Lue keskustelun säännöt.
Pohdintaa, kun psykoterapeutti on ihan erilainen kuin mitä itse on...
05.04.2018 |
Olen hiljainen ja arka syväsuuntautunut pohdiskelijaluonne, terapeutti taas on pinnallinen ja suoraan sanottuna aika hömppä. Ihastuin ensiksi terapeutin iloiseen ja huoliteltuun olemukseen, mutta nyt kun olen käynyt jonkin aikaa, mietin miten minä ja terapeutti pystymme ymmärtämään toisiamme. Joskus kerron jostain kipeästä asiasta ja terapeutti on vaan "ai jaa, harmi". Toisaalta mulla on kokemusta myös yliempaattisesta terapeutista, eikä sekään ollut hyvä... Eniten ehkä harmittaa terapeutin pinnallisuus, vaikka hän on korkeakoulutettu. Tämä on käynyt ilmi parissa yhteydessä ohimennen. Mielestäni tässä ei kuitenkaan vielä ole syytä terapeutin vaihdolle. Toivottavasti vastakohdat alkavat täydentää toisiaan...
Kommentit (2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on nyt hyvä psykologi: ei hömppä eikä yliempaattinen vaan sellainen, jonka kanssa asioiden alkusyitä on hyvä pohtia. Mitä hyötyä on tuollaisesta "voi harmi" -tyypistä? Pitää joko olla sellainen jolle voi puhua jos haluaa vain purkaa ajatuksiaan tai sitten tällainen ratkaisukeskeisempi, jollainen sopii mulle. Jos menen psykoterapiaan, toivon samanlaista tyyppiä kuin psykologini on.