Hemmetti mua ärsyttää ihmiset jotka pitävät ujoja lapsia jotenkin kummajaisina.

Minun ujoni on ihan ykkönen. Rauhallinen luonne, hiljainen, mutta ystävien seurassa höpöttelee. Ihana ihminen!

Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjän NAURAJASTA.

Kategoriaa löytyy laidasta laitaan. Jos joku on rauhallinen ja jalat maassa oleva harkitseva ihminen, niin onko hän sitten ujo. Jos joku viihtyy paremmin omissa oloissaan, onko hän ujo. Ihmiset on erilaisia, toiset viihtyvät melussa ja hälyssä ja keskipisteenä olemisessa, toiset kaipaavat hiljaisuutta ja harmoniaa elämäänsä.



Toisaalta voi kysyä miksi kenenkään pitäisi viihtyä melussa ja hälyssä tai olla keskipiste ja kerjätä koko ajan huomiota osakseen? Eikö sekin kieli jonkin asteen ongelmista tuollainen loputon huomionkipeys.



Ujous on ongelma vasta sitten, jos se estää ihmistä toimimasta tai edes menemästä toisten ihmisten joukkoon.

Oma 3v poikani aina tervehtii naapureita, kaupassa myyjiä jne. Vastaa myös jos joku häneltä jotain kysyy.

Tuttapiirissämme on jopa kouluikäisiä, jotka eivät tervehdi kun tulevat vastaan tai jos menen heillä käymään tms. Minusta on outoa, luulisi jokaisen käytöstapoja osaavan.

Ujous viittaa joskus lapselle muodostuneeseen rooliin ja toimintatapaan, jonka mukaan hän ei pyri tuomaan itseään esille, vaan seuraa toimintaa ympäristön ehtoihin passiivisesti mukautuen. Joissakin tapauksissa ujous viittaa puutteelliseen käsitykseen omasta selviytymisestä ja ristiriitoihin omasta selviytymisestä. Viimeksi mainitussa tilanteessa lapsen käyttäytyminen voi vaihdella ja siihen voi liittyä kontrolloimatonta ja ennakoimatonta käyttäytymistä. Henkilö voi esimerkiksi ajautua murrosiässä helposti hallitsemattomiin seksuaalisiin kokeiluihin. Vähäinen ujous kenties enemmänkin viittaa lapsen pyrkimykseen päättää toiminnastaan myöhemmin tilanteeseen perehtymisen jälkeen. Kouluikäisellä mahdollisesti esiintyvä pyrkimys eristäytyä jatkuvasti vuorovaikutustilanteista tai kumppanuuskeskustelusta kokonaan on kehitykselle haitaksi.



Ujous voi olla lapsen tunnistamanakin ongelma, joka vaikeuttaa lapsen mahdollisuuksia nostaa ja selkiinnyttää minäkuvaansa ja sitä kautta oppimisen mahdollisuudet voivat rajautua hyvinkin haitallisesti. Monesti ujous kuormittaa kognitiivisia toimintoja enemmän kuin lapsella on tähän työskentelyyn resursseja, joten ujouden taustalla voi kehittyä erilaisia tilannepelkoja, masentuneisuutta ja pysyvää pyrkimystä jäsentää itseään epätavanomaisten asioiden pohjalta. Voi syntyä esim. oma subjektiivinen mielikuvitusmaailma, joka estää vähitellen suhteet ja uudet toiminnat. Lasten toveruussuhteissa empatia on vähäistä, joten ujo lapsi hyötyy avusta saada uusia toimintoja ja taitoja kohdata uusin tavoin vuorovaikutustilanteita, joihin liittyy yllättäviä riskejä. Lapsen kannalta on hyödyksi, että hän vähitellen itse rohkaistuu uusiin toimintoihin. Tämä voi tapahtua perheen tukemisen ja neuvonnan, uusien toimintojen ja myös keskusteluissa lapsen kanssa. Huomion kiinnittäminen lapsen ujouteen tai lapsen ammatillinen suojelu voi helposti joskus vahvistaa " ujon minäkuvan" muodostumista. Lapsi hyötyy siitä, että hän vähitellen tulee joko keskustelun tai toiminnan kautta tiedostaneeksi ja tunnistaneeksi konkreettisia ja käytännöllisiä strategioita ja aktiivisempia käyttäytymismuotoja dominoiviin perhe- ja toveruussuhteisiinsa. Erityisesti on tarpeen panna merkille, muodostuvatko lapsen muodostamat kompensaatiotoiminnat esteeksi (" kaikki toverit ovat typeriä, tietty harrastus on henki ja elämä" ) esteeksi oppia uusia erilaisia ja perustaitoja kehittäviä toimintoja.

Itselläni ujo poika ja oikeastaan olen siitä pelkästään vain iloinen. Nykypäivänä liika sosiaalisuus voi olla pienellä lapsella vaaraksi. Eikä muutenkaan kaikkien tarvitse olla samanlaisia. On hyvä että lapsi vähän katsoo ja miettii ennen kuin menee tekemään tuttavuutta, jos ylipäätään menee. Eikä ujous tarkoita sitä että olisi epäsosiaalinen!!! Oma lapseni on hyvin sosiaalinen ja muut huomioonottava, saattuu olemaan vaan myös ujo ja arka ja IHANA!

ja " reippaus" synonyymi sosiaalisuudelle!

Vierailija:

Toki pidä röyhkeänä sitä että lapsen kuullen siunaillaan tämän ujoutta. Tunnen kuitenkin muutaman lapsen jotka ovat olleet pieninä ujoja mutta kouluiässä jo rohkeampia ja sosiaalisia. Ei ujouden taivastelu todellakaan ainakaan ujoutta helpota. Ilkeää.

Minua ärsyttää veljeni ujo vaimo, kun on sellainen nirppanokka joka ei koskaan puhu mitään. Luulisi sen ujoudenkin haihtuvan kun on vuosia " tunnettu" mutta ei. Eihän sitä tosiaan tutustukaan kun jokaiseen kysymykseen vastaa yhdellä sanalla ja muuten on tuppisuu. Lapselta ei vielä voi samalla tavalla odottaa sosiaalisuutta, mutta kyllä aikuisen pitäisi vähän opetella olemaan muiden ihmisten kanssa.

Juttelevat sitten ihan kaikesta melko vieraillekin. Tuntemattomilta kysyvät jotain tai käskevät haistamaan kukkaa tms.



Onko silloin reipas, jos ei jaksa kävellä 1 km?

Onko reipas, jos ei jaksa pukea itse?



JOtkut vielä itkevät joka kolhusta kovaäänisesti, niinkuin puhuvatkin kovaäänisesti.

" senkin huonosti kasvatettu pentu, et sinäkään varmaan osaa tervehtiä MINUA ensin"

Kunnes 10-vuotiaina roikutaan äidin helmoissa. Sitten teini-iän jälkeen taas ihan rohkeita.

ja osoittaa enemmän sosiaalisia taitoja kuin ujostelun täysi puuttuminen (vrt asperger)

Sijaiset osoitteli sormella ja kyselivät luokalta miksi ihmeessä en sano mitään. Minua ei vaan kiinnosta jakaa tietojani muiden kesken. Minulle riittää se että minä tiedän. Eikä minulla ollut mitään kiinnostusta mielistellä tai hakea aikuisten arvostusta ja huomiota. Myöhemmin työelämässä olen huomannut sen, että ihmisiä raivostuttaa suunnattomasti se piirteeni, että en mielistele. Jopa ollessani porrassiivooja sai pomoni valituksia luonteestani kun en ole puhelias.

Vierailija:

Ongelma kuulemma on, että lapsi on niin hiljainen, eikä intä vastaan aikuisille jos on heidän kanssaan eri mieltä. Lapsemme ei kuulemma myöskään avoimesti kerro asioitaan ryhmänsä aikuisille eikä leiki tarpeeksi, vaan tekisi mieluummin tehtäviä ja lukisi kirjoja. Kun palautekeskustelussa sitten sanoin, etten aio lasta tutkittavaksi viedä, koska mielestäni kyse on enemmän persoonallisuudenpiirteestä kuin omituisesta käytöksestä, ihmetteli lastentarhanopettaja päätöstäni. Hänen mielestään lapseni on outo, kun ei ole tarpeeksi avoin aikuisille ( lasten kanssa tulee kyllä moitteettomasti toimeen myös open mielestä ). Minun mielestäni on ennemminkin omituista, ettei nykyään saisi olla hiljainen ja ujo, vaan kaikkien tulisi olla samanlaisia.

Ja kyllä itseänikin ärsyttää välillä kun lapsi vain katselee vieressä toisten leikkiä, etenkin silloin jos yksikin lapsi sanoo pahasti tai tekee jotain, joka säikäyttää tyttöni. Uhmaikäistä on mahdoton kannustaakaan menemään silti leikkiin ja pitämään puoliaan, hän kun haluaa tehdä kaiken ITSE. Toivottavasti hän vielä löytää sen taidon pitää omia puoliaan, muuten kaikki jyräävät hänet.



En voisi kuvitellakaan laittavani lasta päiväkotiin, missä on niin paljon lapsia että hän jäisi väistämättä syrjään, kun ei henkilökunnallakaan ole aikaa ottaa yhtä lasta erityishuomioon. Hyvä pph voisi menetellä, mutta pph:t voivat olla todellisuudessa ihan toista kuin vanhemmille esittävät (puistossa päivän aikana nähtyä ja kuultua).



Mihinkään uuteen ei lastani saa innostumaan ennen kuin monen kokeilukerran jälkeen, on aika turhauttavaa käydä lastenkonserteissa kun lapsi istuu visusti sylissä koko ajan, ei leiki yhtään, ja säikähtää jos laulaja tekee jotain äkkinäistä.



Itsekin olen ujonpuoleinen, ja harmittaa kun tiedän mitä lapsellani on edessä jos ei tuosta reipastu.

Vierailija:

Ja kyllä itseänikin ärsyttää välillä kun lapsi vain katselee vieressä toisten leikkiä, etenkin silloin jos yksikin lapsi sanoo pahasti tai tekee jotain, joka säikäyttää tyttöni. Uhmaikäistä on mahdoton kannustaakaan menemään silti leikkiin ja pitämään puoliaan, hän kun haluaa tehdä kaiken ITSE.

(...)

Mihinkään uuteen ei lastani saa innostumaan ennen kuin monen kokeilukerran jälkeen, on aika turhauttavaa käydä lastenkonserteissa kun lapsi istuu visusti sylissä koko ajan, ei leiki yhtään, ja säikähtää jos laulaja tekee jotain äkkinäistä.

Onhan hänellä selvästi oma tahto. Anna hänelle oikeus näyttää se tahto sillä tavalla, ettei hän osallistu rientoon, vaan tarkkailee vierestä! Nyt tuota tahtoa pitäisi vain kannustaa, tosin sitten arjen käytöstä ja tekoja voi yrittää ohjailla.

Niissä apinakokeissahan on todettu, että ujosta ja arasta apinasta kasvaa hyvä johtaja, jos hän saa tarpeeksi hellyyttä ja ymmärrystä pienenä.

Jos sinä et ole saanut, se on tosi kurja juttu ja vähentää taitoja käyttäytyä sitten lapsen ujostelun kanssa, koska ominaisuus tuntuu yksinomaan pahalta, kartettavalta ja pois karsittavalta! Monet tuntemani lapset ovat ujostelleet kausittain todella voimakkaasti, mutta mitään patologisesti ujoja heistä ei ole kehkeytynyt! Ei pidä liikaa vetää yhteyksiä sen välille, miten lapsi toimii alle 3v ja miten vaikkapa 30v!

Sitäpaitsi harkitsevaisuus on aikuisempana hyvä asia, eipähän tule lapsesta mitään nykäsmattia, joka tarttuu lyhimpään korteen ja on täysi ääliö... selviää hengissä todennäköisemmin.

Vierailija:

Minua ärsyttää veljeni ujo vaimo, kun on sellainen nirppanokka joka ei koskaan puhu mitään. .

Eli juuri merkonomit ovat ulospäinsuuntautuneita autokauppiaita, insinöörit monesti ujohkoja, lahjakkaita ja hyviä keskittymään.



Kaikista asioista ei vain ole poliittisesti korrektia puhua julkisesti.

toki myös käsite " sosiaalinen älykkyys" on ihmisen luoma. Näiden em ominaisuuksien mittaaminen ei ole aivan yksioikoista ja erilaisissa tutkimuksissa voidaan mitata keskenään erilaisia asioita - ok on olemassa standardoituja testejä, joiden validiteetti ja relibiliteetti ovat hyviä, mutta voidaan myös kysyä mikä on konteksti ja miten tutkimusasetelma, tutkittavat ym on määritelty?



mutta millaista tietoa tutkimuksen tulos oikeasti meille antaa?

millaisia johtopäätöksiä niistä voi vetää? miten tulokset ovat yleistettävissä?



ei ainakaan sitä, että kaikki merkonomit olisivat tietynlaisia ja kaikki nörttinerot toisenlaisia - yksilön valinnat eivät välttämättä korreloi persoonallisten ominaisuuksien kanssa - olen käsittänyt, että jos ammatinvalinnoista puhutaan, omien vanhempien koulutus (etenkin äidin) + arvomaailma ovat ne voimakkaimmin korreloivat tekijät

ujous on luonteenpiirre, josta Liisa Keltikangas-Järvinen on muiden luonteenpiirteiden ohessa puhunut monessa yhteydessä ja kirjoittanut mm. hyvin seikkaperäisen kirjan:



Keltikangas-Järvinen: Temperamentti, ihmisen yksilöllisyys, WSOY 2004



googlettamalla löytyy myös aiheesta paljon lisätietoa haluaville.

Nimittäin kävimme sunnuntaina sukujuhlissa ja mukana oli minun erittäin hiljainen 4,5-v tyttöni sekä hänen paljon puheliaampi kaksosveljensä. Ärsytti suunnattomasti kun eräät vähän kaukaisemmat sukulaiset kovaäänisinä vertailivat lapsia toisiinsa ja päivittelivät tämän tyttäreni ujoutta ja kehuivat samalla veljen reippautta.



Mitä tuollaisille pölvästeille pitäisi sanoa? Näin jälkeenpäin harmittaa etten puolustanut tytärtäni mitenkään! Itse varon ainakin leimaamasta lasta. Ei se että hän nyt on ujo tarkoita sitä että hän aina sitä olisi. Eikä hän ole epäkelpo vain sen takia ettei halua heti puhua vieraiden ihmisten kanssa.



ARggghhh!