Lapsen vai äidin paras motiivina lasten kotona hoitamisessa?

Lähiseudulla on useampiakin kotiäitejä joista suurinta osaa yhdistää juuri tuo alhainen koulutus tai peruskoulun jälkeistä koulutusta ei ole lainkaan. Juuri nämä äidit meuhkaavat suureen ääneen kotiäitiyden eduista ja työssäkäyvien äitien itsekkyydestä. Varmaan taustalla on juuri tuo oman arvon korotus, tarve olla hyvä (tai paras) jossain. Vanhempien koulutuksen puute sinällään ei tietenkään ole lapsille haitaksi, mutta valitettavasti ainakin täällä korreloi suoraan vanhempien kykyyn pärjätä lastensa kanssa. Yhdestä perheestä lapset otettiin päivähoiton sosiaalisin perustein vaikka äiti on kotona, toisessa käy sosiaalitoimiston kautta apu auttamassa arjen perusjutuissa kuten lapsen syöttämisessä, kolmannessa apua käy ilmeisesti masennuksen takia (ja ei kun uutta lasta tulemaan entisten perään!). Erään kotiäidin lapselle tarjottiin paikkaa erityispäiväkodista kehitysviivästymien takia vaan eihän se nyt käy kun lapsen paras paikka on kotona. Viis siis lapsesta kunhan äidin ei tarvitse lähteä töihin. Tottakai täältä löytyy koulutettujakin kotiäitejä, mutta heidän en ole ikinä kuullut arvostelevan samalla tavoin toisten valintoja kuin näiden ensiksi mainittujen.

perheiden asema ja hyvinvointi suomessa on minulle tärkeä asia, ennenkaikkea nyt oman saatuani oman perheen hyvinvointi. Työstäni toisten perheiden eteen pitäisi maksaa huomattavasti enemmän, jotta palaisin töihin.



Se, että meillä minä olen kotona edesauttaa toisen (paremmin tienaavan) keskittyämään työhönsä ja sitä kautta elättämään koko perheen. Ei perheen ja arjen ja 2 työssäkäyvän vanhemman konsepti aina ole niin mutkaton.



Tällä hetkellä olemme kaikki onnellisia näin.

Toinen lapsi tulossa. Molempia hoidan kotona 3-vuotiaaksi.



Pääosin siksi, että lapselle se on hyväksi, mutta myös siksi että olen niin pirun mukavuudenhaluinen että minusta on ihana viettää aikaa lasten kanssa eikä käydä töissä :)

Tulisin hulluksi, jos pitäisi olla kotona. Tämä ei tarkoita sitä etteikö lapsi olisi maailmani tärkein asia. Kyllä se on myös lapselle parempi olla hoidossa ja äiti voi hyvin, kun saa tehdä mieluista työtä, eikä tissuttele kotona. Koko perhe voi hyvin ja rakkautta ja yhteistä aika riittää kyllä.

Aika karua saa kotielämä muuten olla, että 1-vuotiaankin olis parempi olla päivähoidossa kuin kotona. Mutta kyllähän sellaisiakin perheitä on, että esim. ruuan saaminen kotona on vähän niin ja näin.



Minun koulutukseni on vissiin nykymittapuun mukaan aika matala, kun olen opistotasoisen koulutuksen saanut. Ehdin kyllä olla monta vuotta työssä ennen esikoisen syntymää, mutta työ oli ihan tavallista, ei mitään erityisen mielenkiintoista tai haasteellista.



Kotonaolo oli hyvää aikaa, mutta nyt olen kyllä innolla palaillut työelämään, yrittäjänä tällä kertaa.

Taloudellisesti pärjätään hyvin vaikken menisi takaisin vakituiseen työpaikaani koskaan enää. Nautin omasta työstäni kovasti, mutta nyt on ykkössijalla lapset ja se, että voin seurata omien lasteni kasvua 24/7 ne ensi vuodet. Se, että palaisin töihin lasten ollessa tosi pieniä kaduttaa varmasti myöhemmin kuin se, että uhraan nk. " omasta" elämästäni lapsilleni vuosia kotiäitinä ollessani. Lapsia olemme halunneet, lapsia olemme vaikeuksien kautta saaneet ja nyt on aika heille. Lapsen parasta varmasti se, että " saavat olla kotona" mutta myös se, että heille on kerhoja ja kavereita viikolla. Eli ilman äitiä saavat olla ohjatuissa kerhoissa muutaman tunnin. Äitinä nautin siitä, että saan olla kotona myös ilman lapsia. Koulutustasoni on keskiaste, eikä mun tarvitse pönkittää itsetuntoani sillä, että haluan näyttää muille, että meidän lapset saavat olla kotona 3:een ikävuoteen tai pitempäänkin kotona. Tässä mitään erityistä motiivia tarvita. Tämä on elämää eikä sitä tarvitse alkaa sen kummemmin pohtimaan.

Kaikkien tutkimusten mukaan koulutetut ja hyvässä vakityössä olevat äidit palaavat nopeammin töihin. Useimmin lasta hoitavat pitkään kotona äidit, joilla on tylsä työ ja matala palkka tai työtä ei itseasiassa edes ole odottamassa.



Tämä on yleistys, mutta kyllä se lähipiirissäkin aika pitkälle pätee. Tottakai realiteetit sanelee elämää. Ei 1000 Euron nettopalkalla kannata lähteä töihin, kun hoitomaksutkin on äkkiä tapissa. Tai vaihtoehtoisesti työtä ei ole ja sitä pitäisi etsiä, ja siltikin palkka jää pieneksi. Sen sijaan mitäs jos se työ on mielekäs, mielenkiintoinen ja siitä saatava korvaus hyvä, kyllä ratkaisun lähtökohta on vähän erilainen.



Ja kiitos: tiedän, että tähän vastaa heti joku hyväpalkkainen kotiäiti. Juu, juu, mutta tämä onkin tilastoihin perustuva fakta.



Tarkoitukseni oli vain osoittaa, että kotiinjäämisen taustalla on erinäisiä tekijöitä, jotka painavat vaakaa suuntaan tai toiseen.

poikani ei tykännyt olla hoidossa ollenkaan. Oli ihan kiva pph ja lyhyet viikot, mutta poika oli aina ihan rätti hoidon jälkeen. Ja kun vaihtoi reilun vuoden päästä pieneen päiväkotiin (pph lopetti), niin vaikka sekin oli ja on yhä mitä sympaattisin paikka pysyvine hoitajineen, ei poikani koskaan viihtynyt hoidossa. Ja onneksi hän on nyt saanutkin olla jo lähes vuoden kotihoidossa taas, kun sai pikkuveljen.



Mutta jo ihan tuon esikoisen luonteenlaadun tuntien meidän perheessä yritetään hoitaa lapset mahdollisimman pitkälti kotona. MEillä on paljon muuta sosiaalista elämää, ja esikoinenkin leikkii joka päivä naapurin lasten kanssa, joten mikään erakko hän ei ole. Ei vain tykkää käydä hoidossa, ja tuskin on ainoa.

Kyllä sitä voi myös yrittää motivoida itseään siellä kotona edes jonkin aikaa olemaan, varsinkin jos lapsi on sellainen, että hänestä tietää ettei päivähoito välttämättä ole paras ratkaisu. Aika lapsellista sanoa, että jos äiti ei automaattisesti tykkää olla kotona, niin vaihtoehtona on heti alkaa tissutella. Kypsä aikuinen osaa laittaa asioita myös perspektiiviin, ja tajuaa myös sen, että lapsen varhaislapsuus on todella lyhyt aika.

Vierailija:

Tulisin hulluksi, jos pitäisi olla kotona. Tämä ei tarkoita sitä etteikö lapsi olisi maailmani tärkein asia. Kyllä se on myös lapselle parempi olla hoidossa ja äiti voi hyvin, kun saa tehdä mieluista työtä, eikä tissuttele kotona. Koko perhe voi hyvin ja rakkautta ja yhteistä aika riittää kyllä.

Ekan kerran luin vastaavasta tilastosta joskus niihin aikoihin, kun aloin satunnaisesti roikkumaan av:lla eli kolmisen vuotta sitten. Se oli eritutkimus ja siitä oli etusivullakin Aamulehdessä.



Lisäksi tästä oli parisen kuukautta sitten viitteellisesti ajankohtaisohjelmassa, joka kertoi päivähoitotilanteesta. Ts. todettiin sivuvirkkeessä, että suurin osa hoidetaan kotona, mutta keskinmäärin hyväpalkkaiset ja koulutetut vievät aiemmin jne.



Musta noi kaikki tutkimukset/tilastot pohjautuu ihan nollatutkimukseen. Minäpä olisin voinut kertoa ihan ilmaiseksi ilman tilastoja, että tietenkin perheiden lähtökohdat on erilaiset ja mitä suurempi taloudellinen menetys, sitä todennäköisempää on, ettei äiti jää hoitovapaalle.

Tuttuni palkka on niin pieni, että taloudellisesti on sama meneekö töihin ja vie lapset hoitoon vai onko kotona. Työ on mysö yksitoikkoista ja raskasta. Kyllä minäkin jäisin kotiin.

Toinen tuttavani on hyvässä työssä, iso palkka, hyvät luontaisedut, mahdollisuus vaikuttaa työnkuvaan, voi tehdä etätyötä kotoa käsin, saa matkustaa jos haluaa, muttei ole pakko jne. Ymmärrän myös, miksi hän menee työhön joka lapsen välissä.

Ainoastaan ihmettelen sitä, mikä tässä on niin kummallista?

Uskon itsekin, että asia on juuri niin, että matala palkka, raskas työ ja vähät etenemisvaihtoehdot ovat ne, jotka saavat naisen jäämään kotiin.



Omassa tuttavapiirissäni ne joilla on hyvä koulutus (=moninaisia työtehtäviä ja työnäkymiä edessä) ovat menneet töihin lapsen ollessa vuoden-puolentoista. Kaikki tietämäni äidit, joilla ei ole aikomustakaan mennä töihin ovat joko hoitoalalla tai opistotason koulutuksella.



Varmasti poikkeuksiakin on, ehkä oma tuttavapiirini ei ole edustava. Missä ne tilastot siis ovat?