Oon aika ikävä ihminen

Mä oon varsin kranttu sen suhteen minkälaisista lapsista tykkään. Aika monista en. Joskus ottaa ihan sikana päähän kun pojan kavereista tulee meille niitä tosi ärsyttäviä mukuloita. Esim. naapurin jäbä, joka ei osaa tervehtiä, ei vastaa ikinä mitään jos kysyn jotain. Ei koskaan ole edes katsonut minuun päin. Kun puhun hänelle tuntuu kun olisin ilmaa. Kun tulee aika lähteä kotiin ja sanon hänelle siitä hän toteaa pojalleni, että mennään sisälle (jos siis ovat pihalla). Ujoudesta ei enää pitäisi olla kyse kun ollaan tässä samoissa ympyröissä pyöritty jo vuosia. Pojalla on myös sisar, joka käy meillä on sitten ihan eri maata. On iloinen ja juttelee ja on ns. " läsnä" .