan kanssa jutteleminen voi auttaa ja olla ratkaisu siihen, että jatkossa jaksat kantaa riidoista aiheutuvaa ahdistusta paremmin. Tsemppiä!

Tää mua just iljettää monissa naisissa: omaksutaan se kaverin ruikutus ja kuvitellaan tuntevansa joku sen perusteella. Mikä tällasia ihmisiä vaivaa?! Eikö käy mielessäkään, et kyseessä on yhden (yleensä vielä vihaisen ja/tai turhautuneen) ihmisen, subjektiivinen avautuminen?

Meillä molemmat kunnioittaa toisiaan sen verran, ettei huudella asioitamme tai parjata toisiamme muille.

Olen oppinut väistämään mustamaalauksen kuuntelemisen heti alun jälkeen, jos joku alkaa puhumaan toisesta pahaa. En halua tukea, enkä sekaantua sellaiseen. Sanon vaan, etten tunne ihmistä tai tilannetta hyvin ja vaihdan puheenaihetta.

Netti on nykyään hyvä purkautumispaikka, enää ei tarvita ystäviä mihinkään. Parisuhde on kaiken a ja o.

Muista myös kehua miestäsi. Kerro kaverillesi, kun saatte riidan sovittua ja kuinka ylireagoit asiaan. Hehkuta miehen hyviä tekoja ja puolia silloin kun tunnet olevasi silmittömän rakastunut häneen.

Toisaalta kannattaa myös pohtia, että jos pystyt kertomaan miehestäsi ainoastaan negatiivisia asioita, miksi olet hänen kanssaan yhdessä? Miksi teille on niin suuria riitoja?

Jos taas olet luonteeltasi äkkipikainen ihminen, luulisi kaverisi sen jo tietävän ja suhtautuvan purkauksiisi ymmärtäen.

Miksi et ole esitellyt miestä kaverillesi? Jos suhde on hyvin tuore, miksi edes riitelette?

kirjoitti:

Muista myös kehua miestäsi. Kerro kaverillesi, kun saatte riidan sovittua ja kuinka ylireagoit asiaan. Hehkuta miehen hyviä tekoja ja puolia silloin kun tunnet olevasi silmittömän rakastunut häneen.

Toisaalta kannattaa myös pohtia, että jos pystyt kertomaan miehestäsi ainoastaan negatiivisia asioita, miksi olet hänen kanssaan yhdessä? Miksi teille on niin suuria riitoja?

Jos taas olet luonteeltasi äkkipikainen ihminen, luulisi kaverisi sen jo tietävän ja suhtautuvan purkauksiisi ymmärtäen.

Miksi et ole esitellyt miestä kaverillesi? Jos suhde on hyvin tuore, miksi edes riitelette?

Ihmetyttää, että tässä ajatellaan vain ap:ta ja hänen kavereitaan ja ap tuntuu myös lähinnä olevan huolestunut siitä mitä kaverit ajattelevat miehestään.  Eipä sanallakaan tullut mieleen miettiä miltäköhän miehestä tuntuu se, että häntä haukutaan ja mollataan selän takana.  Tottakai se varmasti laittaa hävettämään, onhan se nyt noloa, että tällanen mustamaalaminen tulisi ilmi, jos mies ja kaverit tapaavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, käyttäydyin liitossani täsmälleen samalla tavalla kuin sinäkin. Lopulta ajauduimme avioeroon, yhtenä syynä juuri tuo taipumukseni avautua riidoista kaikille. Omat ystäväni pitivät ex-miestäni todella vastenmielisenä ihmisenä. En osaa neuvoa muuta kuin heittämällä pohdittavaksesi, että onko sinulla muutenkin vaikeuksia sietää ahdistusta. Jos on niin ammattiauttajan kanssa jutteleminen voi auttaa ja olla ratkaisu siihen, että jatkossa jaksat kantaa riidoista aiheutuvaa ahdistusta paremmin. Tsemppiä!

Tää mua just iljettää monissa naisissa: omaksutaan se kaverin ruikutus ja kuvitellaan tuntevansa joku sen perusteella. Mikä tällasia ihmisiä vaivaa?! Eikö käy mielessäkään, et kyseessä on yhden (yleensä vielä vihaisen ja/tai turhautuneen) ihmisen, subjektiivinen avautuminen?

Meillä molemmat kunnioittaa toisiaan sen verran, ettei huudella asioitamme tai parjata toisiamme muille.

Mikä heitä vaivaa, ei ainakaan suuri älykkyys.

Pelkääkö mustamaalaaja eniten kasvojensa menetystä, jos hän jää kiinni? Onko häpeä hänelle pahin kauhistus, jota hän välttelee?

Vierailija kirjoitti:

Pelkääkö mustamaalaaja eniten kasvojensa menetystä, jos hän jää kiinni? Onko häpeä hänelle pahin kauhistus, jota hän välttelee?

Epävarman ihmisen narsistisia piirteitä.

Miehen fiiliksiä ei mieti, oma napa ja kaverit.. hävetköön.

Mitenköhän, jos tilanteessa olisikin mies, joka olisi vähän "päästellyt höyryjä" ja haukkunut vaimon tasaisin väliajoin kavereilleen. Niin olisko tämä yhtä suotavaa vai ajatellaanko, että sellanen selän takana juoruamimen vähän niin kuin kuuluu naisten maailmaan.

Itse olen ollut tällaisen mustamaalamisen "uhri." Ihmettelin kun en ikinä oikein saanut nähdä kumppanin kavereita. Mutta varmaan lopulta syy oli juuri siinä, että häntä hävetti.

Pikkuhiljaa näiltä kavereilta tuli lipsahduksia ja sitten lopulta selvisi, että hän oli vääristellyt sanaharkkojamme ja mustamaalannut minut täysin näille kavereille. Ei se luottamus oikeastaan ikinä siitä palannut. Joka riidan yhteydessä ajattelin vain, että nyt hän varmasti taas haukkuu minut muille, eikä voi puhua suoraan. Lopulta sitten erosin hänestä.

Ehkä enemmän olisin huolissani siitä suhteesta ja miehestä, enkä näiden kavereiden mielikuvista. Jos yhtään kunnioitat miestäsi niin puhut hänestä myös kunnioittavaan sävyyn, kun hän ei ole paikalla.

Näkökulmaa mustamaalaajasta, sen tukijoista ja uhrista:

http://narskulandia.blogspot.fi/2012/10/narsisti-ja-mustamaalauskampanj…

Mustamaalaukseen kuuluvat valheet, liioittelu, vihjailut, epämääräiset viittaukset tarkoituksena saada aikaan epäluottamusta juorujen kohdetta kohtaan.

Yleisimmät juoruväittämät (riippuen tavoitteesta) liittyvät kohteen mielenterveyteen, epäluotettavuuteen, huonoihin elämäntapoihin, väkivaltaisuuteen tai epärehellisyyteen. Nykyään on myös muotia väittää ihmistä narsistiksi :)

Mustamaalaaja käyttää hyväkseen ihmisten luontaista empatiaa, myötätuntoa (silloin kun maalailee itsestään uhrin) ja moraalis-eettisiä käsityksiä. Esimerkiksi narsistisen vanhemman aikuinen lapsi, ottaessaan etäisyyttä henkisestä väkivallasta, saa nopeasti huomata olevansa jonkin sortin hylkiö. Avioliitossaan moitteettomasti, ulkopuolisten mielestä, käyttäytynyt puoliso saa sympatiat puolelleen hänen heittäytyessään uhriksi ja kertoillessan kauhujuttujaan tulevasta eksästä. Harras yleisö kuuntelee osaanottavana kuin seuroissa konsanaan. Ja tunnetusti totuuden puhujalle ei ole yösijaa. 

Mustamaalaaja luo itsestään kuvan ”hyvästä ihmisestä”, joka vastustaa tai ainakin syvästi paheksuu uhrin (juorujen kohteen) moraalittomuutta tai väärinkäytöksiä. Eli mustamaalaaja näyttelee uhria, tai sankaria pahimmassa tapauksessa. 

Kampanjan tavoitteena on saada uhri hyljeksittyyn asemaan, tuntemaan heidät yksinäiseksi, epäsuosituksi ja vailla tukea olevaksi. 

Häväistyskampanjallaan narsisti tuntee ”antaneensa takaisin samalla mitalla" ja oikeuttaa toimintansa omia moraalikoodeja noudattaen (jos ylipäätään sellaisia on). Narsisti on sitä mieltä, ettei hän ole tehnyt mitään väärää,(eipä tietenkään) joten ei ole tarvetta pyytää anteeksikaan. Asiaa ei muuta se, että löydettäisiin vedenpitävät todisteet siihen, että narsisti valehtelee. Musta muuttuu valkoiseksi. Myönnä en, en edes teloituskompaanian edessä.

Mistä tiedät, että kyseessä on mustamaalaus, kun joku avautuu sinulle jostain kolmannesta henkilöstä, josta on vaikkapa ”huolissaan?”....

Miettiikö kukaan mustamaalaajan "seurakuntalaisena" osallistumistaan maalaukseen? Miltä se tuntuu?

Ensimmäinen viesti tänne tänään. Monia hyviä vinkkejä tulikin tänne jo. En missään nimessä ole narsisti, tunnistan oman vajavaisuuteni (enhän edes aloittaisi tänne kirjoittamista koska narsistit harvemmin myöntävät että ongelma on heissä).

Tiedän kyllä että se on epäreilua miestä kohtaan että puhun tunnekuohuissani hänestä. Onneksi en nyt kuitenkaan kovin monelle ystvälke ja muutama heistä tuntee minut erittäin hyvin joten osaavat asettaa oikeaan "perspektiiviin".Toisaalta ymmärtäisin hyvin jos miehellä olisi vastaavia hetkiä ja avautuu kavereilleen.

Suhde on vielä aika tuore. Riitoja on aiheuttanut miehen kontrolloiva käytös. Uskon toki että ihminen voi muuttua mutta välillä on pakko avautua jollekulle kun tuntuu että sekaantuu omiin ajatuksiin.

Häpeän tätä piirrettä itsessäni ja teen parhaani kitkeäkseni tämän pois itsestäni.

Ap

Vähän sama juttu. Yleensä tulee kerrottua vain, jos on jotain negatiivista suhteessa, silloin vain pitää avautua jollekin. Ei vain tule hehkutettua hyviä juttuja. Ihan normaalia mielestäni.