Voisiko joku puhua ihan hiukan järkeä mulle juuri nyt?

E rakas. Nyt soitat jollekin meistä ystävistäsi. Me oikeasti välitetään susta ihan hirveän paljon kaikki. Halaus. 

Miehesi selviää kyllä menetyksestä ja löytää uuden vaimon vierelleen.

Mut mietippä lapsias. Uusi frouva ei välttämättä ole kiva lapsilles. Ensin kärsivät äidin menetyksen vuokasi. Ja omasta kokemuksesta sanon, että vanhemman itsemurhan jälkeen ei ikinä palaa elämä uomilleen. Saatikka jos uusi aikuinen perheessä onkin kuspää, joka saa syvää tyydytystä toisten piinaamisesta ja alistamisesta.

Ok siis toinen lapsista myös masennukseen taipuvainen ja sinä mietit itsemurhaa joka on jo itsessään kamala asia lapselle - saati sitten tällaiselle hyvin herkälle?

Ihan sama miltä sinusta tuntuu mutta lapsillesi et tällaista tee.

Lapset ja miehesi tarvitsevat sinua nyt ja tulevaisuudessa. Sinun on syytä nousta ja valmistautua hakemaan se teidän pikkuinen kotiin. Muista halata lapsiasi ja miestäsi tänä(kin) iltana. He ovat yhtä rakkaita, ainutlaatuisia ja korvaamattomia sinulle, kuin sinä olet heille. Tsemppiä!

Ajattele nyt hyvä ihminen edes lapsiasi!! Luuletko että he haluaa kuolleen äidin mielummin kuin masentuneen äidin! Nykyaikana SAA apua jos sitä hakee! Ja onhan sulla mies, et ole yksin. MUISTA ETTÄ MEISTÄ JOKAINEN ON AINUTLAATUINEN, JOKAINEN LAPSI JA AIKUINEN <3 Tsemppiä ja enkeleitä teidän perheelle!

Mikä sinussa inhottaa itseäsi noin? Kerro nyt jotain. Etkö mielestäsi riitä? Mitä sun pitäisi olla mitä et nyt ilmeisesti mielestäsi  ole? Kaikki on vaan yksinkertaisesti pa*kaa?

Mikä  asia sinussa saa sinut inhoamaan itseäsi?

Kannattaa hakea apua. Monesti monta huonoa kokemusta vahvistaa huonoa itsetuntoa. Ikävä, että näin on käynyt, mutta ne tapahtuneet ovat vääristäneet käsityksen sinusta itsestäsi. Voit alkaa korjata tätä esim. hyvän terapeutin kanssa. Löytää siis omia vahvuuksiasi, omaa arvoasi. Halaus täältä ja voimia!

Kultarakas, sun tunne kertoo vain oman tulkintasi. Se, miten miehesi ja lapsesi kokevat ja tuntevat on ihan eri asia. Et syntynyt turhaan. Kaikella on aina tarkoitus. Et ehkä koe niin, mutta olet uniikki, ainutkertainen, tärkeä. Olet vain sairas. Ymmärrä ero. Sairas sinä haluaa kaiken päättyvän, mutta muut että olet heidän kanssaan. Älä anna sairaan minäsi kertoa totuuden, se ei ole totuus se on sairaan mielen totuus, eli harhaa!!! Olet ainutkertainen, tärkeä, se tulee esiin kun et kuuntele sairaan minäsi tulkintaa todellisuudesta.

Minä koen sinua kohtaan empatiaa, et ole yksin!

Usko!

Mitäs jos jätät miehen ja lapset ja alat elää omaa elämääsi, ehkä löydät jostain sen kadonneen ilon, no ainakaan et kuormita perhettäsi.

Koita päästää vihasta itseäsi kohtaan irti. Ei me muutkaan ihmiset olla täydellisiä eikä kukaan meistä ole täysin tyytyväinen AINA itseensä. Ulospäin elämä voi usealla näyttää täydelliseltä mutta harva on jatkuvasti onnellinen.

Anna itsellesi aikaa ja lupa voida välillä myös huonosti. Lastesi takia koita jaksaa.

Hirveästi tsemppiä!!

Ei sun masennus todellakaan tee susta liian suurta rasitetta, kun lapsetkin tykkäävät susta.

Muista, että sä päättelet väärin päin. Et sä tiedä olevasi suuronnettomuus perheelle siksi, että olet sairas. Vaan koet olevasi sitä siksi, että sellainen ajattelu kuuluu sairauteesi.

Älä ota vastuuta aikuisen ihmisen asioista. Mies voi erota susta sitten jos ei enää kestä. Ei se sinun asiasi ole hänen puolestaan päätöksiä tehdä hänen elämänsä suurista valinnoista. Itse asiassa olosi saattaa jopa helpottaa eron jälkeen, koska stressiä on paljon vähemmän. Itselleni kävi niin. Minäkin sotkeuduin hänen asioihinsa, ja otin eron hänen puolestaan. En sentään noin lopullista eroa lähtenyt tekemään. Ja sekin oli virhe, jossa onneksi kyllä kävi oikein hienosti.

Pohjimmaisena syynä meidän tilanteen eskaloitumiseen oli lopultakin taloudelliset syyt. Mikä teillä on tilanteen vienyt tuohon?

Mieti asiaa sen kannalta, että voisit olla vuoteenomana, kontti poikki tai jotain paljon pahempaa. Silti olisit elävänä arvokkaampi kuin kuolleena, läsnä lapsille ja apuna miehelle. Voisit välillä lukea lapsille ja jutella heille.

Kaikki on niin suhteellista. Moni haluaa erota laiskasta miehestä, joka ei tee paljon mitään kotona ja on riitaa. Mutta vasta eron jälkeen tajuaa, että onhan se toinen aikuinen kuitenkin jonkinlainen apu, jos se nyt ei ole ihan yleislakossa kotitöistä ja lusmuuden lisäksi roisto. Voihan olla, että miehesi kanssa on kovin kireää juuri nyt. Mutta kyllähän se voi lievetäkin. Miksi juuri nyt on niin vaikeaa? Onko tapahtunut jotain? Mies sanonut pahasti? Oletko töpännyt jotenkin? Masentuneesta sellainenkin tuntuu ylipääsemättömältä. Oikeasti ihmiset nyt vain ovat töppäileviä, piereskeleviä, rasittavia ja tulevat kalliiksi. Ja silti elämä voi olla jopa hyvää. Kaikki riippuu kovasti siitä, mitä odotti elämältä ja minkä verran on valmis hölläämään niistä haaveista.

Oikeassa elämässä kuuluukin olla vastuksia ja vaikeuksia. Tarvitset vertaistukea.

Miehen elämä ei ole kauhean helppoa lasten kanssa, joiden äiti on kuollut miten tahansa. Saati sitten jos äiti on tappanut itsensä.

Saat olla ihan karmea huutaja ja solvaaja ja tiuskija, tai itkeä viikon makkarissa. Silti, se on vain elämää. Ja aihe toisille murista ja kiukutella. Kätevä syntipukki moneen sellaiseenkin asiaan, jotka olisi oikeasti muiden vastuulla. Kaikilla joku taakka on.

Kuolema onkin sitten jo ihan toisen tason asia käsiteltäväksi. Miten helvetissä voi mies käsitellä sen, että hänen puolisonsa mieluummin kuoli ja jätti lapsensakin kuin eli hänen kanssaan? Ja vaikka mies olisi pökkelö puupää jossa ei liiku mikään, niin ne lapset. Miten parannat tyhjyyden ja noin totaalisen hylkäämisen - murisemalla ja kiukuttelemallako?

Jos olet oikeassa, että mies inhoaa sinua, hän voi hakeutua terapiaan juttelemaan asioistaan, tai ottaa etäisyyttä. Et ole tämän maan ensimmäinen puoliso, joka sellaisia tuntemuksia toisessa aiheuttaisi. Oli sitten aihetta tai ei. Ei inhoon kuole. Eikä sinun pidä kuolla myöskään.