Au Pairit Miamissa
Kaikki jaksot tänään areenassa. Katsoin ensimmäisen jakson. Luvassa näyttäisi taas kerran olevan biletyssekoilua ja työnteko on sivuosassa. Kaiken lisäksi au paireille on pyritty valitsrmaan heidän toiveidensa vastaisia isäntäperheitä. Draamaa lienee luvassa...
Kommentit (7)
Liian vähän taas näytetään sitä itse lastenhoitoa ja uuteen maahan sopeutumista, fokus on ihmissuhteissa ja biletyksessä.
Yllättäen tällä kaudella ei ollut yhtä kamalia ihmisiä kun parilla edellisellä. Muutaman ensimmäisen jakson jälkeen kaikki vaikutti vielä ihan tavallisilta ja suht mukavilta, mutta tulihan sitä draamaakin mukaan lopulta.
Helppo sanoa näin ruudun takaa, mutta Neean olisi ehkä kuitenkin kannattanut jäädä ensimmäiseen perheeseen pidemmäksi aikaa. Olisi toiminut tosi hyvänä kasvattavana kokemuksena päästä näkemään hyvin erilaista elämää, kun suurimpana syynä lähtemiseen tuntui olevan se että ruoka on erilaista mitä kotona ja lapsia kasvatetaan eri tavalla.
Yleltä ikävä temppu laittaa Matleena perheeseen, jossa odotettiin aikaisempaa kokemusta lastenhoidosta. Kyllähän tuollainen kokemus ottaa nuoren itsetunnon päälle.
Mua harmittaa niiden perheiden puolesta. Ovat kuitenkin valmistautuneet pitkään, järjestelleet huoneen, valmistelleet lapset ajatukseen, ehkä sopineet työkuviot au pairin mukaan jne. Sitten paikalle tulee joku täysi peukkukeskelläkämmentä-tyyppi, jolle ei tohtisi jättää kissaakaan hoitoon, saati nyt vauvaa... tosi epäreilua. Pitäisi ohjelmantekijöidenkin miettiä sitä perhettä ja lapsia ensisijaisesti, ei v***u jotain draaman kaarta!😈 Ja miksi nuo nolot prinsessat lähtee nimenomaan aupaireiksi? Miksei baariin, ravintolaan, kauppaan tms. missä ei vastaa ihmisistä? Tehkää nyt sitten mieluummin joku Ylen hommaamalla turistiviisumilla tarjoilijaksi San Fransiscoon -reality, saisi bitcheilyä, seksiä, huumeita ja muuta draamaa paljon enemmän eikä tarvisi olla lapsista huolissaan. Ja jos joku lähtee aupairiksi (=hoitamaan lapsia, tekemään ruokaa, siivoamaan) eikö nyt saakeli käy mielessä, että tutustunpa vähän lastenhoitoon Suolessa, vaikka sukulaislapsia hoitamalla ja opettelenpa tekemään muutaman helpon ruokalajin. Ei kun menen vaan paikalle, se riittää...OMG mikä myötähäpeä.
Oli aika tylsä, kaikki tuntu jo nähdyltä aiemmilta kausilta.
Jane kiukutteli paljon ja kehtas syyttää Neeaa ilman pilaamisesta
Oliko joku kommentoidumpikin ketju tästä ohjelmasta, mutta poistettu tänään? Juuri katsoin kaikki jaksot putkeen, jotta voisin sitten lukea keskustelua aiheesta. :(
Käsikirjoitettua huttua. "Normaalisti" au pairiksi etenkin Yhdysvaltoihin lähdetään järjestön kautta (tämä onkin edellytys au pair-viisumin saamiselle). Järjestö ei hylkää/laita itse etsimään uutta perhettä , vaan huolehtii asianmukaisesti asioistasi. Nämä nuoret taitavat olla maassa 3kk matkailijastatuksella.