Ylen uutinen: Yrittäjä: "Joku oli jopa närkästynyt, kun kehtasin tarjota töitä" – 4 tarinaa työvoimapulasta ja 4 ratkaisua
https://yle.fi/uutiset/3-10143120
"Meiltä jäi pitkäaikainen myyjä eläkkeelle, joten soitin TE-toimistoon ja pyysin ehdokkaita. Niitä löytyi 15 ja soitin jokaiselle itse. Sain törkeitä vastauksia. Joku oli jopa närkästynyt, kun kehtasin tarjota töitä, hän kun haluaa olla kotona. Yhdellä oli pimeä työ, toinen ei vain halunnut jatkaa myyjän työtä, vaikka oli siihen kouluttautunut. Niin vain kävi, ettei löytynyt myyjää meille."
Töiden välttely menee työttömillä koko ajan entistä härskimpään suuntaan! Kaikki etuudet välittömästi paljon nykyistä vastikkeellisimmiksi, niin eiköhän ala työnteko maistua!
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu, että itselle ovat myyjän työt kelvanneet. En koskaan osannut ajatella tekeväni huonoa ja halveksittavaa työtä, raha tuli silloin tarpeeseen.
Ihan tällä mihinkään muuhun kantaaottamatta, kuin siihen, että tässä ketjussa halveksitaan myyjän työtä.
Itselleni jäänyt sellainen trauma myyjän työstä, että tuntuu ettei siinä ammatissa ikinä voi luottaa työnantajaan.
Kahdessa eri yrityksessä huijattiin nuoria työntekijöitä niin 6-0 työaikojen ja ykityökorvausten saralla, että edelleen tekee pahaa muistella. Kolmannessa meni asiat kuten pitääkin, ja siellä viihdyinkin liki kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
"Soitin jokaiselle itse". Mistä lähtien tietoja on ruvettu antamaan suoraan työkkäristä työnantajille? Ennen ei saanut antaa, vaan työkkäri lähetti asiasta tiedon ja työnhakijan piti ottaa yhteyttä. Kuulostaa kyllä aika oudolta.
Onko jollekin työttömälle työnantaja soittanut? Itse en ole ollut työtön moneen vuoteen, mutta mulle kyllä tuli yleensä osoitus kirjeenä työkkärin kautta ja kerran soitettiin työkkäristä, mutta se paikka oli auki työkkärissä...sain sen paikan. Ei ollut neuvojan paikka, vaan toimistohommaa tuella.
Kun työnantaja jättää te-toimistoon toimeksiannon ja pyytää sopivien esim. 7-10 yhteystiedot, niin ne annetaan. Listassa on vain nimi ja puhelinnumero sekä ns. esittelyteksti. Työttömältähän kysytään, saako tietoja antaa työnantajille ja jos vastaa kyllä, niin toiminta on ihan OK.
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu, että itselle ovat myyjän työt kelvanneet. En koskaan osannut ajatella tekeväni huonoa ja halveksittavaa työtä, raha tuli silloin tarpeeseen.
Ihan tällä mihinkään muuhun kantaaottamatta, kuin siihen, että tässä ketjussa halveksitaan myyjän työtä.
Myyjän työ kelpaa aivan varmasti, hakijoita on jonossa jos pystytään tarjoamaan asianmukainen palkka ja järkevät tuntimäärät ja muutenkin normaalit työolosuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu, että itselle ovat myyjän työt kelvanneet. En koskaan osannut ajatella tekeväni huonoa ja halveksittavaa työtä, raha tuli silloin tarpeeseen.
Ihan tällä mihinkään muuhun kantaaottamatta, kuin siihen, että tässä ketjussa halveksitaan myyjän työtä.
Puhelinmyyjällä ja myyjällä on kuitenkin vissi ero.
Riistoporvari työnantaja on päässyt kertomaan omia versioitaan yhteydenotoistaan. Tuskin oli palkkaa luvannut kuin puolet minimipalkan puolikkaasta.
Vierailija kirjoitti:
"Sen sijaan PTT:n Huovari muistuttaa, että yrittäjillä on tässä myös peiliin katsomisen paikka. Riski kannustinloukkuun jäämisestä pienenee, jos yrittäjä maksaa työntekijälke enemmän."
Eipä lisättävää.
Jatkoa...
" Tukien ja palkan yhdistäminen on yksi vaihtoehto. Mutta tukeeko yhteiskunta silloin yritystoimintaa, joka ei ole kannattavaa?"
No jos palkka on 500€ niin mitä järkeä mennä töihin kun tuet saman verran? Jos palkka ei oo vähintään 1500€ netto, niin ei kiitos. Palkan pitää olla sellainen että sillä pystyy elämään niin ettei tarvitse ottaa tukia päälle. Piste.
Nyt en löytänyt uutista, mutta jossain vaiheessa oli uutisissa että tulevaisuudessa on hyväkysttävä että palkan lisäksi nostetaan tukia. Ihan normaalissakin työtilanteessa.
Karkeasti ottaen pitäisi jäädä käteen työstä tuo n. 1500e jotta ihminen eläisi. Muutoin joutuu lisäksi nostamaan tukia. Mielestäni ongelma on esim. myyjien työ jossa saa tehdä töitä korkeintaan 25 tuntia viikossa 10e/tunti palkalla. Tostahan tulee brutoksi n. 1000 euroa. Siitä pois verot niin ei enää vuokraa maksa.
Itse olen laskenut että 1600e kuussa on kohtuullinen summa. Itse asiassa mulla henkilökohtaisesta tilanteesta johtuen tt-tuki on n. 1470e/kk + hyväksyttävät laskut. Jos olisin töissä niin tt-tuella taattaisiin mulle 1620e + hyväksyttävät laskut (sähkö, kotivakuutus, terveyskulut).
Vierailija kirjoitti:
Nyt en löytänyt uutista, mutta jossain vaiheessa oli uutisissa että tulevaisuudessa on hyväkysttävä että palkan lisäksi nostetaan tukia. Ihan normaalissakin työtilanteessa.
Ja mitenköhän se yhteiskunta tulee moisella systeemillä pidemmän päälle pyörimään, yritysten täytyy kyllä sitten alkaa tukemaan yhteiskuntaa isolla kädellä, kun työntekijöistä ei pienine palkkoineen verojenmaksuun ole ja sensijaan imevät tukirahoja kassasta.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen laskenut että 1600e kuussa on kohtuullinen summa. Itse asiassa mulla henkilökohtaisesta tilanteesta johtuen tt-tuki on n. 1470e/kk + hyväksyttävät laskut. Jos olisin töissä niin tt-tuella taattaisiin mulle 1620e + hyväksyttävät laskut (sähkö, kotivakuutus, terveyskulut).
Kenenkään tt tuki ole noin paljoa! Älä kuseta! Mullakin on tällä hetkellä se tt-tuki (toimeentulotuki) 520€ "odotettavissa olevaa tuloa vastaan" ikinä ei tt-tuki ole 520€ enempää!

No olin etätarkka, siis mulle taatan noi tulot tt-tuella. Vuokra ja eläminen. Ja kuten sanoin henkilökohtaisesta tilanteesta johtuen. Tulojahan tulee muualtakin.
Vuokra n. 640e
Oma tt-osuus 497e
Lapset 2 kpl 50% täydestä osuudesta yhteensä n. 330e.
Lisäksi ne lakisääteiset laskut.
Tällä hetkellä tuon lisäksi 9e/päivä eli kuukaudessa reilu 180e.
Ja toimin nyt koodarina eräässä isossa firmassa tt-tuella ja toivon että puolen vuoden näytöillä minut palkataan ja tienaisin n. 4000e/kk.

Itseasiassa Kela tilittää mulle tällä hetkellä n. 1670 euroa kuussa verottomana että toimin ilmaiskoodarina eräässä firmassa. Ja tuon summan päälle tulee siis vielä sähkölaskut, kotivakuutukset ja kaikki terveysmenot.

Ei näillä tuloilla kannata Siwan kassalle mennä. Tai siis saisihan silloin tt-laskelman päälle sen 150e.
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu, että itselle ovat myyjän työt kelvanneet. En koskaan osannut ajatella tekeväni huonoa ja halveksittavaa työtä, raha tuli silloin tarpeeseen.
Ihan tällä mihinkään muuhun kantaaottamatta, kuin siihen, että tässä ketjussa halveksitaan myyjän työtä.
Myyjänkin työtä on aika monenlaista. Työkkärin sivuilta löytyy myyjä-nimikkeen alta jos jonkinlaista asiakasneuvottelijaa (lue:puhelinmyyjä) ja myyntiedustajaa (lue: provikkapalkkainen tuote-esittelijä) niiden oikeiden myyntitöiden lisäksi.
Mikä myyntityö on sellaista jolla tienaa vaikkei olisikaan huippumyyjä?
Vierailija kirjoitti:
"Soitin jokaiselle itse". Mistä lähtien tietoja on ruvettu antamaan suoraan työkkäristä työnantajille? Ennen ei saanut antaa, vaan työkkäri lähetti asiasta tiedon ja työnhakijan piti ottaa yhteyttä. Kuulostaa kyllä aika oudolta.
Onko jollekin työttömälle työnantaja soittanut? Itse en ole ollut työtön moneen vuoteen, mutta mulle kyllä tuli yleensä osoitus kirjeenä työkkärin kautta ja kerran soitettiin työkkäristä, mutta se paikka oli auki työkkärissä...sain sen paikan. Ei ollut neuvojan paikka, vaan toimistohommaa tuella.
On soittanut ja tiedän kaksi sellaista jotka ovat saaneet siten vakityön. Kyllä työkkäri saa antaa työnhakijan tiedot työntarjoajalle, jos hakija on antanut luvan, tai laittanut nettiin CV:n.
Edelleenkään ei kaikki saa. Jos on puoliso töissä, ei saa. Tosin silloin kannattaa ottaa jotain työtä, koska on mahdollisuus kuitenkin soviteltuun päivärahaan ja paremmat mahdollisuudet saada parempaa.
Mä tiedän erään tapauksen, että hakija valitsi toisen työn ja työnantaja näki siinäkin mahdollisuuden valittaa, ettei työ kelvannut....