Miksi tosi harvoin kukaan puhuu epäonnistumisestaan äitinä?

Määrittele epäonnistuminen?

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en juurikaan välitä lapsistani läsnäolon muodossa. Välitän kyllä muuten heistä, ja haluan vastata että he saavat tarvitsemansa, mutta läsnäoleminen on sietämätöntä. En ole vielä saanut apua siihen, sehän vaatisi sen, että joku ensin välittäisi minusta, ja sitä nimenomaan ei ole ollut.

t.kristallikissa

Miksi perkeleessä sä olet hankkinut lapsia, jos oot noin rikki?

Vierailija kirjoitti:

Määrittele epäonnistuminen?

Äitini on epäluotettava, en ole enää väleissä. Ei pidä sovittuja juttuja, ei ole koskaan tukenut vaan aina ilkkuu ja pilkkaa. Mm. nauroi sille, että itkin lapsena, kun hän joutui sairaalaan. Ei neuvottele vaan määräilee. En saanut olla koskaan vihainen tai surullinen (enkä kyllä iloinenkaan).

Niinpä niin. Työskentelen ikäihmisten kanssa ja tiedän yhden naisen, joka ilmeisesti on epäonnistunut äitinä. Syytä en tiedä mutta hänen viisi lastaan eivät milloinkaan ole häneen minkäänlaisessa yhteydessä eikä hän heihin.

Millä tavoin olette epäonnistuneet äitiydessänne, esimerkkejä?

No kyllä mulla ainakin oli tosi rajuja epäonnistumisen tunteita kun vanhimman murrosikä oli pahimmillaan: teki mitä tahtoi, rikkoi kaikki rajat, huusi ja haistatteli päin naamaa, poliisikin soitti pari kertaa alle 15-v. Lähti sit kuitenkin helpottaan. Ei ole koskaan ollut helppo lapsi mutta nyt 17-v on hieno nuori mies, vaikka välillä yhteen otetaan vieläkin. Ei epäonnistuminenkaan ole mikään ikuisuuskategoria

Mun vanhemmat syytti toisiaan siitä kun mussa oli niiden mielestä jotain vikaa. Siis toistuvasti raivos ja huusi toisilleen, "sun syytä, sä sen tollaseks kasvatit!"

Ihan sairaita kumpikin. Kumpikin mut pilas.

Edelleen ne on naimisissa. Edelleenkään kumpikaan ei näe itsessään mitään vikaa.

Eli vastaus ap:n alkuperäiseen kysymykseen: jos ei tiedä epäonnistuneensa niin ei puhu epäonnistumisestaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä äiti -keskusteluissa puhutaan ihan lillukanvarsista, kuten nukkumajärjestelyistä ja onko 5kk20pv huonompi kesto täysimetykselle kuin 6kk2h. Mielestäni epäonnistunut vanhempi on sellainen, joka ei osaa tukea lapsensa itseluottamusta vaan lyttää ja kieltää lapsen tunteet.

Noi imetyskestot on tosiaan toissijaisia pikku yksityiskohtia.

On helppoa olla hyvä vanhempi. On läsnä, välittää ja kohtelee lasta normaali-ihmisen tavoin. Siinä se.

Mutta moni vanhempi kohtelee lastaan täysin päinvastoin. Jättää lapsen selviytymään yksikseen. Ja kun on lapsen seurassa niin kiusaa (pilkkaa, alistaa, uhkailee,...) sitä samalla lailla kuin armeijassa kersantit kiusaa alokkaita. Minkälainen ihminen kiduttaa lastaan sillä lailla? SAIRAS ihminen. Ja ei sairas ihminen itse tiedä olevansa sairas.