Väestöliiton perhebarometri, nuorten ajatukset lapsen tekemisestä ja veloista yleensä.

”Kirsi: emmä tiiä se on niinku, se on tosi jännää (…) esimerkiks yks, kaveri joka on hankkinu sterilisaation, joskus päälle kolmikymppisenä ja sillä on ollu pitkä suhde ja, avioliitto takana mut sit se, on hyvin hyvin vahvasti sitä mieltä et se ei halua ikinä lapsia. (…) ja siis siis niinku, emmätiiä, niih mä en oo ikinä mitenkään ite aktiivisesti halunnu perhettä tai lapsia ja nyt se tilanne jotenki vaan niinku ((naurahtaen)) koko ajan ahdistaa mua takaraivossa että mitä helvettii pitääkö tässä tehä jotain päätöksiä” ”Eevi: Siis kyllähän mää pelkään että mää tuun tosiaan raskaaksi, mut sitte, nytko käy sitte siellä, jossaki vaiheessa siellä sterilisaatiossa ni sitte ei tarvis ennää pelätä. Mut kyllä mä oon miettiny sitä että, – oonko mää ihan varma, ja mitä jos sitteki mulle tullee joku kohtaus että mää haluanki lapsen ja se ei oo mahollista ni, kuolenko mää siihen ja tämmöstä.” Lapsettoman kohtaamat epäilyt ja perustelupyynnöt sisältävät taustaoletuksen, jonka mukaan kaikki haluavat lapsia. Joutuessaan perustelemaan, tai Eevin tavoin salailemaan, lapsettomuuttaan, henkilö voi kokea, että hänen halunsa ja valintansa eivät ole yhtä hyväksyttyjä kuin niiden, jotka haluavat ja hankkivat lapsia. Myös se, että jotkut kärsivät tahattomasta lapsettomuudesta, voi saada tuntemaan, että lapsettomuutta ei saisi haluta tai siitä ei saisi puhua. Haastateltavat jakautuivat kahtia siinä, miten he puhuivat vapaaehtoisesti lapsettomista. Toiset lähestyivät asiaa siltä kannalta, että lapseton ei halua lapsia, toiset taas puhuivat elä- mäntavan sanelemasta lapsettomuudesta. Suhtautuminen elämäntavan sanelemaan lapsettomuuteen oli hyväksyvää, ja annetut esimerkit olivat haastateltavien lähipiiristä. Sen sijaan ne, jotka tarkoittivat lapsettomuudella sitä, että henkilö ei halua lapsia, suhtautuivat lapsettomuuteen kielteisemmin ja tunteellisemmin. Monet ajattelivat, että halu saada lapsi voi herätä myöhemmin ja siksi päätöstä ei kannata tehdä liian varhain. Kommenteissa näkyy tunnetason reagointi ja joidenkin kohdalla myös vilpitöntä ymmärryksen puutetta valittua lapsettomuutta kohtaan. Valittu lapsettomuus tuntuu kummalliselta tai oudolta , se ”ei tunnu hyvältä” tai vaikuttaa ”hölmöltä” ja siihen halutaan kuulla perusteluja. Se, että haluaa lapsia, on taas haastateltavien mielestä ”standardioletus”. Vaikka hyväksyttiin, että jotkut eivät todella toivo lapsia elämään, korostettiin että silloin elämästä ”joku iso kokemus jää puuttumaan”. ”pari vuotta sitte samassa harrastusryhmässä oli semmonen, sano et se vihaa lapsii et se ei misssään tapauksessa halua ikinä lapsii, (…) ei se tunnu hyvältä” (25-vuotias helsinkiläismies, peruskoulutus) ”vähän tuntuu hölmöltä sanoa niin jyrkästi että ei halua lapsia koska sen mieli voi muuttua aika, äkkiä” (22-vuotias mies, Oulu)

”haluan niinkö kuulla että miksi, koska ite ei välttämättä ymmärrä semmosta suoraa valintaa” (26-vuotias opettaja, nainen, Oulu) Muutama nainen kuvaili vahvaa ruumillista reaktiota ja latautuneita sosiaalisia tilanteita, kun hämmästyneenä kuuli tuttavan asenteesta. ”siin vaihees ku siitä aletaan puhua et ’minä en halua lapsia’ niin se tilanne on sit, yleensä (…) jännästi latautunu. Ja sit siinä se ihminen ((nauraen)) joka tulee tän homman kans ulos ni on jotenki silleen, selkeesti lähtee haastamaan et ’mä en aio’, ja et, ’come at me bro’ tyyppisesti – jännä niinku sellanen” Osa haastateltavista pohti elämäntyylin sanelemaa lapsettomuutta. He kuvailivat lapsettoman henkilön työtä, parisuhdetta tai luonnetta sellaisina, joihin lapsi ei sopisi. Tällöin haastateltavat eivät korostaneet tietoista tai valittua lapsettomuutta. Haastateltavien kuvailemista esimerkkitapauksista osa olikin ”toistaiseksi lapsettomia”, eli päätöstä lapsettomaksi jäämisestä ei ollut tehty. Tämä muistuttaa sitä tilannetta, johon osa haastateltavista saattaa itse päätyä (ks. yllä oleva Tiivistys: Miksi saada tai olla saamatta lapsia). ”ainut syy mitä mä oon kuullu on vain et, ne nauttii niin paljon siit itsenäisyydestä että – yleensä näil ihmisil on taustal hyvä parisuhde mun mielestä, silleen et ne tykkää siit arjest mitä niil on ne ei haluu ketään sotkemaan sitä. Ihan silleen yksinkertasesti. Et ei ne ihmiset ketä mä tunnen, niin ei ne oo tehny sellast, niinku pitävää päätöstä et näin se on mut et sit, ne, miettii et jos joskus tulevaisuudes mut et se ei oo niiden prioriteetti ykkönen.” (yliopisto-opiskelija Helsingistä, nainen) ”mullon taas kaveripiirissä, muutamia sellasia niinkun oikein uraorientoituneita kavereita et jos nejossain vaiheessa oikeasti, pistää sen nousukiitonsa paussille, pyöräyttää muksun niin mä yllätyn! Ja must se on ihan ookoo ne on – semmosii valintoja– mitä ne arvot tai millasia tavotteita niillä on.” (yliopisto-opiskelija Helsingistä) Lapsettomuutta elämäntyylinä kuvattiin mahdollisena monissa sosiaaliryhmissä. Tässä korostuivat kuitenkin nimenomaan erilaiset, haastavia töitä tekevät ryhmät: vaativaan uraan tähtäävät yliopisto-opiskelijat Helsingissä, tai vuorotyöajoiltaan vaativaa ja vaihtelevaa työtä tekevät ryhmät Oulussa. ”Mä taas ehkä ite tunnen enemmän ihmisii jotka ei haluu lapsia, tai siis sanotaan, et – kaheksankyt yheksänkyt prosenttii varmuudel tietää et ei tuu haluumaan lapsia tulevaisuudessa et niillä voi olla oma ura ja oma kehitys etusijalla. Ehkä nimenomaan se just naispuoleisten

kavereilla et ei mul oo ykskään miespuolinen, sanonu et ei missään ni- messä halua.” (22- vuotias yliopisto-opiskelija, nainen, Helsinki) ”joo kyllä paljon kuulee sitä että omilla ehdoilla haluaa ellää. Tavallaan siinä vaiheessa ku on lapsia niin mennään lapsen ehdoilla niin siinä ei oo vaihtoehtoja, nii, ko se että mieluummin ellää omilla ehdoilla ja tekkee, just niinkö lystää että, ja se on tällä hetkellä myös mun miehellä se ajatus että, hän haluaa tehä just niinkö hän ite kokkee, näin että, ei halua ottaa vielä vastuuta muista, ku itestään.” (24-vuotias myyjä, nainen, Oulu) Puhuttaessa lapsettomuudesta sivuttiin myös tahatonta lapsettomuutta. Haastateltavista kaksi naista mainitsi omakohtaisen pelon lapsettomaksi jäämisestä. Muutamat kertoivat tuntevansa tahattomasti lapsettomia ihmisiä tai asettuivat hypoteettisesti tahattomasti lapsettoman asemaan. He toivat esiin tahattomaan lapsettomuuteen liittyvän surun. Tätä aihetta pohdimme enemmän luvussa 6. 2.6 Yhteenveto Vuoden 2015 Perhebarometrin valossa näytti siltä, että suomalaisten lapsilukutoiveet olisivat pienenemässä. Vapaaehtoinen lapsettomuus oli lisääntynyt selvästi, etenkin miesten, kaupungissa asuvien sekä pienituloisten keskuudessa. Varovainen tulkintamme silloin kaksi vuotta sitten oli, että pienempi toivottu lapsiluku heijasti enemmän ulkoisten puitteiden sanelemia ehtoja ja vanhemmuuteen liitettyä suurta vastuuta kuin pienten perheiden kulttuurista trendiä. Fokusryhmähaastattelumme vahvistavat tätä oletusta. Emme huomanneet merkkejä vapaaehtoisen lapsettomuuden leviämisestä trendinä tai sen kasvaneesta kulttuurisesta hyväksynnästä. Päinvastoin, lapsettomuus oli edelleen monella lailla stigmatisoitu, etenkin jos kyse oli vapaaehtoisesti valitusta lapsettomuudesta. Nuoret olettivat esimerkiksi, että vapaaehtoisesti lapsettomat usein katuvat valintojaan myöhemmin. Myös ne haastateltavat, jotka olivat itse pohtineet vapaaehtoista lapsettomuutta ainakin jossain elämän vaiheessa, pitivät asiaa outona ja selitystä vaativana. Nuorten aikuisten suhtautuminen lapsettomuuteen on hieman yllättävää, koska lapsettomia aikuisia on Suomessa aika suuri osuus, noin viidesosa naisista ja joka kolmas mies. Kyse on tietenkin osittain siitä, että omasta lapsuudenperheestään suhteellisen äsken itsenäistyneet nuoret aikuiset eivät ole välttämättä koskaan tutustuneet vailla lapsia elävien keskiikäisten aikuisten elämään. Sen lisäksi suomalainen sosiaalinen elämä jakautuu usein vahvasti iän ja elämänvaiheen mukaan, niin että nuoremmat eivät kohtaa vanhempia ja lapsiperheet eivät kohtaa pareja tai yksin eläviä (Verkasalo 2010). Enemmistö fokusryhmiin osallistuneista oli itse lapsettomia elämäntyylin ja kumppanin

puutteen vuoksi. Sellainen tie lapsettomuuteen myös ymmärrettiin paljon paremmin kuin vapaaehtoinen lapsettomuus tietoisena elämänvalintana. Suhtautuminen elämäntavan sanelemaan lapsettomuuteen oli hyväksyvää, mutta kun lapsettomuudella tarkoitettiin sitä, että henkilö ei halua lapsia, sihen suhtauduttiin kielteisemmin ja tunteellisemmin. On mielenkiintoista, että ajatukset muiden ihmisten lastensaantisuunnitelmista näyttäisivät olevan niin vahvasti latautuneita. Tietääksemme asialle ei ole esitetty hyvää selitystä. Reaktiota tuskin voi laittaa vain yhteiskunnallisten normien piikkiin, sillä lapsettomuutta ei vahvasti vastusteta nykypäivän Suomessa, ja nuoret osaavat kyseenalaista monenlaisia yhteiskunnallisia normeja. Vielä yllättävämpää oli yhden lapsen perheeseen kohdistuva vahva epäluulo. Oletus sisarusten tuomasta ilosta ja hyödystä olivat hyvin vahvoja iästä, sosiaaliluokasta ja sukupuolesta riippumatta. Oletuksella ei juuri ole tutkimuksellista tukea, sillä ainokaiset pärjäävät yleensä niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti vähintään yhtä hyvin kuin lapset, joilla on sisaruksia (Falbo ym. 1986; Yucel ja Downey 2015) Kiinnostavaa on, ettei sisarusten tärkeyttä varsinaisesti opeteta nuorille eikä se kuulu kulttuurimme vahvasti artikuloituihin arvoihin. Pikemmin kyse lienee arjessa välittyneestä arvomaailmasta ja oman lapsuudenperheen kokemuksista. Suurissa perheissä kasvaneet nuoret haluavat usein toistaa samanlaista perhe-elämää aikuisina. Tämä käyttäytyminen saa tutkimuksesta tukea, sillä lapsiluvun on huomattu kulkevan suvuissa, johtuen sekä geneettisistä että ympäristösyistä (Anderton ym. 1987; Booth ja Kee 2009; Murphy ja Knudsen 2002; Murphy 1999). Sen lisäksi yksin kasvaneet lapset saattavat kokea, että ovat jääneet jostain paitsi, ja pyrkivät korkeampaan lapsilukuun kuin mitä omilla vanhemmilla oli. Lopputulema on, ettei kahden lapsen perheen ylivertainen asema mallina, ihanteena ja tavoitteena suomalaisessa lastenhankintamaisemassa ole tällä hetkellä uhattu. Vaikka vanhemmuus oli suurelle enemmistölle selvä toive, sen toteutuminen näyttäytyi kuitenkin hyvin haasteellisena. Vapaaehtoisesti lapsettomia oli fokusryhmissä vähän, mutta vanhemmuutta omalla kohdallaan epäröiviä sitäkin enemmän. Mielikuvat lapsiperheistä vaihtelivat realistisista inhorealistisiin. Vanhemmuus näyttäytyy kiehtovana ja kamalana, ja vaikka lapsettomuus ei ole valinta, se on mahdollinen lopputulos. Mielikuvat ovat ongelma etenkin niiden kohdalla, joiden omassa elämässä ei ole luontevaa yhteyttä lapsiperheisiin tai lapsiin ylipäänsä. Silloin oma tuttavapiiri koostuu iloisista sinkuista ja pareista. Lisäksi median kautta altistuu ”lapsiperhekamaluudelle”, kuten eräs nuori lapsiperheitä koskevaa uutisointia kuvaili. Tämä ambivalenssi johtaa lastenhankinnan lykkäämiseen, jota käsittelemme seuraavassa luvussa.

Entä vapaaehtosesti puolisottomat, vapaaehtosesti koirattomat, vapaaehtosesti kissattomat jne.

Mikä järki tässä on. Typerä nimitys ihmiselle jolla vaan ei ole lapsia. Mitä sitten, sou what, kaikki kunnia. Maapallolla on ihmisiä jo liikaa, kaikki on tuhottu, ja väestökiitto kyselee tällasta liirumlaarumia. onko tää joku lisääntymispulju.

 

Tässä siis koko tutkimuksen/barometrin osuus asiasta.

Mun mielestä tulkinnat siitä mitä haastateltavat ovat sanoneet on aika liioittelevia. 

Ja kuten aina sanotaan, se painostus tehdä lapsia tulee omilta vanhemmilta, varsinkin jos on vanhempien ainoa mahdollisuus tulla isovanhemmaksi. 

Mun mielestä on erittäin ymmärrettävää että vanhemmat haluavat aikanaan isovanhemmaksi, minä ainakin odotan sitä jo innolla. Jos ainoa lapsi ilmoittaa että ei aio lapsia edes yrittää hankkia, niin onhan se aikamoinen pettymys. Tätini joka on tahattomasti lapseton koki viisikymppisenä vielä toisen kriisin lapsenlapsettomuuden takia kun ystävät alkoivat saada lapsenlapsia.

Miksi täälläkin hoetaan sitä että veloja vihataan, kun oikeasti ei vihata. Jos joku sanoo että se on vähän outoa sanoa niin, eli tehdä suuri numero siitä että ei aio hankkia lapsia, niin ei se nyt mitään vihaa ole, lähinnä kummastusta. Enkä usko että painostavat sukulaisetkaan mitään vihaavat tai pahaa tarkoittavat, velat vaan on jotenkin niin herkkänahkaisia asian suhteen että kuvittelevat kaikki kysymykset painostukseksi ja ihmettelevät kommentit vihaksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Entä vapaaehtosesti puolisottomat, vapaaehtosesti koirattomat, vapaaehtosesti kissattomat jne.

Mikä järki tässä on. Typerä nimitys ihmiselle jolla vaan ei ole lapsia. Mitä sitten, sou what, kaikki kunnia. Maapallolla on ihmisiä jo liikaa, kaikki on tuhottu, ja väestökiitto kyselee tällasta liirumlaarumia. onko tää joku lisääntymispulju.

 

Väestöliitto, kuten nimikin jo kertoo tietysti liittyy kaikkeen väestöön liittyvään, ja tämä lainaus on osa perhebarometriä jolla selvitetään kansan tuntoja perheeseen liittyviin asioihin.

ap

En ymmärrä mitä järkeä tätä on postata tänne pitkinä pötköinä niin että kaikki formatointi häviää (ja tekstiä on todella rasittava lukea) kun julkaisu on helposti löydettävissä Väestöliiton nettisivuilta.