Olen juuttunut pohdiskelemaan elämääni sen sijaan, että eläisin sitä.
Otin jonkin aikaa elämästäni siihen tietoisesti ja koen edistystä tulleen asioiden käsittelyn johdosta. Mutta nyt on käynyt niin että kun vapaa hetki tulee, jatkan kaiken perusteellisesta pohtimista. On mielestäni jonkin verran hyödyllistä miettiä omaa kontribuutiotaan ympäristöönsä mutta liika menee vain oman navan kaivelemisen puolelle, elämää jää ehkä elämättä. Mitenhän pääsisi takaisin yksinkertaisempaan ja helpompaan suuntaan? Jollain kokemusta vastaavasta?
Kommentit (13)
No elämällä ei kuitenkaan ole mitään tarkoitusta, joten pohtiminen on ihan turhaa. Tosin sama kai se pohtiiko vaiko ei. Lopputulema on kuitenkin sama eli kuolema.
Sulla on liikaa aikaa. Mene töihin ja aloita uusi harrastus. Tulee muuta ajateltavaa.
On kokemusta. Kirjoitin siitä aloituksenkin muutama pv sitten, odota, etsin löydänkö vielä...
Sama, mutta tilanne on se, että mä oon toimintakyvytön, ennen kuin mun fyysisen terveyden tila on selvitetty, tää on mulle niin iso stressitekijä, etten oikeesti kestä.
Vierailija kirjoitti:
Sama, mutta tilanne on se, että mä oon toimintakyvytön, ennen kuin mun fyysisen terveyden tila on selvitetty, tää on mulle niin iso stressitekijä, etten oikeesti kestä.
Mulla on samanlainen tilanne! Mieli tekis jo elää ihan oikeassa maailmassa, mutta kun ei oikeasti todella pääse kotoa juuri minnekään. Menneisyys on ainakin analysoitu palasiksi asti.
Olen oikeasti opiskellut yksin tässä aikani kuluksi ja mielenkiinnosta kaikenlaisia sosiaalisia ja psykologisia taitoja, kuten valehtelemisen tunnistusta. Koomista, kun tosielämän esimerkkejä ja harjoitusta ei oikeastaan tule!
Minusta pohtiminen on kivaa. Ehkä se on sinulla vielä kesken jos et saa lopetettua. On hyvä pohtia tasaisin väliajoin elämää ja elämäänsä.
Up