Ulla Appelsinin kirjoitus Louhimies-tapauksesta, kannattaa lukea!
Täytyy sanoa, että aina en ole hänen kirjoituksistaan niin riemastunut, mutta nyt Appelsiini kyllä osui täysin maaliin. Lyödyn lyöminen on jo mennyt liian pitkälle.
Kommentit (299)
Heti gaalan alussa ne kakai naisnäyttelijää toivat mieleeni kouluajan kiusaajakaverukset.
*Tervetuloa tähän miituu, eiku jussigaalaan, tirsks, tirks, olemme nyt täällä mituu, eikun gaalassa* hihihiii...
Ei sen typerämpää aloitusta voinut hienossa juhlassa olla, naisena nousi karvat pystyyn.
Määrätyt ihmiset ottivat haltuun koko juhlan, elokuvat ja ihmisten suoritukset jäivät toisarvoisiksi asioiksi. Mutta mitäs siitä, kunhan nyt saadaan näyttämään itsensä fiksuksi ja muut tyhmiksi.
En arvosta heitä, jotka vuosikausia seurasivat sivusta ja nyt sitten ollaan puhtaan kaulan kanssa puolustamassa ja mesoamassa.
Miksi eivät puolustanut silloin kun oli sen aika?
Työyhteisössä (missä tahansa) joko tartutaan työpaikkakiusaamiseen jos sitä huomataan tai sitten näen niin, että muut hiljaa hyväksyvät toiminnan puuttumatta silloin asiaan.
Joko omaa arkuuttaan tai omaa pistepussiaan kartuttaen.
Appelsinin kanssa aivan samaa mieltä.
Täältä on joku tainnut kopioida kommentteja tuonne IS:n puolelle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos Hanna ei olisikaan voittanut haluatko filmitähdeksi kilpailua? Olisiko hän nyt liittynyt mee too kampanjaan mukaan
Kuuntelepa se tämän viikon radioklippi, joka linkattu ketjussa. Siinähän Hanna kertoo kokemuksestaan ja siitä miten valtaa käytettiin nuoreen naiseen. Paljaista rinnoista kerrottiin hänelle vasta 2 minuuttia ennen kohtausta, eikä kokenut hänellä olevan muuta vaihtoehtoa kuin tehdä se. Nyt on sitä mieltä, että siinä toimittiin väärin.
Mutta miksi Hanna ei ollut kirjaa markkinoidessaan sitä mieltä että toimittiin väärin?
Raha puhuu
Vierailija kirjoitti:
Huono kirjoitus Ulla Appeliinilta. Huono siinä mielessä että enemmän paneuduttiin kiusaajien puolustamiseen kuin kiusattujen puolustamiseen.
Ullakaan ei tajua ja halua ymmärtää yhtä asiaa. Ei heiveröinen ihminen voi käydä isokokokoista päällekarkaajaa vastaan millään hentomielisellä kampanjalla, ja että kumpa en käyttäisi liikaa voimaa. Kyllä se fakta vaan on niin että jos tilaisuus tulee niin lankulla päähän, ja varmuuden vuoksi toisenkin kerran.
Mee too.
Appelsiini on esimerkki näistä vanhemmista naisista, jotka haluavat mielistellä miesten mielipiteitä. Samalla halutaan nostaa itseä jalustalle, kun on valmis sietämään enemmän ja antamaan anteeksi kerkeämmin kuin nuoret naiset, jotka haluavat parempia työoloja. Appelsiini kehottaa unohtamaan koko asian ennen kuin tarvittavia muutoksia on edes päästy tekemään. "Hys, hys, mietitään nyt tätä työpaikkakiusaajaa, ja hänen pahaa mieltään. Hän on kärsinyt tarpeeksi. Ei nyt vaadita liikoja kuitenkaan."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset pystyvät juuri ja juuri käsittämään, että kiusaaminen on väärin.
Se taas näyttää menevän isolta osalta yri ymmärryksen, että myös kiusaajan kiusaaminen on väärin.
Yksinkertaista porukkaa.
Ei se ole kiusaamista että kerrotaan muille miten kiusaaja on kiusannut. Eikä tässä edes enää puhuta siitä, vaan siitä miksi osan mielestä asiat pitäisi lakaista maton alle. Ja keskustelut aloittaa aina nämä maton alle lakaisijat itse, mikä on vähän ristiriitaista.
Kun tuo on kerrottu niin asiallista ei ole alkaa mitään metoolynkkauskampanjaa, jossa haukutaa, nolataan, pilaillaan kiusaajan ja kiusaajan lähipiirin kustannuksella. Lisäksi vaaditaan kaikkea ihmeellistä lynkkauskampanjan uhrilta varsinkin sellaisten ihmisten taholta, joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen asian kanssa.
Olisiko sinulla jotain esimerkkejä näiden väitteiden tueksi? Missä näin tehdään, kuka tekee?
Edelleenkin ihmettelen tämän somekohun kritisoijien intoa pitää tätä kohua yllä omilla toimillaan mm. avaamalla jatkuvasti uusia keskusteluja aiheesta nettipalstoilla. Kenen etua tämä palvelee? Kenties teidän omaa agendaanne kääntää huomio itse asiasta naisten haukkumiseen ja vaientamiseen?
Vierailija kirjoitti:
mistä näitä appelsiiniröyhkiä sikiää.
eivätpä olisi mussuttamassa, jos aku olisikin akuliina.
naisviha elää ja voi hyvin, naisvihaajat ovat kiusattuja ja uhreja, tällasten appelsiiniröyhkien mielestä. surullista. erittäin surullista.
tässä huomaamme, miten valtarakenteet ovat vinksallaan, ja keiden pyllyjä ehdoitta edelleen nuollaan. jos aku olisi akuliina, appelsiiniröyhkät oisivat hyvin vaitonaisia.Perin kummallista, että kiusaajasta yritetään leipoa kiusattua. Miksi. Todella outoa käytöstä.
Kun seuraa minkälaisen lehden päätoimittajana kyseinen nainen toimii niin ei yhtään ihmetytä nämä ulostulot. Kyllä siellä on naiset vähissä vaatteissa tai vaatteita kokonaan alinomaa. Lehti on oikeastaan täysin miesten lehti ja naisten tulee olla miesten mieleen päätoimittajaa myöten. Samaisessa lehdessä myös jatkuvasti annetaan naisille laihdutusohjeita ja miten saadaan ulkonäkö paremmin miestä miellyttäväksi. Miten miehsten tarpeet otetaan huomioon jne. Siis mikään tuossa julkaisussa ei ole naisille suunnattua. Eli se sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Somehyökkkääjät eivät poikkea koulukiusaajista mitenkään.
Pamela Tola hermistui taannoi Puoli Seitsemässä:
Kerro nyt minkälainen loma teillä on Lissabonissa? juontaja jatkoi keskustelua.
– Ei, mä en lähde tähän keskusteluun, näyttelijätär sanoi äärimmäisen tosissaan.
– Mikko haluaisi mukaan, yritti juontajapari Marja Hintikka keventää väliin, mutta turhaan.
Miesjuontaja ei ymmärtänyt lopettaa pommitustaan, vaan jatkoi sinnikkäästi utelujaan.
– Lähteekö lapset mukaan? Kekäläinen vielä uteli.
– Hei, tosi törkeää. Mä voin lähteä tästä ja te jäätte kahdestaan tänne, Pamela sanoi tiukkana viitaten kädellään kohti poistumistietä.
Tässä vaiheessa Kekäläinen alkoi viimein uskoa, että näyttelijätär saattaisi oikeasti toteuttaa uhkauksensa.
– Siitä olisi rakkausloma kaukana, mies paikkasi vitsaillen tilannetta.
Tämän jälkeen suorassa lähetyksessä siirryttiin puhumaan uudelleen Tolan uudesta elokuvasta ja haastattelu jatkui jälleen leppoisissa tunnelmissa
Missä on linkki Hannan sanomiseen radiossa?
Laitatko tänne linkin.
Haluatko filmitähdeksi kilpailussa oli vain hetki aikaa harkita, lopettaako kilpailun siihen vaiko näyttää rinnat, jotta olisi mahdollisuus voittoon. Hanna teki nopean ratkaisun ja on ollut rinnat paljaana päätöksensä takana edelleen. Kaiken lisäksi taitavasti käytti rintakohua uuden kirjansa markkinoinnnissa.
[/quote]
Kun seuraa minkälaisen lehden päätoimittajana kyseinen nainen toimii niin ei yhtään ihmetytä nämä ulostulot. Kyllä siellä on naiset vähissä vaatteissa tai vaatteita kokonaan alinomaa. Lehti on oikeastaan täysin miesten lehti ja naisten tulee olla miesten mieleen päätoimittajaa myöten. Samaisessa lehdessä myös jatkuvasti annetaan naisille laihdutusohjeita ja miten saadaan ulkonäkö paremmin miestä miellyttäväksi. Miten miehsten tarpeet otetaan huomioon jne. Siis mikään tuossa julkaisussa ei ole naisille suunnattua. Eli se sen lauluja laulat kenen leipää syöt.[/quote]
Ne vähäpukeiset naiset on siis mielestäsi pakotettu keikistelemään sinne nettilehden sivuille? Jotenkin tuntuu, että näistä julkisuuteen haluavista naikkosista ei ole nykyisin mitään pulaa. Itse itseään kaikin keinoin tyrkyttävät. Ja jostain sellaistakin luin, että naiset muokkaavat ulkonäköään itseään varten, eivät miehiä varten.
Appelsinin ensimmäinen Gallen-Kallelan äitiä koskeva vertaus ontuu ja pahasti. Jos aiemmin taiteilia on vääryydellä varastanut taiteeseensa tunnereaktion niin se ei nykyistä varastamista yhtään paremmaksi. Ihmiset - tai mikään elävä - ei ole sellaista taiteen materiaalia, jolle voi tehdä mitä hyvänsä jotta haluttu teos syntyisi. Taide EI pyhitä keinoja. Jotenkin hullua, että eläineten kohdalla tämä on nykyisin helpompi ymmärtää: me emme hyväksy sitä että elokuvissa tai taideperformansseissa aiheutetaan eläimille tuskaa. Miksi ihmisille näin voi ilman heidän suostumustaan tehdä?
Ullalle lasten ja naisten kärsimys ei merkitse mitään.
En lue Appelsiinin juttuja, enkä koko Ilta-Sanomia niin kauan kuin Appelsin on päätoimittajana.
Omassa kirjassaan Salkkarit Salla kirjoitti sanatarkasti näin:
"Ne olivat vain tissit, jotka näkyivät televisiossa ehkä kymmenen sekuntia. Elämä jatkuu"
Ei siis mitään katkeroitumista ohjaajaa kohtaan. Hyvä Hanna!
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä jutut tulee nykyään julkisuuteen, eikä niitä viedä oikeuteen, niin kuin oikeusvaltiossa tulisi tehdä? Enkä nyt ota kantaa siihen, kuka on tehnyt mitä ja onko väärin vai eikö, vaan nimenomaan siihen, että rikoksiksi luokiteltuja asioita puidaan mediassa täysin vapaasti ilman minkäänlaista oikeusprotokollaa ja suojaa siitä, että ihminen on "syytön, kunnes toisin todistetaan".
Nyt pitäisi miettiä, onko oikeusjärjestelmässämme jotain näin pahasti vialla vai miksi oikeuden ottaminen "omiin käsiin" on yhtäkkiä hyväksyttyä? Vai onko tämä ainoa tapa puuttua oikeusjärjestelmän puutteisiin?
Kovin arveluttavalta ja vaaralliseltakin tuntuu nämä median suorittamat "oikeudenkäynnit".
Median olisi jo aiemmin pitänyt tuoda esiin näitä epäkohtia, niin moni olisi jättänyt tuntemattoman katsomatta. Todella huijattu olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun seuraa minkälaisen lehden päätoimittajana kyseinen nainen toimii niin ei yhtään ihmetytä nämä ulostulot. Kyllä siellä on naiset vähissä vaatteissa tai vaatteita kokonaan alinomaa. Lehti on oikeastaan täysin miesten lehti ja naisten tulee olla miesten mieleen päätoimittajaa myöten. Samaisessa lehdessä myös jatkuvasti annetaan naisille laihdutusohjeita ja miten saadaan ulkonäkö paremmin miestä miellyttäväksi. Miten miehsten tarpeet otetaan huomioon jne. Siis mikään tuossa julkaisussa ei ole naisille suunnattua. Eli se sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Ne vähäpukeiset naiset on siis mielestäsi pakotettu keikistelemään sinne nettilehden sivuille? Jotenkin tuntuu, että näistä julkisuuteen haluavista naikkosista ei ole nykyisin mitään pulaa. Itse itseään kaikin keinoin tyrkyttävät. Ja jostain sellaistakin luin, että naiset muokkaavat ulkonäköään itseään varten, eivät miehiä varten.
Appelsin on nk. hyvä jätkä, joka tukee hyvävelikerhojen rakenteita kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hyvät kalapuikkovelet tykkäävät katsella vähäpukeiisa tyttöjä ja aina löytyy tyttöjä jotka maksua vastaan itsensä ovat valmiita kuviin antamaan saavuttaakseen jotain hyvä veli kehojen ylläpitämien rakenteiden ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Missä on linkki Hannan sanomiseen radiossa?
Laitatko tänne linkin.
http://www.supla.fi/supla/3203744 Tässä.
Minusta Hanna sanoo selkeästi, että toimi pakon edessä ja valtaa käytettiin väärin. Ja että toivoisi hänellä olleen nuorempana rohkeutta sanoa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä jutut tulee nykyään julkisuuteen, eikä niitä viedä oikeuteen, niin kuin oikeusvaltiossa tulisi tehdä? Enkä nyt ota kantaa siihen, kuka on tehnyt mitä ja onko väärin vai eikö, vaan nimenomaan siihen, että rikoksiksi luokiteltuja asioita puidaan mediassa täysin vapaasti ilman minkäänlaista oikeusprotokollaa ja suojaa siitä, että ihminen on "syytön, kunnes toisin todistetaan".
Nyt pitäisi miettiä, onko oikeusjärjestelmässämme jotain näin pahasti vialla vai miksi oikeuden ottaminen "omiin käsiin" on yhtäkkiä hyväksyttyä? Vai onko tämä ainoa tapa puuttua oikeusjärjestelmän puutteisiin?
Kovin arveluttavalta ja vaaralliseltakin tuntuu nämä median suorittamat "oikeudenkäynnit".
Median olisi jo aiemmin pitänyt tuoda esiin näitä epäkohtia, niin moni olisi jättänyt tuntemattoman katsomatta. Todella huijattu olo.
Voi äly. Eihän nämä naisten avautumiset liity mitenkään tuntemattomaan. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä.
”Ilman rintoja hänen uransa olisi ollut toisenlainen.”
Bravo, siinäpä kiteytettynä se mitä varten naiset ovat olemassa. Ei heillä mitään itsemääräämisoikeutta ja omaa elämää ole vaan ihan miesten haluja varten syntyvät. Kyllä olisi ilman rintoja Sallakin päätynyt vaan siivoojaksi vaikka muuten näyttelijäntaidot olisivat olleet ammattilaisen tasoa. Kunpa naiset nyt vaan itsekin sen tajuaisivat eivätkä napisisi vastaan ja kaikenlaisia typeriä metoo juttuja kehittelisi.