Kertooko Niinistö jatkossakin vain Lennun kuulumiset
Mutta vauvasta ei sanaakaan. Perhe edustaa Lennun kanssa, mutta vauva rajataan pois. Ikäänkuin sitä ei olisikaan. Järkevintä olisi ollut alunperinkin pitää matalaa profiilia perheestään ja lemmikistä jos kerran yhtäkkiä haluaa yksityisyyttä.
Kommentit (9)
Samaa olen ihmetellyt. Vauvan korvike otettiin mukaan kaikkialle paitsi valtiovierailuille. Nyt kun perheessä on oikea lapsi kaikkien on leikittävä, että raskautta ja lasta ei olisikaan. Hirveän ristiriitaista.
Miettinyt samaa. Voisi jo lopettaa koirasta jauhamisen.
Ja vaikka se hävettää olla 70v. vauvan isä, niin kuitenkin tuli tehtyä, joten turha esittää kuin lasta ei olisi.
Se lapsi on vasta vähän aikaa sitten syntynyt
No mitä siitä vauvasta pitäisi kertoa? Mitä kertomista kuukauden ikäisestä voi paljon edes olla?
Eihän Halonenkaan päivittänyt Anna-tyttärensä kuulumisia tai Ahtisaaret Markon.
Ymmärrän täysin että haluvat suojata lasta julkisuudelta. Koiralle on siinä mielessä ihan sama!! Koira ei ymmärrä asiata mtään. Suomi ole onneksi edes mikään kuningaskunta. Jos olisin julkisuuden henkilö niin tekisin juuri samoin ja lapseni saisi itse vasta aikuistuttuaan päättää haluaako olla julkisuudessa vai ei. Eipä noita poliitikkojen lapsia ole muutenkaan juuri julkisuudessa näkynyt!
Vierailija kirjoitti:
Eihän Halonenkaan päivittänyt Anna-tyttärensä kuulumisia tai Ahtisaaret Markon.
Lapset oli jo aikuisia ja omillaan, kun vanhemmasta tuli presidentti. Suomeen ei ole presidentyiparille syntynyt vauvaa kymmeniin vuosiin. Olisi yksi kuva edes paikallaan ja jotain kuulumisia. Niinistö pitää itseään ja perhettään pyhänä. Nyt voi sitten toimia miten huvittaa, kun ei tarvitse pelätä uusia vaaleja.
Enemmän Lennu kiinnostaa kuin joku fucking "pikkuprinssi". Lennulle omat somesivut!