Lue keskustelun säännöt.
(Opiskelijan) yksinäisyys ja elämän sisällöttömyys
09.03.2018 |
Oon parikymppinen nainen ja havahtunut siihen, miten tyhjää elämä on. Kavereita hyvin vähän ja ne muutamat eri puolilla Suomea (tai niiden parisuhde ja muu elämä menee edelle, mikä sinänsä ymmärrettävää). Sinkku olen koska yksin ei tee mieli mennä baareihin tms ja nettideittailu ei kiinnosta koska en koe olevani erityisen viehättävä. Harrastuksia ei juurikaan ole, suuri osa ajasta menee opintojen rämpimiseen tai sängyssä lagaamiseen. Välillä kiertelen kaupungilla mutta rahaakaan ei juuri. Olen yrittänyt pitää yllä terveellisiä elämäntapoja mutten koe sen vaikuttavan erityisesti mielialaan. Onko muita jotka on/on ollut samanlaisessa tilanteessa ja miten olette selvinneet, mistä ootte löytäneet syyn herätä?
Kommentit (16)
Ongelmasi on se, että yrität täyttää sisälläsi olevaa tyhjyyttä ulkopuolelta. Täytä se sisältäpäin. Etsi mielenkiinnonkohteita. Asioista kiinnostuu, kun niistä ottaa selvää. Osallistu tapahtumiin ja juttele ihmisille, inspiroidu. Kohta huomaat, että ympärilläsi on paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja asioita. Itse päätin, etten jää kotiin makaamaan. -N20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa jos suinkin voit osallistua jonkin hyväntekeväisyys,seurakunnan,oppilaskunnan ym.tapahtumiin ja lähteä liikenteeseen.Ainakin suurimmisssa kaupunkeissa on yksinäisille palveluja,selviää netistä.Yksi loistava tapa on ottaa koira tai aloittaa jokin harrastus jolla on jatkuvasti erilaisia kokoontumisia yms.Voimia ja toivottavasti pääset eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
No, ei tuolla tavalla. Oon itse masentunut, tekemistä olisi, jos jaksaisin. Pari miestä viestittelee, mutta mä oon ihan saasta, enkä tee mitään. Baariin olisi heti kaveri, jos olisi fiilistä lähteä.
Meijän tilanteita ei voi verrata, koska mä oon vaan äärimmäisen passiivinen, ja sä oot vaan emt.
Lisäksi, oon hommannut salikortin, mutten oo päässyt salille kuin n. 2 krt tän vuoden puolella. Lisäks oon nytkin antibioottikuurilla, kun mun virtsatieinfektio ei mene ohi, samoin kuin viikko sitten, mennyt taas viikko hukkaan ja viikonlopun suunnitelmat. Lisäks, nyt lähden hakemaan safkaa.
Eikö koulustakaan ole löytynyt kavereita, siis sellaisia joita voisi tavata opintojen ulkopuolellakin? Joku ryhmässä tapahtuva (uusi) harrastus voisi olla hyvä, saisit illoiksi tekemistä ja siinä sivussa sosialisointia muiden kanssa.
Olen ollut vuosia samassa tilanteessa. Nyt ajan kanssa olen löytänyt mieletöntä iloa ihan vaan yksinolosta, siitä vapaudesta että voin tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa milloinkin huvittaa.
Teen esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä musaa kuunnellen. Aloitin askarteluharrastuksen, jossa olen kehittynyt ihan mielettömästi. Nyt olen innostunut käsitöistä, joita en osaa tehdä yhtään, mutta yrittelen ja erehdyn ja yrittelen lisää. Teen joka päivä just sitä ruokaa mitä minä haluan. Kokeilen keittiössä uusia juttuja. Maistelen olutta tai viiniä iltaisin ja katselen telkkaria tai hengaan netissä. Pelaan pelikonsolia tai tietokonetta.
En oikeastaan kaipaa lähellä asuvia ystäviä, olen tässä vuosien saatossa onnellisesti erakoitunut ja nykyistenkin kaverien kanssa tulee vähän sellainen olo etten halua/jaksa tavata vaikka sitä välillä ehdotellaan. Toki toisinaan tavataan, mutta olen heillekin aika etäinen.
Olisin varmaan perinteinen crazy cat lady, mutta ei ole niitä kissoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia samassa tilanteessa. Nyt ajan kanssa olen löytänyt mieletöntä iloa ihan vaan yksinolosta, siitä vapaudesta että voin tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa milloinkin huvittaa.
Teen esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä musaa kuunnellen. Aloitin askarteluharrastuksen, jossa olen kehittynyt ihan mielettömästi. Nyt olen innostunut käsitöistä, joita en osaa tehdä yhtään, mutta yrittelen ja erehdyn ja yrittelen lisää. Teen joka päivä just sitä ruokaa mitä minä haluan. Kokeilen keittiössä uusia juttuja. Maistelen olutta tai viiniä iltaisin ja katselen telkkaria tai hengaan netissä. Pelaan pelikonsolia tai tietokonetta.
En oikeastaan kaipaa lähellä asuvia ystäviä, olen tässä vuosien saatossa onnellisesti erakoitunut ja nykyistenkin kaverien kanssa tulee vähän sellainen olo etten halua/jaksa tavata vaikka sitä välillä ehdotellaan. Toki toisinaan tavataan, mutta olen heillekin aika etäinen.
Olisin varmaan perinteinen crazy cat lady, mutta ei ole niitä kissoja.
Tämmönen elämä ois mun pahin painajainen. Elän nyt jotain tän tapaista välivaihetta (lopetin mun tradenomiopinnot, oon ollut 3 kk aikana jo influenssassa, oksennustaudissa, flunssassa ja virtsatietulehduksessa), mulla ei oo tällä hetkellä ees omaa kämppää. Mä niin ootan, et pääsen kouluun, ja saan sen hoas:n kämpän, ja mun oma elämä alkaa kunnolla.
Miten opiskeluaikana voi olla yksinäinen ja elämä sisällötöntä! Silloinhan tehdään juuri sitä mitä haluaa, eli opiskellaan sitä alaa mistä tykkää. Ja opiskelijaelämässä on tarjontaa vaikka mitä. Niihin juttuihin kannattaa mennä mukaan, jotta tutustuu opiskelukavereihin. Ja kaikkihan tehdään ryhmätöinä nykyään, pakostihan siinäkin on tekemisissä opiskelukavereiden kanssa, tutustuu niihin ja huomaa, että kaikki ollaan aika samanhenkisiä - samalla alalla kun ollaan. Kimppa-asuminenkin estää yksinäisyyttä.
Vai oletko kenties opiskelemassa jotain alaa, joka ei kiinnosta sinua? Vetäydytkö oman yksiön kätköihin, vaikka muut pyytelevät mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia samassa tilanteessa. Nyt ajan kanssa olen löytänyt mieletöntä iloa ihan vaan yksinolosta, siitä vapaudesta että voin tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa milloinkin huvittaa.
Teen esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä musaa kuunnellen. Aloitin askarteluharrastuksen, jossa olen kehittynyt ihan mielettömästi. Nyt olen innostunut käsitöistä, joita en osaa tehdä yhtään, mutta yrittelen ja erehdyn ja yrittelen lisää. Teen joka päivä just sitä ruokaa mitä minä haluan. Kokeilen keittiössä uusia juttuja. Maistelen olutta tai viiniä iltaisin ja katselen telkkaria tai hengaan netissä. Pelaan pelikonsolia tai tietokonetta.
En oikeastaan kaipaa lähellä asuvia ystäviä, olen tässä vuosien saatossa onnellisesti erakoitunut ja nykyistenkin kaverien kanssa tulee vähän sellainen olo etten halua/jaksa tavata vaikka sitä välillä ehdotellaan. Toki toisinaan tavataan, mutta olen heillekin aika etäinen.
Olisin varmaan perinteinen crazy cat lady, mutta ei ole niitä kissoja.
Tämmönen elämä ois mun pahin painajainen. Elän nyt jotain tän tapaista välivaihetta (lopetin mun tradenomiopinnot, oon ollut 3 kk aikana jo influenssassa, oksennustaudissa, flunssassa ja virtsatietulehduksessa), mulla ei oo tällä hetkellä ees omaa kämppää. Mä niin ootan, et pääsen kouluun, ja saan sen hoas:n kämpän, ja mun oma elämä alkaa kunnolla.
Olis kiva kuulla, miksi se olisi sun painajainen? Monella nuorella on tosi paljon vaikeuksia olla yksin ja se on huono juttu. Jotain on pielessä jos ei yhtään pysty olemaan yksin. Sekö suakin pelottaa, yksinolo?
t. kissaton crazy cat lady
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia samassa tilanteessa. Nyt ajan kanssa olen löytänyt mieletöntä iloa ihan vaan yksinolosta, siitä vapaudesta että voin tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa milloinkin huvittaa.
Teen esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä musaa kuunnellen. Aloitin askarteluharrastuksen, jossa olen kehittynyt ihan mielettömästi. Nyt olen innostunut käsitöistä, joita en osaa tehdä yhtään, mutta yrittelen ja erehdyn ja yrittelen lisää. Teen joka päivä just sitä ruokaa mitä minä haluan. Kokeilen keittiössä uusia juttuja. Maistelen olutta tai viiniä iltaisin ja katselen telkkaria tai hengaan netissä. Pelaan pelikonsolia tai tietokonetta.
En oikeastaan kaipaa lähellä asuvia ystäviä, olen tässä vuosien saatossa onnellisesti erakoitunut ja nykyistenkin kaverien kanssa tulee vähän sellainen olo etten halua/jaksa tavata vaikka sitä välillä ehdotellaan. Toki toisinaan tavataan, mutta olen heillekin aika etäinen.
Olisin varmaan perinteinen crazy cat lady, mutta ei ole niitä kissoja.
Tämmönen elämä ois mun pahin painajainen. Elän nyt jotain tän tapaista välivaihetta (lopetin mun tradenomiopinnot, oon ollut 3 kk aikana jo influenssassa, oksennustaudissa, flunssassa ja virtsatietulehduksessa), mulla ei oo tällä hetkellä ees omaa kämppää. Mä niin ootan, et pääsen kouluun, ja saan sen hoas:n kämpän, ja mun oma elämä alkaa kunnolla.
Olis kiva kuulla, miksi se olisi sun painajainen? Monella nuorella on tosi paljon vaikeuksia olla yksin ja se on huono juttu. Jotain on pielessä jos ei yhtään pysty olemaan yksin. Sekö suakin pelottaa, yksinolo?
t. kissaton crazy cat lady
Pystyn olla yksin, mutta pelkään eniten maailmassa, että etäännyn mun läheisimmistä ystävistä. Ja toi askarteluharrastus kuulostaa ihan kamalalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia samassa tilanteessa. Nyt ajan kanssa olen löytänyt mieletöntä iloa ihan vaan yksinolosta, siitä vapaudesta että voin tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa milloinkin huvittaa.
Teen esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä musaa kuunnellen. Aloitin askarteluharrastuksen, jossa olen kehittynyt ihan mielettömästi. Nyt olen innostunut käsitöistä, joita en osaa tehdä yhtään, mutta yrittelen ja erehdyn ja yrittelen lisää. Teen joka päivä just sitä ruokaa mitä minä haluan. Kokeilen keittiössä uusia juttuja. Maistelen olutta tai viiniä iltaisin ja katselen telkkaria tai hengaan netissä. Pelaan pelikonsolia tai tietokonetta.
En oikeastaan kaipaa lähellä asuvia ystäviä, olen tässä vuosien saatossa onnellisesti erakoitunut ja nykyistenkin kaverien kanssa tulee vähän sellainen olo etten halua/jaksa tavata vaikka sitä välillä ehdotellaan. Toki toisinaan tavataan, mutta olen heillekin aika etäinen.
Olisin varmaan perinteinen crazy cat lady, mutta ei ole niitä kissoja.
Tämmönen elämä ois mun pahin painajainen. Elän nyt jotain tän tapaista välivaihetta (lopetin mun tradenomiopinnot, oon ollut 3 kk aikana jo influenssassa, oksennustaudissa, flunssassa ja virtsatietulehduksessa), mulla ei oo tällä hetkellä ees omaa kämppää. Mä niin ootan, et pääsen kouluun, ja saan sen hoas:n kämpän, ja mun oma elämä alkaa kunnolla.
Olis kiva kuulla, miksi se olisi sun painajainen? Monella nuorella on tosi paljon vaikeuksia olla yksin ja se on huono juttu. Jotain on pielessä jos ei yhtään pysty olemaan yksin. Sekö suakin pelottaa, yksinolo?
t. kissaton crazy cat lady
Pystyn olla yksin, mutta pelkään eniten maailmassa, että etäännyn mun läheisimmistä ystävistä. Ja toi askarteluharrastus kuulostaa ihan kamalalta.
Okei :D
Älä pelkää, et etäänny. Se ei vaan tapahdu, siinä on aika monta valinnan paikkaa ennen kuin se käy toteen. :)
t.kissaton crazy cat lady
Itse löysin poikaystäväni whisperistä vuosi sitten, tosin hän on ruotsalainen. Minulla ei ole muita kavereita enkä tunne Suomesta yhtikäs ketään. Minulla on muutama mt-diagnoosi ja opiskelen aikuislukiossa. Nyt kun ajattelen, niin eihän minulla ole ollut kavereita koskaan, kun narsistiäitini kielsi kaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia samassa tilanteessa. Nyt ajan kanssa olen löytänyt mieletöntä iloa ihan vaan yksinolosta, siitä vapaudesta että voin tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa milloinkin huvittaa.
Teen esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä musaa kuunnellen. Aloitin askarteluharrastuksen, jossa olen kehittynyt ihan mielettömästi. Nyt olen innostunut käsitöistä, joita en osaa tehdä yhtään, mutta yrittelen ja erehdyn ja yrittelen lisää. Teen joka päivä just sitä ruokaa mitä minä haluan. Kokeilen keittiössä uusia juttuja. Maistelen olutta tai viiniä iltaisin ja katselen telkkaria tai hengaan netissä. Pelaan pelikonsolia tai tietokonetta.
En oikeastaan kaipaa lähellä asuvia ystäviä, olen tässä vuosien saatossa onnellisesti erakoitunut ja nykyistenkin kaverien kanssa tulee vähän sellainen olo etten halua/jaksa tavata vaikka sitä välillä ehdotellaan. Toki toisinaan tavataan, mutta olen heillekin aika etäinen.
Olisin varmaan perinteinen crazy cat lady, mutta ei ole niitä kissoja.
Tämmönen elämä ois mun pahin painajainen. Elän nyt jotain tän tapaista välivaihetta (lopetin mun tradenomiopinnot, oon ollut 3 kk aikana jo influenssassa, oksennustaudissa, flunssassa ja virtsatietulehduksessa), mulla ei oo tällä hetkellä ees omaa kämppää. Mä niin ootan, et pääsen kouluun, ja saan sen hoas:n kämpän, ja mun oma elämä alkaa kunnolla.
Olis kiva kuulla, miksi se olisi sun painajainen? Monella nuorella on tosi paljon vaikeuksia olla yksin ja se on huono juttu. Jotain on pielessä jos ei yhtään pysty olemaan yksin. Sekö suakin pelottaa, yksinolo?
t. kissaton crazy cat lady
Olen eri vastaaja, mutta minusta tapasi suhtautua on suoraan sanoen aika itsekäs. Jos toinen sanoo, että on yksinäinen ja haluaisi ystäviä, niin sinä et sitten keksi muuta kuin päivitellä, että miksi et halua olla erakko kuten minä. Haloo? Ei kyse tainnut ollut siitä, etteikö ap kestäisi olla koskaan yksin (kuten käänsit virheellisesti asian), vaan siitä, että hän nyt tässä tilanteessa haluaisi vähän enemmän aktiviteettia elämäänsä.
Olet jotenkin ylimielinen ja ilmeisesti nostat itsesi muiden yläpuolelle, koska olet erakko. Entä jos sinut pakotettaisiin koko ajan sosiaalisiin tilanteisiin, vaikket halua? Ymmärrätkö, että sinulle muiden seura on sama asia kuin jollekin toiselle yksinäisyys, ts. epätoivottava asia.
Minä voisin esim. kääntää sinun teennäisen huolestumisesi näin päin:
Monella nuorella on tosi paljon vaikeuksia olla toisten kanssa ja se on huono juttu. Jotain on pielessä jos ei yhtään pysty olemaan seurassa. Sekö suakin pelottaa, yhdessäolo?
Vierailija kirjoitti:
Oon parikymppinen nainen ja havahtunut siihen, miten tyhjää elämä on. Kavereita hyvin vähän ja ne muutamat eri puolilla Suomea (tai niiden parisuhde ja muu elämä menee edelle, mikä sinänsä ymmärrettävää). Sinkku olen koska yksin ei tee mieli mennä baareihin tms ja nettideittailu ei kiinnosta koska en koe olevani erityisen viehättävä. Harrastuksia ei juurikaan ole, suuri osa ajasta menee opintojen rämpimiseen tai sängyssä lagaamiseen. Välillä kiertelen kaupungilla mutta rahaakaan ei juuri. Olen yrittänyt pitää yllä terveellisiä elämäntapoja mutten koe sen vaikuttavan erityisesti mielialaan. Onko muita jotka on/on ollut samanlaisessa tilanteessa ja miten olette selvinneet, mistä ootte löytäneet syyn herätä?
Nettideittailu tuotti samassa tilanteessa minulla tulosta. Nyt on kuopus kainalossa tuhisemassa. Olen erittäin onnellinen puolisoni ja kahden lapseni kanssa. Toki siis miehen tapaamisesta on pian jo melkein 10 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten opiskeluaikana voi olla yksinäinen ja elämä sisällötöntä! Silloinhan tehdään juuri sitä mitä haluaa, eli opiskellaan sitä alaa mistä tykkää. Ja opiskelijaelämässä on tarjontaa vaikka mitä. Niihin juttuihin kannattaa mennä mukaan, jotta tutustuu opiskelukavereihin. Ja kaikkihan tehdään ryhmätöinä nykyään, pakostihan siinäkin on tekemisissä opiskelukavereiden kanssa, tutustuu niihin ja huomaa, että kaikki ollaan aika samanhenkisiä - samalla alalla kun ollaan. Kimppa-asuminenkin estää yksinäisyyttä.
Vai oletko kenties opiskelemassa jotain alaa, joka ei kiinnosta sinua? Vetäydytkö oman yksiön kätköihin, vaikka muut pyytelevät mukaan?
En ole ap, mutta ainakin ite koen muihin tutustumisen todella vaikeaksi, vaikka ihan sosiaalinen oonkin. Tietty sitä tulee juteltua monille ihmisille, mutta kaikki jäävät todella pintapuolisiksi eikä niistä ihmissuhteista ole täyttämään sisäistä tyhjyyttä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia samassa tilanteessa. Nyt ajan kanssa olen löytänyt mieletöntä iloa ihan vaan yksinolosta, siitä vapaudesta että voin tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa milloinkin huvittaa.
Teen esimerkiksi pitkiä kävelylenkkejä musaa kuunnellen. Aloitin askarteluharrastuksen, jossa olen kehittynyt ihan mielettömästi. Nyt olen innostunut käsitöistä, joita en osaa tehdä yhtään, mutta yrittelen ja erehdyn ja yrittelen lisää. Teen joka päivä just sitä ruokaa mitä minä haluan. Kokeilen keittiössä uusia juttuja. Maistelen olutta tai viiniä iltaisin ja katselen telkkaria tai hengaan netissä. Pelaan pelikonsolia tai tietokonetta.
En oikeastaan kaipaa lähellä asuvia ystäviä, olen tässä vuosien saatossa onnellisesti erakoitunut ja nykyistenkin kaverien kanssa tulee vähän sellainen olo etten halua/jaksa tavata vaikka sitä välillä ehdotellaan. Toki toisinaan tavataan, mutta olen heillekin aika etäinen.
Olisin varmaan perinteinen crazy cat lady, mutta ei ole niitä kissoja.
Tämmönen elämä ois mun pahin painajainen. Elän nyt jotain tän tapaista välivaihetta (lopetin mun tradenomiopinnot, oon ollut 3 kk aikana jo influenssassa, oksennustaudissa, flunssassa ja virtsatietulehduksessa), mulla ei oo tällä hetkellä ees omaa kämppää. Mä niin ootan, et pääsen kouluun, ja saan sen hoas:n kämpän, ja mun oma elämä alkaa kunnolla.
Olis kiva kuulla, miksi se olisi sun painajainen? Monella nuorella on tosi paljon vaikeuksia olla yksin ja se on huono juttu. Jotain on pielessä jos ei yhtään pysty olemaan yksin. Sekö suakin pelottaa, yksinolo?
t. kissaton crazy cat lady
Pystyn olla yksin, mutta pelkään eniten maailmassa, että etäännyn mun läheisimmistä ystävistä. Ja toi askarteluharrastus kuulostaa ihan kamalalta.
Täällä yksi joka haluaisin osata askarrella. :D Ei vaan oo sentapaista luovuutta, toistaiseksi.
No, ei tuolla tavalla. Oon itse masentunut, tekemistä olisi, jos jaksaisin. Pari miestä viestittelee, mutta mä oon ihan saasta, enkä tee mitään. Baariin olisi heti kaveri, jos olisi fiilistä lähteä.
Meijän tilanteita ei voi verrata, koska mä oon vaan äärimmäisen passiivinen, ja sä oot vaan emt.