Kysymys itsetunnosta teille kaikille yli 30vuotiaille

Sanoinsimpa, että ehdottomasti parempi itsetunto nyt n. 40 vuotiaana parikymppisenä! Tiedän mistä tykkään ja en tykkää, eikä ole tarvetta mielistellä tai todistella kenellekään mitään. Osaan suhtautua myös heikkouksiini lempeästi ja suvaitsevaisesti. Ammatillinen itsetunto on kohdillaan myös.

Joo, kyllä on. Siksi kannattaa ikääntyä :D

Todellakin, itsetuntoni on noussut varmaan 100% siitä mitä se oli 18-25 v, olin silloin hirveän epävarma ja arka.

Nyt olen 35+ ja alkaa tuntua että itsetunto ja itseluottamus on vasta nyt siinä määrässä, että elämäni paras aika vasta alkaa! Huikeaa, tämä itsevarma, rauhallinen olo, tiedän että selviän, osaan ja pystyn, paremmin kuin koskaan kuvittelinkaan!

Ehdottomasti on parempi itsetunto.

Ei ole naista, joka ei olisi lääpällään minuun, kun luon häneen flirttailukatseeni.

10-20 vuotta sitten en uskaltanut edes katsoa naisia päin.

Näin se maailma muuttuu eskoseni.

Mutta olen silti uskollinen Tuirelle, vaikka tuskin tulen näkemään häntä ikinä.

Veit sydämeni, pirulainen;)

Itsetunnosta en tiedä, mut mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kiinnostaa muiden mielipide minun asioistani.

Ja vaan paranee. Olen 50-vuotias ja tiedän jo aika hyvin kuka olen ja mitä haluan tai että mitä en ole ja mitä en ainakaan halua. Vielä on kuitenkin oppimista itsessäni minullakin. Sitähän tämä elämä on. Ei kukaan ole valmis koskaan.

Voi kunpa mullakin olisi. On aina ollut huono itsetunto, nyt olen siinä vaiheessa, että tiedän mistä se johtuu, mutta en tiedä miten sen saisi paremmaksi! Pian ikää on 40 ja vieläkin punastelen, häpeän itseäni ja "kutistun" muiden seurassa.

Itsetuntoa on monenlaista. Mulla on rautainen työitsetunto mutta kaikki muu onkin sitten reippaasti miinuksella.

Mulla oli paras itsetunto n 20- 25. Tein norminmukaisia asioita, tiesin miesten olevan eniten kiinnostunut minun ikäisistäni, vaikka harva oli juuri minusta kiinnostunut, olin kiinnostunut asioista ja elämä oli jännää. Nyt 10 v myöhemmin elämä on pelkkää paskaa. En tosin niinkään ujostele vaan vittuilen.

Ehdottomasti, harmittaa että olen suurimman osan elämästä viettänyt kauheassa mokaamisen pelossa ja murehtimalla mitä toiset musta ajattelee ja siksi jäänyt paljosta paitsi. Ei itsetunto ole mikään huippu vieläkään, mutta en silti enää ajattele että olisin automaattisesti huonompi kuin muut ja että mun on turha edes yrittää mitään uutta, kun epäonnistun joka tapauksessa.

N35

Kun minä täytin 35 niin lopetin ihan täysin muiden negatiivisten mielipiteiden kuuntelemisen. Tai yleensäkkin en juuri noteeraa "paskoja" ihmisiä millään tavalla, hakeudun pois heidän seurasta.

Lasken "paskasakiksi" negatiiviset, toisista seläntakana puhuvat, arvostelijat yms.

Ammatillinen itsetunto on noussut, muuten ei. Enemmän ehkä päinvastoin, nuorempana olin itsevarmempi. Tai sitten elän jo neljättä vuotta kolmenkympinkriisiä.

Itsetuntoa ei enää ole.

nykynuorilla on tavattoman huono itsetunto, he näkee somesta kokoajan mitä erikoisempia photoshopattuja ihmisiä. Lähes kaikki julkkisten ja tavisten kuvat on nykyään jotenkin paranneltuja, on mitä lie filtteriä yms.

Hyvännäköisillä ihmisillä nämä itsetunto-ongelmat alkavat yleensä reilun 3 kympin kynnyksellä, kun rupsahdukset alkaa. Koko minäkuva on perustunut ulkonäköön.

Itsetuntoni on kaikin tavoin kymmenkertaistunut siitä, kun olin 20. Onneksi en ole enää nuori. Nuoruus on liian ylistetty asia, minulla ainakin se oli hyvin epävarmaa aikaa. Nyt tunnen olevani pnnellinen, tyytyväinen ja tasapainossa.

On kyllä, paljon parempi. Olin tosi surkea, yksinäinen ja alemmuudentuntoinen nuori aikuinen. Elämä on hiljalleen kypsyttänyt ja opettanut löytämään oman lokeron.

Silti on sanottava, että jotkut asiat eivät tunnu katoavan, kuten se että haluaisi tykätä peilikuvastaan enemmän. Tai pikemminkin että olisi suonut nuorelle itselleen sen mitä ulkonäön arvostus voi tuoda nuorelle naiselle. Nyt on helpompaa kun saa rauhassa sulatua kasvottomaan mummomassaan.

Nykyään (30+) on parempi itsetunto ja itseluottamus. En välitä muiden mielipiteistä ja teen mitä itse haluan.

En myöskään pelkää konflikteja tai haukkumista. Onneksi, koska työhöni kuuluu myös konfliktien selvittelyä.

Mä olin kehittänyt valheellisen itsetunnon, joten ajattelin sen olevan hyvä. En oikeasti tuntenut itseäni ollenkaan. Nyt olen 33 tunnen itseni (pitkä psykoterapia takana), mutta se ei ole parantanut itsetuntoani. 8 vuotta meni masennuksen kourissa, nyt en aktiivisesti yritä kuolla, mutta tajuan, että olen pudonnut elämän kelkasta.