Onko muita joita ahdistavat erilaiset julkiset juhlat ja tyypilliset jutut joita "pitäisi" tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tuollaisia juhlia, mutta sillä erotuksella, että niihin osallistuminen ei ole kenenkään velvollisuus. Aika harvoin edes on sellaista juhlaa, johon aivan kaikki neljässä sukupolvessa osallistuisivat. Lähes aina jollain on työvuoro, joku on ulkomailla, joku menee mökille, joku on sairaana, joku on viimeisillään raskaana tai jollain on joku muu syy - vaikkapa ei vain jaksa - miksi ei sillä kertaa osallistukaan. Varmasti ahdistaisi minuakin, jos olisi pakko osallistua jokaisiin juhliin tai muutoin joku vetäisi herneen nenäänsä. 

Mulla lapsuudenkaveri ei puhunut puoleen vuoteen kun loukkaantui kun en tullut hänen 40-vuotispäivilleen. Olin tosi pahoillani jälkikäteen, olin sairaana enkä ollut tajunnut, että oli valmistellut niitä ainakin kaksi kuukautta, kattausta ja illallista ja puheita.

Eli joo, mulla taitaa olla erikoisen juhlivaiset piirit sukulaisten lisäksi tuttavissa. Pitänee nauttia siitä ja arvostaa, jos se on harvinaisempaa. Luulin, että kaikilla on samanlaista.

Lopeta. Älä ota paineita, karsi turhat juhlat ja kissanristiäiset, turhat ihmissuhteetkin. Ei esim. sukulaisjuhlissa tarvitse käydä jos ei niistä nauti. Tai jos nautit ihmisten seurasta kahden kesken, niin tee niin ja skippaa kaikki juhlat.

Minä aikuistuin ja totesin, että introverttinä voin elää kuten haluan. Ne tärkeät ja rakkaimmat ihmiset kyllä ymmärtävät ja hyväksyvät. Muuta saavat paheksua ja höpistä, sillä ei ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen luo itse omat tapansa ja perinteensä. Sekin on perinne jos ei vietä jotain juhlaa. Itselleni perinteet ja vanhat tavat ovat tärkeitä. Mutta ne eivät saa olla pakkopullaa jos ei niistä tykkää. On kuitenkin kurjaa tuomita juhlan ilot niiltä jotka niitä rakastavat.

Tuo on täysin totta. Ja sehän siitä vaikean tekeekin, kun muut nauttivat niin paljon (siis sekä sukulaiset että tuttavat) ja ovathan ne itsellenikin monesti aivan upeita tilaisuuksia. Itse asiassa tämä ketju sai minut tajuamaan, että jos se ei ole niin itsestäänselvää, niin kannattaa varmaan enemmän arvostaa iloa, perinteitä, hyvä seuraa ja sitä, että muut ovat valmiita näkemään niin paljon vaivaa.

Ja juuri tuon yleisen ilon takia tuntuu pahalta kieltäytyä, vaikka ei yhtään jaksaisi eikä olisi sopivia vaatteita kun työstressi on lihottanut yms.

Mutta taisinpa tajuta, miten onnekas olen ja suhtautua asiaan ihan eri tavalla jatkossa. Esimerkiksi tuo, jos ei ole koskaan ollut rapujuhlissa - voi mikä menetys! Se on niin ihana elokuinen perinne.

Helpottavaa kuulla, että on muitakin..

Inhoan perinteitä, inhoan tonttuja ja muita härpäkkeitä, inhoan kun laskiaispullat, runepergin tortut, tiput ja rairuohot pitäis olla just sillon oikeana päivänä, eikä sillon kuin itteä huvittaa. Typerää kaavoihin kangistumista. En jaksa koristella taloa koko ajan jonkun uuden juhlan mukaan, kun en edes pidä niistä koristeista. En tykkää virpojista tai virpomisesta, en kokoista enkä mistään perinteistä. Taistelen vastaan kaikkea mitä pitäisi tehdä. Jouluna sentään lapset saa lahjansa ja pääsiäisenä suklaata, jos muistetaan ne ajallaan ostaa. Muusta en jaksa välittää. No, juhannuksena lämmitetään ulkosauna ja grillataan (kuten nyt muinakin kesäiltoina)

Vierailija kirjoitti:

Siis nämä perinteisiin kuuluvat, joissa aina tulee se tunne että pitäisi tehdä "tiettyjä" asioita - ja joita tuntuu olevan lähes koko ajan.

Eli siis joulu, uusivuosi, talviloma, laskiainen, sitten palmusunnuntai, pääsiäinen, helluntai, Helatorstai, äitienpäivä, juhannus, sitten kesälomat, sitten Halloween, isänpäivä, syysloma. ..

Mitä näitä nyt kaikkia on. Ja jotenkin aina pitäisi tehdä tiettyjä juttuja. Ja sitten kun on päälle vielä kaikki sukulaisten ja tuttavien jutut, eli häät, hautajaiset, ristiäiset syntymäpäivät, karonkat, ties mitkä.

Olenko tosi outo kun välillä rasittaa että aina pitäisi olla tekemässä jotain tiettyä juttua ... Kun jotenkin vain haluaisi pääasiassa elää sitä tasaista arkea.

Ja joo, itsehän näistä otan paineita, mutta halusinkin tietää, tunteeko kukaan muu samalla tavalla? Vai olenko minä ainoa outo?

Täällä, käsi pystyssä!

Minä en ota paineita enää noista. Olen hyväksynyt etten ole sellainen joka viehättyy ja nauttii siitä hässäkästä.

En mene jos en jaksa. En järjestä mitään jos ei huvita.

Mentiin miehen kanssa naimisiinkin ihan kahdestaan. Ei jaksanut sitä hässäkkää.

Kiusallisia kissanristiäisiä.

Onneksi lapset ovat ottaneet tämän hyvin. Äiti nyt vaan on sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tuollaisia juhlia, mutta sillä erotuksella, että niihin osallistuminen ei ole kenenkään velvollisuus. Aika harvoin edes on sellaista juhlaa, johon aivan kaikki neljässä sukupolvessa osallistuisivat. Lähes aina jollain on työvuoro, joku on ulkomailla, joku menee mökille, joku on sairaana, joku on viimeisillään raskaana tai jollain on joku muu syy - vaikkapa ei vain jaksa - miksi ei sillä kertaa osallistukaan. Varmasti ahdistaisi minuakin, jos olisi pakko osallistua jokaisiin juhliin tai muutoin joku vetäisi herneen nenäänsä. 

Eli joo, mulla taitaa olla erikoisen juhlivaiset piirit sukulaisten lisäksi tuttavissa. Pitänee nauttia siitä ja arvostaa, jos se on harvinaisempaa. Luulin, että kaikilla on samanlaista.

Miten joku voi kuvitella näin? Hyvin monilla ei edes ole juuri sukua jonka kanssa juhlia, tai rahaa tuollaisia juhlia jatkuvasti järjestää. Sori, mutta olet kyllä todella kuplassa elänyt jos kuvittelit moista normaaliksi ja yleiseksi.

Ei ole pakko juhlia. Edes miehen viisikymppisiä ei juhlittu, lyhyt toimenpide maistraatissa riitti