Tuo Ulla Appelsiini on hönö :D
Nauratti mielettömästi, että miesten huomiota ja suosiota hakiessaan oli tehnyt niin uskomattoman alkerllisen virheen.
Aloittaa kirjoituksensa julistamalla ettei puhuta Louhimiehestä, ja koko kurjoitus käsittelee kuitenkin häntä. Wtf😆
Nainen on muutoinkin tosi outo, kommentoinkin sinne että jokikinen kirjoitus käsittelee aiheita joihin tietää saavansa somehörhömiesten ja peräkammarimiesten sekä baariruusujen hurrausta. Asettuu aina johtamaan lynkkauksia vaikka muka ihmettelee niiden syntyä.
(Suurin osa luuserikommentaattoreista esim näyttää mölyävän kuin apinat ilman asiaan yhtään petehtymättä, tietysti. Niinkin yksinjertainen adia kuin se että NÄYTTELIJÄT OLIVAT USEAAN OTTEESEEN OTTANEET ASIAN ESILLE SEKÄ AKUN ETTÄ TUOTANTOYHTIÖIDEN KANSSA, ilman tulosta. Julkisuus oli vuosien jälkeen viimeinen keino. Mutta kun möykätään ja riehutaan, kun miestaukkoja vaaditaan olemaan alistamatta. Kerrassaan kamalaa)
Mutta sitrushedelmän kirjoittelut ovat noloja, lynkkaavia ja kaukana journalismista.
Onneksi taidetaan hänelle nauraa työyhteisössäkin kun kukaan ei viitsinyt mainita tästä räikeästä alussa mai itsemastani sisältömokasta😂