Oikein vai väärin?
En keksinyt minne laittaa tämän keskustelun, mutta kokeillaanpa millainen vastaanotto tähän asiaan on täällä.
Taustat: Olen 20v nainen, esikoinen syntyy helmikuussa. Raskaus tuli ihan yllätyksenä, sai alkunsa yhden yön suhteesta, joten isän erittäin kielteinen reaktio ei tullut yllätyksenä.
Mies sulatteli viikon verran asiaa, ennen kuin sai päätöksen tehtyä. Mies ilmoitti hyvin selvästi, että ei ole valmis isäksi ja jos en tee aborttia, hän ei halua enää ikinä keskustella tästä asiasta.
Ymmärrän hyvin hänen reaktionsa ja haluan kunnioittaa hänen päätöstään pitämällä suuni kiinni hänen isyydestään.
Nyt minua on kuitenkin alkanut vähän pelottaa, että mitäs jos mies tuleekin katumapäälle esim. puolen vuoden, vuoden tai viiden vuoden päästä. Olen itse sitä mieltä, että koska minä joudun päättämään asian alle kahdessa kuukaudessa (rv 12 mennessä), niin onko oikein vaatia, että miehen on samassa ajassa pystyttävä tekemään lopullinen päätös isyydestään? Perustelen tämän sillä, että jos minä päätyisin aborttiin, niin minulla ei olisi mahdollisuutta muuttaa mieltäni esim. puolen vuoden päästä.
Mielipiteitänne kaipaisin kovasti.
T: Vilma rv 8+0
Kommentit (2)
Yhdellä kaverillani vauvan isällä oli yhtä jyrkkä mielipide kuin sinun vauvasi isällä, mutta lopulta lapsen oltua n.vuoden ikäinen hän otti yhteyttä, ja nykyisin on mitä ihanin "etäisä". Tapaa lastaan säännöllisesti ja haluaa olla hänen elämässään mukana. Vastaavassa tilanteessa toisella kaverillani raskauden ilmettyä vauvan isä lupasi kantaa vastuunsa ja olla isä lapselleen. Toisin on kuitenkin käynyt, ja heidän välinsä ovat todella tulehtuneet. Ei siis voi sanoa, miten lopulta teidän tapauksessa käy.
Päätös on kuitenkin sinun. Sinä päätät ruumiistasi ja sisällä kasvavasta uudesta elämästä. Jos päätät pitää lapsen, et ehkä voi enää tehdä kaikkia asioita, joita ikäisesi kaverisi tekevät. Tulevaisuutesi tulee olemaan ehkä erilainen kuin olit kuvitellut, eikä pienen lapsen kanssa elämä aina ole niin ruusuista, välillä jopa tosi rankkaakin. Mutta toisaalta lapsi antaa niin paljon sisältöä elämään...
Jos haluat pitää lapsen, et tee aborttia. Jos et itse tahdo tehdä aborttia, et sitä tee. En usko, että vatsan kasvaessa tulisit katumapäälle, ettet tehnytkään aborttia. Saati sitten kun saisit ensimmäisen kerran pikkuisesi syliisi. Kukaan ei voi sinua aborttiin pakottaa. (Ja jos kuitenkin alkaisi kaduttaa, onhan sitten vielä adoptio..)
Tuttuni synnytti ihanan lapsen tässä taannoin, isättömän sellaisen. Kenelläkään ei ole isästä tietoa (paitsi tietysti itse lapsen äidillä). He olivat asiasta alkuraskaudessa keskustelleet, ja mies ei halunnut isäksi, joten sopivat, että mies ei sitten kuulu mitenkään heidän elämäänsä, eikä tule vastaisuudessakaan kuulumaan. He pärjäävät oikein mainiosti, ja lapsi on mitä suloisin (pieni ja niin viaton).
Ja kukapa tietää, että miten mies käyttäytyy, kun raskautesi on jo loppusuoralla, tai kun pikkuinen on syntynyt.. Jospa hän tuleekin itse katumapäälle?
Hankala tilanne, mutta minun pointtini on, että älä vaan tee aborttia, jos et itse tosiaan sitä tahdo! Minä ainakin katuisin varmasti myöhemmin, ja miettisin koko elämäni, että minkä ikäinen pikkuiseni nyt olisi jne..
Voimia!
Minnikki kera kolmen & rv 14