Lue keskustelun säännöt.
Miten " huollatte" parisuhdetta? Oma liitto on alkanut tuntumaan sellaiselta yksipuoliselta antamiselta ja mies ottaa irti kaiken minka vain saa...
19.04.2006 |
Kotiäitinä olen, hoidan kodin 100%. Mies kun on vapaalla keittelen aamukahvit hänelle (itse en juo kahvia). Joka juhla (joulu, uusi vuosi, pääsiäinen jne.) laitan kodin " koreaksi" , leivon, laitan parempia aterioita, kaiken suunnittelen yksinäni. Järjestän miehelle syntymäpäiväksi kakut ja " juhlavieraat" juomaan... Ja miten mies muistaa, ei syntymäpäivää, ei äitienpäivää, ei mitään. Hääpäiväkin oli ja meni, ai niin, sainhan sinä aamuna TEKSTIVIESTILLÄ toivotukset ja hääpäivä oli kuitattu sillä. Olisin toivonut edes pientä hellittelyä tai kukkaa tai jotain huomiota, mutta ei. Ei tässä enää muuta kuin itkettää tuollainen ukko.
Onko muillla lapsiperheillä samanlaista? Kaikki on vain arkista olemista, ainakin vaimon kohdalla. Parisuhdetta ei tarvitse huomioida millään lailla, kunhan vain saman katon alla elellään. Tämä on jatkunut jo useamman vuoden, siitä lähtien kun ensimmäinen lapsi syntyi, toisesta puhumattakaan. Onko tarkoitus että molemmat elää tavallaan omaa elämää, ettei yhteistä suhdetta enää tarvitse ollakaan? Riittää kunhan lapsien kanssa eletään sitä arkea, aikuiset (tai vaimo) ei tarvitse mitään ilahdutusta elämään.
Niin tai huomioihan mies joskus minua. " Eikö ruoka olekaan valmis, onpa suolatonta, puuttuuko jotain maustetta, missä minun mustat farkut taas on, et kai taas pessyt minun työhousuja, miksei ole puhtaita kalsareita, miksi tämä minun puhelinlasku on hoitamatta jne."
Kommentit (26)
läheisyyttä.
Vierailija:
7 eipä taida tosiaan teillä varmall..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä roikkua huonossa suhteessa jos ei enää kiinosta sitä hoitaa ja yrittää
Hui mikä tilanne sulla! Nyt jarrua päälle nainen! Miehet nyt ovat tommoisia. Lulee varmaan, ettet välitä romanttisista höpsötyksistä ja kun et varmaankaan ole niitä vaatinut. Meilläkin alkoi lipsua elämä vähän tohon suuntaan, mutta pistin stopin hyvin äkkiä! Minä en ole mikään talouskone tai mieheni äiti!
Nyt ukko-kulta tietää, että pidän tärkeänä sitä, että mies välillä osoittaa arvostavansa minua. Muistaa hääpäivän ja muutenkin antaa myös minulle sitä naisen kaipaamaa laatuaikaa!
Katsos, miehet eivät välitä tunteellisista hölynpölystä. Me naiset taas olemme pääosin tunne-ihmisiä! Ja jos tätä ei välillä teroita miehelle, tuppaa ne sen unohtamaan! Kun heille itselle se ei ole niin tärkeää! He pelaavat järjellä.
niin pinnalla olisikaan? Muutatko sä heti pois, kun tulee se 7 vuoden kriisi tai kymmenen? Olenko mä sanonut, että miehelleni en toista naista soisi? Totta kai mä kerron, missä mennään enkä tosta vaan yks kaksi paukauta päin naamaa, että lähdenpä tästä nyt kokonaan pois. Pitäähän sitä sille aviopuolisolle antaa mahdollisuus, kun ei kuitenkaan ole mikään viinamies tai vaimonhakkaaja.
Vierailija:
Mitä roikkua huonossa suhteessa jos ei enää kiinosta sitä hoitaa ja yrittää
Jos olet rakastunut toiseen,niin kuinka sulla riittää tunteita,halua,ajatuksia,motivaatiota omaan mieheesi?Kysyn ihan mielenkiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karkeasti puolet avioliitoista kun päätyvät eroon. Ero on usein - ei tietenkään aina - oikea ratkaisu tilanteessa, missä liitto ei vilpittömästä yrityksestäkään huolimatta ole kuin sietämistä. Elämältä on lupa vaatia enemmän.
Siksi en omalta kohdaltani hyväksy täällä joidenkin vaatimaa stoalaista asennetta, missä kaikki paska otetaan kiltisti vastaan ja vielä pyydetään lisää. Ei kelpaa ainakaan minulle, kiitos!
suhteen alussa?
Meillä huomioidaan arkisin olemalla huomaavainen toista kohtaan (ei kuitenkaan mitään lällyttelyä) ja tärkeät juhlapäivät muistetaan ja juhlitaan (mutta ei mitään nimipäiviä tms). AP on katkera, koska suhde täysin epätasapainossa - ei tuossa mitään huolleta, jos kyse on vaan toisesta osapuolesta joka laiminlyö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en itse vois edes olla moisessa liitossa missä en oo onnellinen tai toinen mies mielessä-En oo ikinä ymmärtänyt sitä et jossain liitossa vaan " ollaan" - ei onnistu mulla-ei
Tuntuu, että aika usea mies alkaa pitää täyshoitoa itsestäänselvyytenä, jos on vaimo, joka tekee " kaiken" . Eli tee selväksi, ettet aio kantaa kaikesta vastuuta itse -jätä joitakin hommia myös miehellesi. Ainakin minulla on toiminut se, että lakkaan vaikkapa täyttämästä tiskikonetta ja sanon miehelle, että hän saa jatkossa tehdä sen. Enkä heti ryntää tekemään sitä hänen puolestaan, vaikkei sit ihan sinun aikataulusi mukaan saakkaan tehdyksi. Ja paljon kehuja (ei arvosteluja, vaikkei tekisi samoin kuin sinä), varsinkin alkumetreillä -kehuminen vahvistaa toivottua käytöstä=).
Ja tietenkin puhuminen om tärkeää, omista toiveistaan, tunteistaan ja tarpeistaan kertominen.
Niin kauan, kun teet kaiken mukisematta ja kiltisti, niin tilanne ei valitettavasti muutu. Eli rohkeasti vaan vetämään rajoja sille mitä jaksaa ja haluaa tehdä!
Tsemppiä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ole. Vaikeahan tätä on analysoida, mitä meidän välillä on aviomiehen kanssa. Eikä kyse ole pelkästään läheisyyden puutteesta vaan aika paljon myös miehen itsekeskeisyydestä. Mä olen vaan niin kyllästynyt kinaamaan vastaan joka asiassa, jonka äidin pikkupoika haluaa. Ja se, että kotona ei ole opetettu tekemään alkeellisimpiakaan kotitöitä ja kaikki mitä neuvon ja opetan unohtuu viimeistään viikossa...
saavutetuista eduista on vaikea luopua ja nähdä metsää puilta näin latteuksilla aloittaakseeni.
Meillä tilanne vähitellen luisui työnjaon suhteen tuohon, huomiota kyllä sain. Puolisolla vaativa vuorotyö ja mulla kaikki kodinhoito. Vauvakin vielä valvotti paljon. Arvaa mitä tein?
Eräänä päivänä kaiken ollessa rauhallista sanoin, että homma on nyt niin, että minä tästä lähden viikoksi osa-aikalomalle. Olen sen aikaa lomalla, mitä hän on töissä ja muuten osallistumatta perhe-elämään. Enkä tule takaisin, ennen kuin kuvio muuttuu. Sanoin, että en halua erota, en kiusata, en kostaa, on vain pakko tehdä tämä itseni vuoksi, jotta voin rentoutua ja voimme muodostaa uudet kuviot. Kävin sitten viikon ajan tapaamassa perhettäni pari aamuin illoin, leikin lasten kanssa.
Viikossa mies oli järjestellyt työnsä uusiksi, aloitti päivätyön ja jäi osa-aikaiselle hoitovapaalle, hommasi siivouspalvelun ja etsimme nyt lapsille osa-aikahoitajaa. Lisäksi teimme suunnitelman parisuhteen elvyttämiseksi, buukattiin pari pientä irtiottoa (ristelyä, teatteri-iltaa, perheen kanssa mökille jne.). Tämä muutos on mahdollista, koska siippani ei ole mikään kusipää, idiotti tai sovinisti. Viikon aikana sille valkeni, ettei tätä lapsikatrasta ja taloutta ole kohtuullista kenenkään ja varsinkaan rakkaan vaimon yksin pyörittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuossa 2-3 vuotta sitten alkoi todellinen taantuminen. Heitin joskus imurinkin nurkkaan ja menin sängylle itkemään, kun en millään saanut miestä tajuamaan, että ei näitä kaikkea yksin jaksa tehdä. Aina saa edelleenkin muistuttaa, että hän ei esim. ole koskaan pessyt vessoja, minä pyykkään, silitän, teen ruoat ym., joten kyllä hänenkin pitää tehdä asioita minun hyväkseni ja yhteiseksi hyväksi. Viimeisenä keinona jätän miehen paidat pesemättä ja silittämättä ja ilman ruokaa viikonloppuna, jos oikein alkaa v****tamaan kotilusmuksi ryhtyminen. Tää on vaan alkanut viimeisen parin vuoden aikana käymään hermoille tosi rankasti. Ja sitten juuri nyt, kun itselläni on töissä tosi kiirettä ja teen ylitöitä kotona, niin saan kuulla pyytäessäni miestä imuroimaan, että älä tee töitä vaan imuroi. Perskele, miehen työkiireitä on saanut katsella ties kuinka kauan ja kun se kerran sattuu mun kohdalle, niin eihän mun työkiireet ole yhtään mitään.
Yhdessä on oltu 11 vuotta.
Vierailija:
20 pitkäänkö olette olleet yhdessä?..
Minusta on aika vastuutonta ja epäaikuismaista täällä viljellä näitä eroa eroa-käskyjä aina, kun joku kysyy ongelmiinsa neuvoja.
Ei elämä eroamalla parane kuulkaa.
Samat ongelmat tulee joka parisuhteessa. Kotitöiden jako on yksi suurimpia riidan aiheita.
Asioista on osattava keskustella ja koska molemmilla on ollut halu perustaa perhe ja saada lapsia niin molemmilla täytyy olla halua ja vastuuntuntoa hoitaa hommat.
Itse olen kotiäiti. Neljä lasta.
Tiedän, että homma helposti luisuu tohon mitä ap kerroit.
Sitä sietää ja sietää. Hammasta purren kerää likasia vaatteita yms.
Ja sitten joku kerta pimahtaa tai itkettää aivan holtittomasti.
Silloin on tehtävä jotain.
Itse olen kertonut huutamatta mutta tosissani, että mulla ei pää kestä tätä touhua enää yhtään mikäli kukaan ei tässä talossa tee mitään asioiden eteen.
Ja hitaasti mutta varmasti mies on alkanut liikkumaan oikeaan suuntaan.
Kukaan " normaali-ihminen" ei ole niin mölli etteikö osaisi muuttaa omaa käytöstään. Etenkin kun panoksena alkaa olla avio-onni jne.
Meillä jo seurusteluaikana sanoin, että odotan syntymäpäivänä yms. että minua huomioidaan. Minulle se kertoo , että joku välittää ja ajattelee minua silloin. Jollekin tämä on yhdentekevää, minulle ei.
Äitienpäivänä ei puhettakaan että kukat olisi kuitattu jollain tekstarilla tai ironisella kommentilla... " noniin, äitienpäivänähän se äiti keittääkin kahvit...höröhörö" .
On osattava kertoa mitä haluaa ja mikä itselle on tärkeää.
Joku sanoi minullekin että mulle on ihan sama muistaako ukko mun synttäreitä vai ei. Minulle se ei ole sama. Ja jos minä haluan että minua muistetaan minä kerron mikä on minulle tärkeää.
Puolin ja toisin on joustettava. On tehtävä niitä asioita kumppanille mitkä ovat hänelle tärkeitä.
Joskus jopa vähän väkisinkin, mutta se on sitä vaivannäköä toisen puolesta mikä kantaa kenties hedelmää.
Liian helposti leimataan joku ihminen huonoksi puolisoksi tällaisten selvittämättömien arjen ongelmien suhteen.
Erotaan sitten kun lumipallo on kasvanut niin isoksi että tehdään se syrjähyppy suutuspäissään tai humalapäissään.
Pitkä, hoidettu parisuhde palkitsee, tuo turvaa. Se on elämässä ehkä arvokkaimpia asioita. Siksi sitä ei kannata tuhlata riitelyyn ja toisen mollaamiseen.
Kilpailu toisen kunnioittamisessa on hyvä neuvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Minusta on aika vastuutonta ja epäaikuismaista täällä viljellä näitä eroa eroa-käskyjä aina, kun joku kysyy ongelmiinsa neuvoja.Ei elämä eroamalla parane kuulkaa.
Samat ongelmat tulee joka parisuhteessa. Kotitöiden jako on yksi suurimpia riidan aiheita.
Asioista on osattava keskustella ja koska molemmilla on ollut halu perustaa perhe ja saada lapsia niin molemmilla täytyy olla halua ja vastuuntuntoa hoitaa hommat.Itse olen kotiäiti. Neljä lasta.
Tiedän, että homma helposti luisuu tohon mitä ap kerroit.
Sitä sietää ja sietää. Hammasta purren kerää likasia vaatteita yms.
Ja sitten joku kerta pimahtaa tai itkettää aivan holtittomasti.
Silloin on tehtävä jotain.Itse olen kertonut huutamatta mutta tosissani, että mulla ei pää kestä tätä touhua enää yhtään mikäli kukaan ei tässä talossa tee mitään asioiden eteen.
Ja hitaasti mutta varmasti mies on alkanut liikkumaan oikeaan suuntaan.
Kukaan " normaali-ihminen" ei ole niin mölli etteikö osaisi muuttaa omaa käytöstään. Etenkin kun panoksena alkaa olla avio-onni jne.Meillä jo seurusteluaikana sanoin, että odotan syntymäpäivänä yms. että minua huomioidaan. Minulle se kertoo , että joku välittää ja ajattelee minua silloin. Jollekin tämä on yhdentekevää, minulle ei.
Äitienpäivänä ei puhettakaan että kukat olisi kuitattu jollain tekstarilla tai ironisella kommentilla... " noniin, äitienpäivänähän se äiti keittääkin kahvit...höröhörö" .On osattava kertoa mitä haluaa ja mikä itselle on tärkeää.
Joku sanoi minullekin että mulle on ihan sama muistaako ukko mun synttäreitä vai ei. Minulle se ei ole sama. Ja jos minä haluan että minua muistetaan minä kerron mikä on minulle tärkeää.Puolin ja toisin on joustettava. On tehtävä niitä asioita kumppanille mitkä ovat hänelle tärkeitä.
Joskus jopa vähän väkisinkin, mutta se on sitä vaivannäköä toisen puolesta mikä kantaa kenties hedelmää.Liian helposti leimataan joku ihminen huonoksi puolisoksi tällaisten selvittämättömien arjen ongelmien suhteen.
Erotaan sitten kun lumipallo on kasvanut niin isoksi että tehdään se syrjähyppy suutuspäissään tai humalapäissään.Pitkä, hoidettu parisuhde palkitsee, tuo turvaa. Se on elämässä ehkä arvokkaimpia asioita. Siksi sitä ei kannata tuhlata riitelyyn ja toisen mollaamiseen.
Kilpailu toisen kunnioittamisessa on hyvä neuvo.
Vierailija:
Musta on vastuutonta antaa itseään ..
Siis sen takia, että on koti-äiti ja mies töissä?
Meillä kaksi pientä lasta ja todellakin kerkeän tehdä kaikki
kotityöt itse. Lastenhoitoon mies tietty osallistuu.
Mutta huomio kyllä minut joka merkkipäivä ja minulla on
vapaata muutaman kerran viikossa.
Monilla kotiäideillä karkaa homma vähän käsistä noiden kotitöiden kanssa. Ei osata ottaa yhtään rennommin. Ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, että oma elämä on kotona.
Huomaan eron hyvin palattuani töihin kotiäitiyden jälkeen.
naisia, jotka alistuvat ap:n miehen kaltaisten tollojen orjuutettaviksi. Itse olen alusta asti tehnyt selväksi, että yksin en kotia hoida ja siihen on vaan totuttava. Ja kyllä mies tottuu kun laitat sen tottumaa! Ärsyttävimpiä on ne marttyyri-naiset jotka tekee tekee ja tekee yksin ja sitten naputtavat av:lla kun eivät uskalla heittää ukkoa niska-perse -ottella pihalle. Itseänne saatte syyttää lapatossu-naiset!
P.s usein nää em. naiset ottaa omasta lapsuudenkodistaan mallia: äiti palvelee ja passaa ja isä makaa. Mahtavaa tasa-arvoa!
myyden keskellä. Mies on alkanut tosin vähän petraamaan, kun olen kertonut, että töissä on yksi, josta tykkään tosi paljon. Olen sanonut miehelle, että saa hyväksyä, jos mä haluan läheisyyttä toiselta, kun omaltani en sitä saa. Suinpäin en mihinkään tästä voi sännätä lasten ym. takia enkä senkään takia, että en kuitenkaan tunne tuota toistakaan niin hyvin.