Saako pääsiäisenä pestä pyykkiä?
Kommentit (28)
Ei todellakaan saa. Huomasin, että naapurilla oli pyykkivuoro laitettu perjantaille ja kävin tietysti ystävällisesti tästä hänelle huomauttamassa. Lupasi jättää pyykkäämättä. Näinköhän kuitenkin teki? En ole nyt käynyt pyykkituvassa katsomassa, mutta kuulin kyllä aiemmin päivällä liikettä rappukäytävässä ja sen naapurin ovi selvästi aukeni ja meni kiinni parikin kertaa. Täytyy käydä vielä tänään katsomassa, että onko siellä tuvassa pyykit kuivumassa.
Eiköhän sillä pyhäpäivän rauhoittamisella pyritä siihen, että ihminen muistaisi levätä.
Minä kyllä kävin kiirastorstai-illan ehtoollisella ja tänä aamuna pitkäperjantan sanajumalanpalveluksessa, mutta kyllä sen lisäksi pyykkikonekin on ollut päällä. Se on vain niin kivaa, kun saa levittää puhtaat vaatteet kuivumaan ja viikata vaatteita kaappiin laitettavaksi.
Pyykit saa pestä vasta 3.4. ja silloinkin vain tummia vaatteita, joissa ei ole koristelua.
Pyykkejä saa pestä seuraavan kerran vasta vappuna. Miten ap ei muka tiennyt?
Minä uskalsin pestä. Vielä ei ole Herran viha leimahtanut, odotellaan.
On myös hyvä muistaa, ettei silloin 3.4. pestyjä pyykkejä saa kuivata vaan ne pitää pukea päälle kosteana.
Pakkohan ne on pestä, kun on sirotellut tuhkaa päällensä koko päivän.
Te jotka haluatte pyykätä pääsiäisenä! Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite asiasta!
Minä ainakin pesin kotona. Emme kuulu kirkkoon, joten Jeesus-säännöt eivät koske meitä.
Mitäs jos kesken pääsiäisen tai muun juhlapyhän vieton iskee esim. vatsatauti tai flunssa? On vähän pakko pestä pyykkiä, koska hikisiä/tahraisia/oksulta haisevia lakanoita ja vaatteita ei voi seisottaa pitkän viikonlopun yli. Sen sanoo maalaisjärkikin.
Muistakaa sitten, että tiistaisin saa pestä vain valkopyykkiä. Viime viikolla olin vahingossa laittanut miehen raitakalsarit sekaan ja heti oli taloyhtiön pyykkipoliisi pimpottelemassa.
Aika jännä, kun nyt mainitsit tuosta kosteana pukemisesta. Meillä mummo virtsasi ensimmäiseen pääsiäisen jälkeen pestyyn koneelliseen ja sitten ne laitettiin muovipussiin ja vasta seuraavana päivänä ne sai puhkeaa kosteana päälle.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos kesken pääsiäisen tai muun juhlapyhän vieton iskee esim. vatsatauti tai flunssa? On vähän pakko pestä pyykkiä, koska hikisiä/tahraisia/oksulta haisevia lakanoita ja vaatteita ei voi seisottaa pitkän viikonlopun yli. Sen sanoo maalaisjärkikin.
Ei juhlapyhänä saa yrjötä! Joku roti.
Perinne, jonka mukaan tummiin keinokuituisiin vaatteisiin hierottiin lasivillaa sisäpuolelle ja niitä pidettiin koko pääsiäinen taitaa olla jo katoamassa.
Vierailija kirjoitti:
Raamattu ei ainakaan sano pyykinpesusta mitään.
"Muista pyhittää lepopäivä."
Naapurisi kirjoitti:
Ei todellakaan saa. Huomasin, että naapurilla oli pyykkivuoro laitettu perjantaille ja kävin tietysti ystävällisesti tästä hänelle huomauttamassa. Lupasi jättää pyykkäämättä. Näinköhän kuitenkin teki? En ole nyt käynyt pyykkituvassa katsomassa, mutta kuulin kyllä aiemmin päivällä liikettä rappukäytävässä ja sen naapurin ovi selvästi aukeni ja meni kiinni parikin kertaa. Täytyy käydä vielä tänään katsomassa, että onko siellä tuvassa pyykit kuivumassa.
Nyt kyllä naapurinasi loukkaannun tästä, sinä epäilevä Tuomas, kävin vain pari kertaa rukoilemassa pyykkitupaan pääsiäisen ajaksi sinun huolenpitosi innoittamana rakentamassani kappelissa. Häpeä, et ole kappelini arvoinen, joten pysy poissa ja suorita katumusharjoituksia kotona!
Raamattu ei ainakaan sano pyykinpesusta mitään.