Okei, mulla on varmaan maailmanhistorian typerin ja hemmotelluin ongelma
Ensinnäkin: Ei ole provo, vaikka kuulostaa tosi uskomattomalta ja typerältä sekä hemmotellulta.
Eli: Satuin huomaamaan, että mulla on 2000 euron arvoinen designlipasto.
Syy sille, että "satuin huomaamaan" on, että muutin uuteen paikkaan joitain kuukausia sitten. Kalliille alueelle. Siellä on yksi pieni aivan ihana sisustuskauppa, jota ihastelin. Kerran sitten menin sisään ja ajattelin, että josko minulla olisi jotain ihan pientä varaa ostaa kun joka päivä olin unelmoinut noista tavaroista.
No, meistä tuli sitten ihan kavereita noiden kahden naisen kanssa jotka kauppaa pitivät, ja he olivat juuri uusimassa näytteillä olevia kalusteita (suurin osa kalusteista kun tehdään tilaustuotantona, eli kaupassa on paikalla aika vähän). Ihastelin sitten yhtä lipastoa ja tilanne päätyi siihen, että sain sen ihan ok-hinnalla. Kalliilla toki, mutta silti. Mutta olisi se silti ollut rahaa joka olisi pitänyt säästää, nyt tuo oli juuri tuollainen impulsiiviostos kun tarjottiin jotain jota en ollut kuvitellutkaan pystyväni ostamaan sellaisella hinnalla että sen jotenkuten sain raavittua kasaan.
Ja se lipasto on tosi söpö ja ihana, mutta kun ei vain oikein kuitenkaan sovi sisustukseen eikä sille ole oikein tilaakaan. Ja tosiaan nyt kun ryhdyin miettimään sen myymistä ja katsoin hintaa, niin järkytyksekseni huomasin että oikea hinta on tosiaan 2000 euroa. Itse taisin saada siitä jotain reilut 70% alennusta.
Joten mitä ihmettä teen sille? Maksoin kuitenkin sen verran, etten ihan ilmaiseksi tai pilkkahintaan haluaisi myydä. Kukaan sukulainen ei tarvitse. Ja jossain tori.fi:ssä kukaan nyt tuskin lähtee maksamaan tuollaisia hintoja. Ja samalla tuntuu tosi törkeältä, että jos olen ystävällisyydestä ja tuurilla saanut kalliin lipaston melko pilkkahinnalla, niin kyllä sitä pitäisi arvostaa. Ja toisaalta, nuokin rahat minun olisi pitänyt säästää ... Joten vaikka oli tosi tuuri, niin silti turhaa tuhlausta kun menin vain impulsiivisesti ostamaan jotain koska olin niin ihmeissäni, että minulla oli varaa johonkin tuossa kaupassa heidän antamansa alennuksen takia.
Hitto, kai mun pitää sitten vain elää sen lipaston kanssa ainakin jonkin aikaa, ihan vain muistutuksena siitä, että pitää olla harkitsevampi rahankäytössä. Kun ei siitä rahojaankaan taida pois saada.
Mutta olisiko kenelläkään mitään asiallista ja viisasta sanottavaa? Kannattaisiko edes yrittää myymistä?
Kommentit (18)
Linkkiä? Kiinnostaisi oikeasti tietää!
Mitä tarkoitusta varten ne rahat olisi pitänyt säästää?
Siis mitä ihmettä? Ostat jotain ja olet heti myymässä? Rivien välistä luettuna sulla on ilmeisesti joku tyhjä aukko sun tunne-elämässä ja täytät sitä shoppailun tuomalla hyvåksynnällä. Ehkä vaikea suhde vanhempiin? Unohda lipastot ja shoppailut, ja keskity itsetutkiskelemaan todellista ongelmaa.
Voisiko sitä huutokaupata suunnilleen lähtöhinnalla, jonka itse maksoit? Sitten et vaikuttaisi "ahneelta", jos joku tarjoaakin enemmän?
Jos se on design-lipassto niin sen arvo voi vielä noustakin. Eikö se mahdu minnekään? PItäisin sitä 'pahan päivän varana'.
Mulle jäi nyt epäselväksi, että jos sulla on 2000€:n arvoinen lipasto ja haluat myydä sen niin miksi et voisi pyytää siitä täyttä hintaa?
Saat kaverihinnalla kalliin tavaran ja olet sitä heti trokaamassa eteenpäin? Jotenkin ikävä maku tulisi mulle tästä touhusta jos olisin tuo liikkeenomistaja, tuntuisi hyväksikäytöltä.
Siinähän lipaston muodossa ne rahat hyvin nököttävät säästössä, jos on tosiaan designia. Myy pois kun on tiukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän lipaston muodossa ne rahat hyvin nököttävät säästössä, jos on tosiaan designia. Myy pois kun on tiukkaa.
Tiukkaa on, kun rahat menivät ale-lipastoon.
ohis
Kiitos kaikille tosi paljon vastauksista! Arvostan varsinkin sitä, että tuli ihan asiallisia ja järkeviä vastauksia puolesta ja vastaan.
Myy takaisin sinne mistä ostit, samalla hinnalla.
Kuka hullu muka ostaa huonekaluja 'ovh' hinnalla? Ei niistä kukaan maksa sitä hintalappu hintaa, se on vain höynäyttämässä hölmöjä, jotka kuvittelevat saavansa tuotteen erityisen edullisesti, kun heille luvataan 30-50% alennus.
Eli maksoit siitä '2000€' lipastosta n. 600€? Laitat myyntiin 700€:lla, ja hyvällä tuurilla saat omasi takaisin?
Pidä se lipasto. Usko tai älä mutta siitä voi tulla sinulle todella rakas huonekalu joka kulkee elämässä mukana. Sinnittele jotenkin että selviät nyt rahallisesti.
Kysy niiltä keneltä ostit että haluaisivatko ostaa sen takaisin samalla hinnalla? Tai saisitko vaikka sukulaiselle säästöön jos se vaikka seuraavaan kämppään istuisi paremmin?
Se on sun kun olet siitä maksanut mutta tuon myyjänä kyllä loukkaantuisin jos myisit sen saman tien eteenpäin.
Voithan ottaa huutokauppakamariin yhteyttä, esim. Hagelstam tai Bukowskis. Jälkimmäisestä tiedän enemmän, ainakin siellä arviointi on ilmainen ja alustavan arvion saa netissä kuvan perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Saat kaverihinnalla kalliin tavaran ja olet sitä heti trokaamassa eteenpäin? Jotenkin ikävä maku tulisi mulle tästä touhusta jos olisin tuo liikkeenomistaja, tuntuisi hyväksikäytöltä.
Miksi ei saisi myydä tuotetta eteenpäin, jos niin haluaa?
Myy sillä hinnalla, mitä itse maksoit. Ota hyvät kuvat. Jos se on hieno (tai nimekäs), menee varmasti kaupaksi.