Pituuteni ahdistaa :(
En pääse tästä yli enkä ympäri, enkä tiedä minne muualle purkautuisin tästä. Pituuteni on häirinnyt minua aina. Olen kuitenkin ihan normaalipituinen, töissä kaikki naiset ovat suunnilleen samanmittaisia. Silti tuntuu että minusta olisi pitänyt tulla paljon pidempi. En halua kertoa tarkkaa mittaani tähän, sanotaan vaikka että jotain 155-165cm väliltä.
En tiedä vaikuttaako tähän se, että minua kiusattiin hyvinkin rankasti lapsena ja yksi asia mihin nuo kiusaajat takertuivat oli pituuteni. Olin aina luokan lyhyimpien joukossa, tosin en lyhyin.
Tuntuu hölmöltä ahdistua tällaisesta aikuisena, pahimpina hetkinä olen itkeskellen googlaillut pituusleikkausten hintojakin. Tuntuu vaan ettei minun kuulu olla tämänpituinen, peilistä näkyy vieras vartalo.
Kommentit (31)
Minkä ikäinen olet? Vaikutat nuorelta. Minusta oli ärsyttävää olla pitkä nuorena (178), kaikki poikaystävät vaikuttivat olevan lyhyempiä ja kuljinkin lysyssä sen vuoksi. Ikä tekee kuitenkin tehtävänsä, enkä voi enää kuvitella olevani minkään muunkaan mittainen vaikka saan vieläkin kuulla pituudestani. Eihän minulla kuitenkaan ole kokemusta lyhyydestä (aikuisena). Yritä hyväksyä itsesi, olet varmasti kaunis sellaisena kuin olet.
Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö? Minulla on tuo diagnoosi masennuksen kylkiäisenä ja hyvin samantapainen pakkomielle pituudestani. Sekä muutamasta muusta ruumiinosasta. Ammattilaiselle juttelu saattaisi oikeasti auttaa.
Yksi naispuolinen kaverini on 180 senttinen ja ollut monta vuotta sinkkuna, kun pidempää miestä ei tunnu löytyvän. Moni pitkä mieskin haluaa lyhyen naisen.
Muakin ahdistaa kun olen naisena 184 cm. Tosin olen haka koriksessa.. Haluisin olla 175 cm.
Voi sua. Mä olen 157cm ja se on ihan täydellinen pituus.
Pituutta enemmän merkitsee ympärysmitta eli paksuus. Ja naama, 3/5 näköinen lyhyt ja lihava vastaa samalla ulkonäöllä 4/5 normaalipituista ja painoista.
Taidat olla mies (ja kyllä olet lyhyt), naisille noi on erittäin tavallisia mittoja...
Täh? Sähän oot viä ihan normaalin pituinen!
Olisit onnellinen, mä oon huomattavasti alle 150cm pitkä (joo, kiusattiin minuakin eli siinä mielessä ymmärrän) ja käytän vain hameita, housuista voin vaan haaveilla koska kaikki lahkeet ovat aina 10-15cm liian lyhyet, lasten/nuortenosastolta ei voi farkkuja ostaa koska lantio ei niihin mahdu....
Niin että kumpaa sukupuolta edes olet?
Pieni on kaunista kirjoitti:
Yksi naispuolinen kaverini on 180 senttinen ja ollut monta vuotta sinkkuna, kun pidempää miestä ei tunnu löytyvän. Moni pitkä mieskin haluaa lyhyen naisen.
Mikäs se miesten keskipituus sitten on? Ettei vaan 182cm nuorten miesten joukossa. Kerropa siis miten kummassa pitempää kuin 180cm ei ole löytynyt. Nyt ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Voi sua. Mä olen 157cm ja se on ihan täydellinen pituus.
Tosi seksikäs pituus.
-M35
Laita korkkarit jalkaan niin saat pituutta lisää. Naisilla helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Sähän oot viä ihan normaalin pituinen!
Olisit onnellinen, mä oon huomattavasti alle 150cm pitkä (joo, kiusattiin minuakin eli siinä mielessä ymmärrän) ja käytän vain hameita, housuista voin vaan haaveilla koska kaikki lahkeet ovat aina 10-15cm liian lyhyet, lasten/nuortenosastolta ei voi farkkuja ostaa koska lantio ei niihin mahdu....
10-15cm liian pitkät! Sori
Olen siis nainen, ikää löytyy 20v. Korkokenkiä en voi valitettavasti oikein käyttää. Olen joskus miettinyt tuota BDD:n mahdollisuuttakin. Kiitos vastauksista, vaikka sain paljon alapeukkuja niin tämä auttoi tajuamaan vähän paremmin että tuo "vikani" taitaa olla aidosti ihan vaan omassa päässäni. AP
Miehenä sanon sen verta että kiusaajia löytyy joka pituudelle. Itse olen 197cm ja kyllä siitä kuulee toisinaan
Onpa hassua, itse olen 155cm pitkä, eikä kukaan koskaan ole kiusannut. Joskus ehkä (aikuisiällä) jotain leikkimielistä vitsailua, mutta pituus on tosiaan sellainen asia, jota ei itsessään oikein pysty muuttamaan. Siksi ainut keino suhtautua siihen on hyväksyminen, ja jos nyt oikeasti on lyhyt (160cm ei ole lyhyt) niin sitten myös ripaus huumoria.
Ehkä tosiaan terapiassa puhuminen voisi auttaa? Helppo on toki sanoa että hyväksy vain itsesi, eihän se niin helppoa ole. Mutta etpä muutakaan oikein voi tehdä.
Minäkin olen lyhyt (157cm) ja olen koko ikäni saanut kuulla kommentteja tästä. En jaksaisi enää kuulla olevani "söpö", "taskuvenus" jne. Nuorempana usein ravintolassa joku tuntematon mies tuli nostelemaan "kun olet niin pieni ja söpö". Mutta olen sinut "pituuteni" kanssa, moni mies tykkää pienistä naisista ja aina on seuraa löytynyt. Joten on täysin turhaa stressata asiasta jolle et voi tehdä mitään, pituutta kun ei oikein muuten voi lisätä kun käyttämällä puujalkoja tai korkokenkiä.
Elämä ei ole pituuskisa eikä pituus kerro mitään luonteesta ja ansioista.
Muu kropan olemus kyllä kertoo; lihavuus kertoo mielenterveysongelmista ja timmiys ja lihaksikkuus aktiivisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen siis nainen, ikää löytyy 20v. Korkokenkiä en voi valitettavasti oikein käyttää. Olen joskus miettinyt tuota BDD:n mahdollisuuttakin. Kiitos vastauksista, vaikka sain paljon alapeukkuja niin tämä auttoi tajuamaan vähän paremmin että tuo "vikani" taitaa olla aidosti ihan vaan omassa päässäni. AP
Niin, ja se on asia mille et mahda mitään.
Ihmiset on niin julmia, kun kiusaavat tai puuttuvat sellaiseen, mihin toinen ei oikeasti mahda yhtään mitään.
Se on todella raukkamaista.
Ihminen on sen muotoinen kuin on. Näillä mennään jokainen omalla tavallaan maailman paras ja hyvä juuri. Sellaisena kuin on.
Ihan hyvä voisi olla käydä juttelemassa. Kiusaaminen jättää jälkensä ja kyllä opit ajattelemaan toisin.
Olet hieno.
Ehkäpä olit edellisessä elämässäsi kirahvi, ja nyt on vaikeaa tottua katselemaan maailman menoa tavallisen tallaajan korkeudelta.