Lue keskustelun säännöt.
Mulle tuli yhtäkki jotenkin tosi helpottunut olo, kun tajusin että voin koska tahansa hankkia jotain,
11.03.2018 |
jolla pääsen hengestäni. Ei olemisen pidä olla tuskaa. Minulle se on sitä suurimman osan ajasta. Sellainen henkinen tyhjyys, niin kuin minulta puuttuisi jokin. Ja koska en tiedä mikä se jokin on, se ahdistaa minua. En haluaisi elää tämän ahdistuksen kanssa. Siksi minua helpottaa ajatus, että voin jonain päivänä päästää itseni päiviltä, jos ahdistus äityy täysin sietämättömäksi. Sillä rajalla liikutaan juuri nytkin. Puhuminen/kirjoittaminen toki helpottaa hetkeksi, mutta sen jälkeen ahdistava olo ja ajatukset palaavat takaisin. Ehkä ne muuttavat muotoaan hetkittäin, mutta kuitenkin pääosin pysyvät suhteellisen samana. Vielä tulee päivä, kun ei vaan enää pysty.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kyllä että tarvitsisin varmaankin terapiaa mutta olen aina mennyt sieltä mistä aita on matalin. Ap
Sinulla voi olla epävakaa persoonallisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla voi olla epävakaa persoonallisuushäiriö.
Miksi niin? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua taas kyllä ahdistaa ajatus siitä, että ainoa tapa millä pääsen ahdistuksestani olisi itseni lopettaminen. Niin kovin toivoisin että olisi joku muukin keino. Samanlainen tyhjyys vaivannut myös koko iän.
Mulla on tuo sama, ja diagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö (myös dissosiaatiohäiriö ja liuta muita). Terapeutti arvelee että lapsena ollut puutteellista hoivaa vanhemmilta, en ole siis saanut huomiota ja rakkautta lapsena joten on jäänyt krooninen puutteen ja tyhjyyden tunne. Vanhemmat alkkiksia joten ei yllättävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ajatteleminen ja kirjoittaminen aina riitä. Ystäväni pääsi ahdistuksesta eroon kun joutui huolehtimaan pikkusisarestaan äitinsä kuoleman jälkeen. Kädet ja ajatukset ovat täynnä vastuunkantoa ja arjen asioita. Ei ole aikaa muulle. Kuinkahan moni mökin muija tai tehdastyöntekijä tunsi 50-70-luvulla tarpeettomuutta, kun alkaa ei ollut edes ajatella moista? Mukulat kun olisivat kuolleet nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ajatteleminen ja kirjoittaminen aina riitä. Ystäväni pääsi ahdistuksesta eroon kun joutui huolehtimaan pikkusisarestaan äitinsä kuoleman jälkeen. Kädet ja ajatukset ovat täynnä vastuunkantoa ja arjen asioita. Ei ole aikaa muulle. Kuinkahan moni mökin muija tai tehdastyöntekijä tunsi 50-70-luvulla tarpeettomuutta, kun alkaa ei ollut edes ajatella moista? Mukulat kun olisivat kuolleet nälkään.
Pöh, olen minäkin koettanut paeta ahdistusta vaikka mihin sijaistoimintoihin, kaksi fyysistä loppuunpalamista on tullut sen seurauksena. Ei ahdistuksen pakeninen muita hoivaamalla lähde, jollei ahdistus sitten johdu vain ja ainoastaan tarpeesta saada työpaikka hoitoalalta.
Vähän samalla idealla olen kituuttanut koko elämäni eteenpäin, auttaa jaksamaan kun tietää ettei ole mikään pakko.