Miltä niistä tuntuu, joiden on ollut pakko avioitua ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa?

Miksi olisi muka pakko avioitua?

Jos sulla on ollut haulikkohäät siksi ettette osanneet ehkäistä, ei se tarkoita että muilla näin olisi.

Tarkoitin uskovaisia nuoria, jotka ovat halunneet seksiä, mutta saaneet sitä vasta avioitumisen jälkeen. Ap

Ei minun ollut pakko avioitua vaikka ensimmäisen poikaystäväni kanssa menin naimisiin. Aloitin seurustelun teininä, mutta naimisiin mennessä olin jo yli nelikymppinen.

Miten niin pakko? Asutko 50-luvulla?

Sitä paitsi mitä nyt olen menoa katsellut, niin aika moni "omansa" kolmekymppisenäkin valinnut alkaa miettiä, että oisko jossain parempi. Ei taida ikä auttaa. Nyt kun mietin, tuttavistani edelleen naimisissa ovat toisensa teineinä löytäneet, kun taas muut ovat jo toisella tai kolmannella kierroksella. Toiset osaavat sitoutua, toiset eivät,

Miten niin "pakko"? Menin naimisiin 16-vuotiaana tapaamani miehen kanssa, 2 muuta seurustelusuhdetta (ei tietenkään kovin vakavia) minulla oli tosin silloin jo ollut. Seksiä olen harrastanut vain ja ainoastaan nykyisen mieheni kanssa. Pakkoavioituminen ei ollut kyseessä, vaan lottovoittoakin parempi tuuri, että löysin sen juuri minulle oikean paremman puoliskoni niin nuorena.

25 vuotta ollaan oltu yhdessä, naimisissa 20, ja suhde on vaan parantunut vuosien myötä.

No ei. En vaihtaisi mihinkään. Ollaan oltu yksissä 15 veestä ja naimisiin mentiin 25 veenä. Nyt 33 ja lapsista vanhin 8.

Uskonto on kyllä aika pyllystä.

Kyllähän ne aika erikoisia tapauksia ovat, jotka ensinnäkin alkavat seurustella teininä ja toisekseen jäävät sille tielleen niiden poikaystäviensä kanssa. Koko elämä hukkaan, eikä mitään itsenäistymistä.

Minä seurustelin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana mutta en kauan, kun toinen halusi heti kihloihin. Ja minä olin niin ujo, että vasta totuttelin suuteluhommiin. Uskossa olimme molemmat. Mitään "tyhmyyksiä" emme parissa kuukaudessa ehtineet tehdä ja hyvä niin. Löysin uuden seurustelukumppanin parin vuoden päästä ja hänestä tuli puolisoni. Olimme ehkä nuoria (20v ja 21v) naimisiin mennessämme, mutta kivahan tuo mies on edelleen.  Sitä paitsi tuo minun ensimmäinen seurustelukumppanini meni myös naimisiin, mutta erosi vuoden päästä ja on nyt toisen kerran naimisissa. Sellaista eroamista se joidenkin uskovienkin elämä toisinaan on.

Tietysti sitä joskus kelaa millaista elämä ehkä olisi jonkun muun kanssa, mutta minä olen ihan tyytyväinen, kahdestaan olelemme ja toteutamme reppuretkiä, reissuja ja muuta kivaa (koska lapsia emme halunneet).

Ei saa jäädä liikaa vertaamaan omaa elämää toisten, mahdollisesti mukavammin ja leveämmin elävien elämään. Jos olisin rikkaampi, niin ehkä mulla olisikin paskempi mies? Jos olisin muualla töissä, siellä saattaisivat asiat olla vielä pahemmin. Jos saisin helpommin orgasmeja, niin ehkäpä mulla olisi jotain terveysvaivoja, joita nyt ei ole. Jos olisi kauniinmpi niin... tää ei lopu ikinä.

N42

Ne vakuuttavat itselleen että se on oikea ratkaisu. Ja saattaa toki ollakin, mutta ei se tarkoita sitä että samanlainen ratkaisu olisi kaikille muillekin oikea vaikka niin kuvittelevat.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin uskovaisia nuoria, jotka ovat halunneet seksiä, mutta saaneet sitä vasta avioitumisen jälkeen. Ap

:DDD  Me harrastimme seksiä vasta avioitumisen jälkeen, mutta ei meidän ollut pakko mennä naimisiin. Olisimme voineet jatkaa yksinkin. Tai alkaa seurustella jonkun toisen kanssa.

Itse kysymykseen. Tuntuu hyvältä. En ole koskaan joutunut valintaani katumaan. En usko, että missään olisi minulle sopivampaa kumppania kuin oma mieheni on. Koskaan ei ruoho ole näyttänyt vihreämmältä aidan toisella puolen. Kun seksi ei ollut päällimmäinen asia seurustellessa, niin keskustelimme paljon arvoistamme, tavoitteistamme, peloistamme ja toiveistamme. Kun sitten menimme naimisiin, tuntui kuin olisimme kaksi ratasta, jotka oli valettu toisilleen. Siinä, missä minä olin heikko, mieheni oli vahva, ja toisinpäin. Yhdessä nyt vähän yli 20 v. ja yhä onnellisia.

No, tavallaanhan mun oli pakko mennä mieheni kanssa naimisiin, kun en ole halunnut hänestä erotakaan. Ollaan oltu yhdessä 18-vuotiaasta asti, 12 vuotta, toistemme ensimmäiset ja ainoat. Koen olevani aika onnekas ja meillä on kiva tarina.