Miten ihmisillä kesti mielenterveys ennen?

Ei kestänytkään.

Ja tilastojen mukaan kehittyvissä eli kehittymättömissä maissa on enemmän masennusta kuin kehittyneissä maissa.

Vierailija kirjoitti:

Ei kestänytkään.

No suurimmalla osalla piti kestää jotenkin.

Elämä oli omalla tavalla mutkattomampaa. Jos ei paremmasta tiedä niin silloin se oli normaalia.

Tämä länsimainen elämäntyyli tekee heikoksi. Oikeasti valtaenemmistöstä saa sotarikollisia tarpeen vaatiessa. Suomalaiset saataisiin kansanmurhaamaan ruotsalaiset ihan vaan, koska diktaattori käskee.

Kaikki oli helpompaa, yksinkertaisempaa, rauhallisempaa ja osattiin ehkä vielä nauttia pienistä iloista.

Pahaa oloa purettiin suruttomammin toisiin, nykyisin siitä tulee sosiaalista häpeää.

Tuskin kovin monella on henk koht tietoa millaista elämä oli vaikka v 1900.. ihmisten elinikä oli paljon lyhyempi kuin nyt, se kertoo että tuskin henkinenkään elintaso oli suurimmalla osalla kovin korkea.

Tehtiin töitä, kasvatettiin lapsia, ei ollut saasteita, maaperä oli puhdas, oltiin ulkona paljon. Ei keritty murehtii.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki oli helpompaa, yksinkertaisempaa, rauhallisempaa ja osattiin ehkä vielä nauttia pienistä iloista.

Aika iso osa ihmisistä ei odottanut elämältään juuri mitään. Elämää ei voinut, mutta ei myöskään tarvinnut rakentaa itse.

Uskon että sitä henkisesti turtuu. Aivot laskevat jonkin verhon monien tunteiden ja ajatusten tielle kuten vaikka kyseenalaistamisen jos näyttää siltä että ei ole mahdollisuutta muuttaa tilannettaan.

Ryyppäämällä, hakkaamalla naisia ja lapsia sekä raiskaamalla avioliitossa. Laillisesti. Oikein miehen unelma-aikaa silloin.

Kun on liian hyvin asiat ja tottuu siihen helppouteen, masentuu helpommin kun joku mukavuusjuttu jää pakosta pois. Esim. montakohan itsemurhaa tulisi, jos internetti nyt lakkaisi toimimasta lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin kovin monella on henk koht tietoa millaista elämä oli vaikka v 1900.. ihmisten elinikä oli paljon lyhyempi kuin nyt, se kertoo että tuskin henkinenkään elintaso oli suurimmalla osalla kovin korkea.

Noita tilastoja vääristää lapsi kuolleisuus. Jos Pekka elää vuonna 1800-luvun Suomessa niin hän luultavasti elää kuusikymppiseksi, mutta koska lapsikuolleisuus oli niin korkea keskiverto ihminen kuoli nelikymppisenä, mutta jos eli parikymppiseksi niin luultavasti porskutteli kuusikymppiseksi jos ei onnettomuuteen joudu.

Ei kestänyt. Tutustukaa vaikka väkivaltalukuihin, jotka ovat vuosisatojen varrella laskeneet hurjasti. Vielä 50-luvulla oli ihan normaalia, että isä ajoi perheen kirveen kanssa humalapäissään hankeen. Nykyään se on harvinaista, ja sellaiseen pyritään puuttumaan.

Oli myös isommat perheet lapset auttoivat jo pienestä pitäen ja suku lähelläkin jolta sai apua ja tukea, myös naapuriapu oli tavallista.   Puhuttiin myös heikkohermoisista  jotka otettiin semmoisina kuin olivat.

Eihän se kestänytkään. On ennenkin seottu, tehty itsemurhia, murhia jne. 

Uskonnollakin on ollut tässä suuri rooli: itsemurha on ollut valtava synti ja häpeä.

Luulenpa tämän vaikuttavan pitkälti tämän päivän kehittyvissä maissa edelleen.

Sairastuttiin vahvuuteen, traumat työnnettiin taka-alalle. Ja seuraava sukupolvi sai ne kantaakseen. Mm. sotalasten tyttärillä enemmän masennusta. Mutta aina on ollut hulluutta. Ihan kollektiivistakin hulluutta, esim. noitavainot.

Ennenkin oli onnellisia avioliittoja ja monet liitot vain vahvistuivat vuosien myötä. (Toki tiiviihkö kyläyhteisö myös suojasi avioliittoja, syrjähyppyjä ei juuri voinut salata ja myös taloudelliset asiat pitivät parit yhdessä, hyvinä ja huonoina aikoina.)

Kyllä siinä on ollut elämäntarkoitusta, kun on yhdessä puolisoina, perheenä ja kyläkuntina tehty työtä yhteiseksi hyväksi.

Ennen tunnuttiin paremmin sallittavan erilaisuutta, kuten erilaisia persoonallisuuksia, kehitysvammaisuutta, aistivikoja, sairauksiakin ja myös homoseksuaalisuutta: ymmärrettiin, että sellaisia ihmiset ovat. Toisaalta kuka tahansa sai arvostusta, jos oli ahkera ja vielä taitava, joskin se sai myös varsinkin nuorehkot ihmiset peittelemään sairauksiaan ja vammoja ja henkistä pahaa oloa, koska piti olla tehokas ja työkykyinen.

Vaatimukset olivat matalammat, usein naapuruston elintavat ja -taso aika samanlaiset. Kumpuaisiko niiltä ajoilta nykysuomalaistenkin käytännöllisyyden rakkaus?