Kerro elämäntavastasi, jos teet mahdollisimman vähän?
Miten ole järjestänyt elämäsi? Mistä olet luopunut ja mitä olet saanut? Mitä teet silloin kun et tee mitään?
Kommentit (4)
Käyn kyllä töissä joten en tiedä lasketaanko minua. Mutta työn lisäksi en paljon muuta tee. Elän sinkkuna ja lapsettomana omasta valinnastani. Asun pienessä asunnossa ettei ole paljoa siivous- tms vaivaa. Syön lähinnä valmis- ja einesruokaa. Kun en tee mitään, istun omissa ajatuksissani sohvalla hiljaa ja nautin siitä.
Teen kaiken siinä vaiheessa, kun se on helppoa ja stressitöntä.
Siivoan mieluummin vähän ennen kuin tarvitsee kuin vähänkään sen jälkeen. Esimerkiksi suihkun lattiakaivon pesen kerran viikossa, koska jos vaikkapa kerran kuukaudessa pesisin, se olisi isompi (ja epämiellyttävämpi) homma.
Olen opiskelija, ja teen koulutehtävät heti, kun voin. En lykkää niitä. Aikoinaan tein kaiken viime tingassa ja karmean stressin ja paineen alaisena. Nykyään en viitsi, vaan haluan päästä helpommalla. Kun on enemmän hommaa, aikataulutan tehtävät ja pysyn aikataulussa.
Suunnittelen viikon ruoat etukäteen ja teen ostokset kerralla. Teen ruokaa myös pakkaseen, josta se on helppo lämmittää.
Olin ennen kamala stressaaja. Istuin tietokoneen ääressä chattailemassa, kun olisi pitänyt tehdä kouluhommia, ja kun lopulta ryhdyin tekemään niitä, olin kiukkuinen kuin ampiainen ja ahdistunut. Siivosin hirveässä kiireessä ja paniikissa, kun oli vieraita tulossa. Ei se ollut mukavaa. Halusin päästä helpommalla, ja aloin elää tällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella hyvältä ja viisaalta periaatteelta. Tuohon suuntaan aion itsekin pyrkiä määrätietoisemmin erityisesti arkisten askareiden suhteen.
Aloittajalle: olen riisunut arkeni mahdollisimman yksinkertaiseksi. Reissut ja muun arjesta poikkeavan suunnittelen ja valmistelen hyvissä ajoin etukäteen.
Elän yksinkertaista elämää fyysisen, herkkää väsymistä aiheuttavan sairauteni takia. Toisaalta olen onnekas, koska pystyn kokemaan tyytyväisyyttä ja hyvää oloa ilman mitään suuria elämyksiä ja vaihtelua.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Silloin, kun en tee mitään, olen kuollut.