Tunnetteko kaipausta ihmiseen, jonka kanssa et ole puhunut?
Siis tiedät tyypin ja olette fyysisesti tavanneet, mutta ette ole keskustelleet? Onko tyhmää tuntea kaipausta tällaiseen henkilöön? Miten on edes mahdollista että voi tuntea kaipausta, kun ei ole edes jutellut? Vetovoima vai mikä?
Kommentit (8)
Kuulostaa vetovoimasta toisianne kohtaan. Mulle on aikoinaan käynyt niin mieheni kanssa. Tavattiin tansseissa jossa katseemme kohtasi useasti. Tuntui kun joku olisi lyönyt pölkyllä päähän josta menin ihan hämilleen. Tuntui että mies näki kaiken joten yritin olla vain coolina. Emme jutelleet kyseisenä iltana ollenkaan mutta hän jäi mieleeni todella syvästi. Meni useita viikkoja ja mies vaan pyöri mielessäni ja välillä näin hänestä untakin. Yks kaks huomasin paikallislehdestä yritysilmoituksen ja huomasin että kyseinen mies on yrityksessä töissä - näin sain tietää hänen nimensä. Googlailin hänestä kaiken mahdollisen tiedon mitä löysin. Sit kerran yhtenä iltana muutaman viinilasin jälkeen laitoin hänelle Facebookiin viestin, johon hän ei vastannut. Ajattelin että siinä meni mies joka iski jostain syystä niin kovaa, kuin voi iskeä. Myös itselläni oli koko ajan tunne, että mies tunsi kipinän itsekin. Tuli uudet tanssit about puolen vuoden päästä ja näin hänet uudestaan. Hän huomasi minut ja hymyili todella lempeästi. En tehnyt enää aloitetta vaan odotin hänen tulevan minun luokseni. Näin varmistin hänen kiinnostuksensa. Hän tuli ja numerot vaihdettiin - nyt 15 vuotta naimisissa :) pidä tunteesta kiinni ja kuuntele sydäntäsi!
Ihana rakkaustarina teillä :) itsekin mietin että pakko vaan kuunnella sydäntä. Minulla on takana pitkiä seurustelusuhteita joten tiedän kyllä tunteen, kun joku spesiaali osuu kohdalle. Nyt vaan pitää kohdata jossain :) on vaan raastavaa tällainen kaipaus ihmiseen, jota ei tunne kuitenkaan. Onneks pienellä paikkakunnalla häneen voi törmätä useammin.
Entäs sitten kun on tuntenut miehen jo pari vuotta, tanssittu paljon yhdessä ja puhuttu (ei muuta vaikka tahtoisin :O) mutta en vaan saa miestä omakseni :/ kaipausta on tosi paljon ja olen rakastunut häneen. Jokin tässä ei nyt vaan oikein skulaa....Mitä pitäisi tehdä ??
Ei ole kiinnostunut sinusta kumppanina (valitettavasti) jos mies haluaa jonkin naisen hän myös sen ottaa tai antaa ainakin merkkejä kiinnostumisesta. Itekin kohdannut usein ton tunteen, ite ihastunut mut mies ei. Päässyt yli niin et vähensin näkemisiä ja yleensä yhteydenpitoa jotta tunteeni laimentui. Nyt ei ole enää kuin kaverillisia tunteita heitä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vetovoimasta toisianne kohtaan. Mulle on aikoinaan käynyt niin mieheni kanssa. Tavattiin tansseissa jossa katseemme kohtasi useasti. Tuntui kun joku olisi lyönyt pölkyllä päähän josta menin ihan hämilleen. Tuntui että mies näki kaiken joten yritin olla vain coolina. Emme jutelleet kyseisenä iltana ollenkaan mutta hän jäi mieleeni todella syvästi. Meni useita viikkoja ja mies vaan pyöri mielessäni ja välillä näin hänestä untakin. Yks kaks huomasin paikallislehdestä yritysilmoituksen ja huomasin että kyseinen mies on yrityksessä töissä - näin sain tietää hänen nimensä. Googlailin hänestä kaiken mahdollisen tiedon mitä löysin. Sit kerran yhtenä iltana muutaman viinilasin jälkeen laitoin hänelle Facebookiin viestin, johon hän ei vastannut. Ajattelin että siinä meni mies joka iski jostain syystä niin kovaa, kuin voi iskeä. Myös itselläni oli koko ajan tunne, että mies tunsi kipinän itsekin. Tuli uudet tanssit about puolen vuoden päästä ja näin hänet uudestaan. Hän huomasi minut ja hymyili todella lempeästi. En tehnyt enää aloitetta vaan odotin hänen tulevan minun luokseni. Näin varmistin hänen kiinnostuksensa. Hän tuli ja numerot vaihdettiin - nyt 15 vuotta naimisissa :) pidä tunteesta kiinni ja kuuntele sydäntäsi!
Mutta kun Facebookin eka versio julkaistiin 14 vuotta sitten??????

Joo, mut onhan se kiva, kun jaksaa keksiä tollasia pikkusia romanttisia juttuja. LOL
En, mutta eihän se mitään tyhmää ole - jokin siinä ihmisessä sinua kovasti viehättää, ja nauti tunteestasi! Ehkä vielä pääsette juttusille, ja tunne joko katoaa tai vahvistuu.
En.