Lapsen vai äidin paras motiivina lasten kotona hoitamisessa?

Osa heistä keskiasteen koulutuksen saaneita, osa korkeakoulutettuja.



Äläkä ap sekota kahta asiaa: opiskeluarvostusten siirtämistä lapsille ja toisaalta lasten hoitoratkaisuja. Akateemisuuden arvostus todellakin usein opetetaan lapsille kotona, mutta tutkimustuloksia siitä, miten PELKKÄ kodin ulkopuolisen hoidon aloitusikä korreloi ihmisen koulutuksen kanssa on aika vähän ja sitä on vaikea tutkia - koska todellakin ihmisen koulutusasteeseen liittyy niin iso rykelmä muita taustatekijöitä, joista useimmat ovat tekemisissä vanhempien sosioekonomisen statuksen kanssa.

Eli millä lailla " koko paketti" saadaan pidettyä hyvin kasassa.



Silloin, kun lapsia oli yksi, menin töihin, kun lapsi oli 1,5v. Se oli hyvä ratkaisu silloin. Nyt lapsia on 3 enemmän ja on selvää, että tämänkokoisen perheen arki sujuu paremmin, mikäli toinen vanhemmista on kotona. Meillä se on äiti eli minä joka on kotona.



Periaatteessa minusta päivähoitopaikat on ihan ok, mutta useamman lapsen kanssa on kätevämpi olla itse kotona. Näin myös perheen koululaisella on joku kotona, kun hän tulee koulusta.



Jos joku sairastelee, on hyvä, ettei kummankaan vanhemman tarvitse olla pois töistä kotona lasta hoitamassa.



Mainitsemistasi ammattiryhmistä on minusta hoitajat (lasten-) täysin luonnollinen ammattiryhmä, joka pitää pitkän hoitovapaan. On varmasti motivoivempaa hoitaa omia lapsia kuin vieraita, varsinkin kun palkka ei liene kovin suuri.



Itse asun alueella, jossa on paljon kotona pitkään viihtyviä äitejä. Kuitenkin suurella osalla on akateeminen loppututkinto (kuten myös itselläni). En tiedä sitten, että onko tämä harvinaista, ei ainakaan täällä päin.

tähän sitten mitä vaan.



Omasta puolestani voin sanoa, että minulla on opistotason ammatillinen koulutus ja 20 vuoden kokemus erilaisista työtehtävistä. Koulutus ei siis ole mitenkään kovin korkea, yleisen mittapuun mukaan.



Lähdin takaisin työelämään lapsen oltua vajaa 1,5 vuotta. Lapsi on kohtuullisen vilkas, toimintaa pitäisi olla koko ajan. Minä en yksinkertaisesti keksinyt kotiympyröissä lapselle niin paljon tekemistä kuin olisi ehkä tarvinnut. Asuimme aika korvessa, leikkikavereita ei lähitienoilla ollut, eikä kavereillakaan juuri pieniä lapsia. Autolla piti matkustaa joka paikkaan. Meikäläiseltä loppui jaksaminen.



Pohdimme tilannetta ja päädyimme siihen, että lapsi laitetaan hoitoon ja minut laitetaan töihin. Tämä oli meidän kannalta hyvä ratkaisu. Lapsi saa touhuta hoitopaikassa muiden lasten kanssa, minä teen 6 tunnin työpäivää ja olen suht' tyytyväinen (koskas se työpaikka täydellinen olisi).



Olen sitä mieltä, että aika pitkälle äidin vointi heijastuu koko perheeseen. Kun äiti on tyytyväinen, perhekin on tyytyväisempi.

Enpä voi yhtyä edelliseen kirjoitukseen.



Mitenkä toisaalta voi erottaa äidin ja lapsen edun toisistaan? Kärsivätkö siis sellaisen äidin lapset, jotka joutuvat olemaan kotona kun " äiti ei halua töihin?"



Sen verran ole lastenpäivähoitoon tutustunut sekä omien lasten kautta että siellä työskennellen, että voin sanoa ettei kotiäidin lapset jää mistään paitsi, päinvastoin.



Päiväkoti on hyväksi vasta n. viisivuotiaasta (lapsikohtaista) lähtien, jolloin niitä " virikkeitä" ja kavereita tarvitaan. Päiväkodissa myös harjoitellaan tärkeitä taitoja koulua varten ja huomataan, jos jollain lapsella on erityisiä vaikeuksia oppimise tms. kanssa ja näin ollen pystytään puuttumaan asiaan.



Mutta miksi esim. perhepäivähoitajan koti olisi omaa kotia parempi pienelle vaikka alle kolmevuotiaalle?



Tämä " lapsen etu" päivähoitokeskustelu on täysin aikuisten tarpeista ja huonosta omastatunnosta lähtevää.

Realiteetti on se että monilla vanhemmilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin viedä lapsi hoitoon.

lasten kanssa. Ainoa haittapuoli oli rahapula, mutta sitäkin sieti kaiken sen hyvän ja ihanan takia, mitä omin lasten hoito toi.

4 vuotta amk:ssa sairaanhoitajaopintoja ja olen matalasti koulutettu?

Ajatuksenani ei ole mitenkään väheksyä kotihoitoa, toinen lapseni on nyt yli 2 v. ja hoidettu koko ajan kotona. Kesällä lasten isä jää kotiin hoitamaan vauvaa ja kaksivuotiasta.



Asioita voi kuitenkin selittää monella eri tavalla (kotiin jäämistä tai töihin menoa), eikä äitien omia tarpeita pitäisi unohtaa. Uskon, että juuri tämä aiheuttaa monesti niin kovia vastakkainasetteluita äitien välillä, kun kaikkea pitää perustella (= on sosiaalisesti hyväksyttävää perustella) vaan lasten parhaalla. Yhdyn itse edelliseen kirjoittajaan, joka katsoi koko perheen parasta. Pelkästään lapsen parasta ajattelemalla lapsen paras ei ehkä toteudukaan!! Tarkoitan juuri sitä, mistä em. kirjoittajat jo kertoivatkin. Ihmisillä on erilaisia taustoja ja erilaisia syitä valinnoilleen. Ei tämä elämä niin absoluuttista ole.



Itse kaipaan 2,5 vuoden kotona olon jälkeen älyllisiä haasteita ja vaihtelua. Emme ole vieläkään päättäneet, kuinka kauan lapsia kotona hoidetaan.



Tämä toisten valintojen arvostelu ja syyllistäminen on todella mielenkiintoinen piirre meissä äideissä! Mistä se oikein kumpuaakaan??

Jos haluat herättää asiallista keskustelua, ei ehkä kannata hyökätä tiettyjen ihmis/ammattiryhmien kimppuun.

Ei pelkästään minun tai pienemmän lapsen etua. Vaan ollaan otettu huomioon myös koululainen ja mies, joka on yrittäjä ja, joutuu tekemään pitkiä työpäiviä.

Nyt eletään näin muutama vuosi vielä ja sitten katsotaan uudestaan tilanne.

Vierailija:

Jos haluat herättää asiallista keskustelua, ei ehkä kannata hyökätä tiettyjen ihmis/ammattiryhmien kimppuun.

Tiedän syyllistyneeni syyllistämiseen. Niin täällä ainakin saa tunnekuohuja ja keskustelua aikaan. Eikä kiinnostavinta minusta tässä ole se, mikä on oikein tai väärin (siis hoitoon vieminen jossain tietyssä iässä vai kotona hoitaminen), vaan miten valintoja perustellaan.

Totta - minulla ei ole koulutusta. Yläasteen päättötodistuksessa on 9,5 keskiarvo. Rahan takia en ole koskaan töitä tehnytkään, vaan sen vuoksi, että työnteko on antanut elämänkokemuksia, avartanut maailmaa, on saanut ihania työkavereita ja on oppinut arvostamaan erilaisia duuneja ja muutenkin tavallaan kasvattanut. Olisin varmaan ihan erilainen ihminen, jos en olisi niin monessa duunissa ollut, kuin mitä olen ollut.



Totta - olen hieman itsekäs, kun hoidan lapset himassa ja lapsia haluan lisääkin, jottei tarvitsis mennä duuniin tai opiskelemaan. Voisin opiskelut aloittaa vaikka iltalukiosta ja edetä pitkällekin. Mutta olen enemmän (horoskooppini/astrologisen karttani mukaan myös) enemmän just kotiäiti tyyppinen, kuin uraihminen. Sen takia en kai koulujakaan käynyt, koska ne eivät tavallaan ole ollut minun juttuni, minun päämääräni.



Ollaan miehen kanssa todella lapsirakkaita ja alussa oli selvää, että haluamme ison perheen, paljon lapsia. Meidän mielestämme siinä tapauksessa oli itsestäänselvä, että minä jään kotiin meidän lapsiamme hoitamaan.



Olemme onnellisia, että meillä on mahdollisuus isoon perheeseen ja kotiäitiyteen, ilman taloudellisia ongelmia. Tästä on usein niin kiitollinen.



Ei minun mielestäni kotiäideissä/kotirouvissa ole mitään vikaa. Jokainen - tai ainakin minä tahdon nimenomaan sitä mikä tuntuu eniten minun jutultani ja oikealta. Olen herkkä ihminen ja bisnesmaailma ei ole minua varten. Toki siihen väliin mahtuu muitakin ammatteja. Mutta mä olen onnellinen kotiäitinä ja se riittää mulle. Ja kun minä olen onnellinen, niin on myös koko perhe.



Se että on kotiäiti, on niin erilaista eri perheissä. Mä olen ollut töissä päiväkodeissa ja tiedän aika varmasti, että mun lapsilla on 100 kertaa parempi olla kotona, kuin tarhassa. Minusta on ihanaa touhuta lasten kanssa kaikenlaista, retkeillä jne. Lapset rakastavat esim Korkeasaaressa käyntiä viikoittain, kesällä useaankin kertaan viikossa. Mä tarjoan lapsille monipuolisempaa arkea, kuin mitä he saisivat tarhassa. Minä viihdyn kotona, lapset viihtyvät kotona, mies viihtyy päivisin töissä ja nauttii kun vaimo ja muksut ovat onnellisia :)



Tämä on meidän perheen ratkaisu. Toisessa perheessä se voi olla toisenlainen, heille sopiva.

Nuorimmainen saa olla kotona. Koululaisille ei tarvi iltapäivähoitopaikkaa. Meidän vanhempien ei tarvi aamu kiireellä päiväkotirumpaa, vaan mies voi rauhassa lähteä töihin.

Olen ammatiltani lastenhoitaja ja siinä työssä niin kuin nyt kotonakin, saan samanlaisen tyydytyksen. Hoitotyössäkin voi ja pystyy pätemään ja vielä enemmänkin kuin kotona. Mutta nyt hoidan mielummin omiani kuin vierailta.

meidän esikoinen ei todellakaan viihtynyt hoidossa. Oli ihan tolkuttoman väsynyt hoitopäivän jälkeen (pph) ja olisi käynyt yöunillekin jo viiden aikaan, eli heti hoidosta haettua. Lisäksi sairasti koko ajan. Vuoden pph-uran jälkeen vaihtoi yksityiseen päivähoitoon (pph lopetti ), eikä se hoidossa käynti muuttunut yhtään kivemmaksi. Siis ei ollut kiusaamista eikä mitään sellaista, lapsella oli kavereita ja hoitopaikka oli tosi leppoisa ja lempeä. KAikesta tästä huolimatta meidän lapsi on aina viihtynyt paremmin kotona. JA on siis nyt kohta vuoden saanut kotona ollakin, kun sai pikkuveljen.



Eli meillä tämä kotona olo on kyllä tuon esikoisenkin parhaaksi. Tai sanotaan että päivähoito ei ole koskaan ollut hänelle mieluista, ja on kivaa, että nyt hän saa olla kotona, kun kerran paremmin viihtyy.



PS: Meillä on paljon sosiaalista toimintaa muutenkin, nähdään viikottain monta kertaa sukulaisia, ja aamupäivät leikitään naapurin lasten kanssa.

Kaksi lasta, menin osa-aikaisesti töihin, kun nuorempi oli puolitoistavuotias ja vanhempi kolmen. Mies lyhensi myös työaikaansa, joten lapset oli kahtena päivänä 5 tuntia viikossa hoidossa. Katson, että sekin oli vielä kotihoitoa.



Miksi kotihoito? Siksi, että lapsen on hyvä olla kotona. Ainakin meidän lasten. Rutiinit ovat tärkeitä. Meillä niitä on. Arki on arkista, mutta siksi mukavaa.



Toiveissa on kolmas lapsi. Jos kolmonen meillä suodaan, toivon, että rahat riittää hoitaa häntä kotona kolme vuotta. Ja samalla toki isommat myös.

kun lapsi on 3-vuotias, ilmoittautuu. Molempien parhaaksi on ajateltu tämä olevan: lapsi saa nauttia kiireettömästä ja tavallisesta elämästä eikä äidin (ja isän) tarvitse murehtia, miten meidän aarre pärjää muiden tönittävänä.

Joten sinun ajatusrakennelmaan tuli pieni poikkeus.

kotona lasten kanssa ollessani kuin työssä. Vaikka teenkin mielenkiintoista, hyvinpalkattua työtä, teen sitä kuitenkin palkan vuoksi jotta voin tienata rahaa PERHEENI hyväksi. Kasvatustyö on työtä oman jälkikasvunsa henkisen pääoman eteen tulevaisuudessa, sen tuloksia ei näe hetimullekaikkitännenyt...

Maisterit sitä sun tätä ja kuinka kauhean paljon he tykkäävät olla kotona.



AP kirjoitti kaikissa ryhmissä on kaikkia, mutta ei minua ainakaan kiinnostaisi mennä Alepan kassalle jos vaihtoehtona olisi kotona olo lasten kanssa.



Ja tällä en tarkoita sitä, että väheksyisin kaupankassaa vaan ymmärrän erittäin hyvin tässä kohtaa miksi jää kotiin. Ja kyllä ymmärrän jos joku maisteri jää kotiin tai ihan kuka tahansa. Pointti taisi olla kuitenkin se, että usein korkeastikoulutetut on semmoisessa hommassa jossa kaikki muuttu jo vuodessa niin paljon, että se on ammatillinen itsemurha olla vuosikaudet kotona.



Itsellä on vain opistotason koulutus, mutta hommat on semmoiset, että muuttuvat jatkuvasti ja paljon !!! Joten lapset meni hoitoon kun olivat puolitoista vuotta.

He saavat olla kotona äidin (isän) kanssa ja se on tärkeää.

Jos olisin töissä, saisin joka päivä pitää kahvitunnit ja ruokatauot, elämäni olisi siisitä ja seesteistä ja hallittavissa, meillä olisi rahaa niin, ettei joka ostosta tarvitsisi punnita, voisimme hankkia isomman asunnon, matkustaa, uudemman auton... Nyt olen neljän lapsemme kanssa kotona, ja nautin siitäkin, mutta kyllä minulle itselleni olisi helpompaa jos olisin töissä.