Onnellisesti naimisissa, mutta ihastuilen jatkuvasti

Osaako joku sanoa tähän mitään viisasta? Olen vähän vajaa kolmikymppinen nainen, ollut mieheni kanssa yhdessä neljä vuotta, puoli vuotta niistä naimisissa. Meillä on monella tapaa tosi hyvä suhde ja kaikki perusasiat kunnossa. Luotetaan toisiimme, meillä on hauskaa yhdessä, ja hän on epäilemättä yksi hienoimmista koskaan tapaamistani tyypeistä, eli kunnioitan häntä paljon. Monella tapaa hän on oikea unelmamies, kertoo minulle päivittäin että rakastaa minua ja olen kaunis yms, eli mistään sellaisestakaan ei nyt voi olla kyse, että olisin jotenkin huomiota vailla.

Kuitenkin nyt ehkä parin kuukauden ajan olen kokenut lyhytkestoisia ja tosi voimakkaita ihastuksia milloin keneenkin. Nämä ihastukset eivät siis koskaan ole mitään suuria henkeviä rakkauksia vaan hyvin seksuaalispainotteisia tuntemuksia ja kohdistuvat aina ihmisiin, joita en oikeastaan edes tunne - mutta joihin silti obsessoidun jollain tavalla. Saatan fantasioida heistä tuntitolkulla yleensä ehkä viikon, pari, unohtaa koko jutun lopulta ja sitten kohde vaihtuu. Ja taas ollaan nuppi sekaisin.

En siis ole koskaan tehnyt näiden ihastusten eteen mitään enkä haluakaan. Kuitenkin tämä ahdistaa. Mistä helkkarista on kyse? Miksi koko ajan on tällaista? Haluaisin olla rauhassa ja iloita siitä mitä minulla jo on enkä läähättää vieraiden ukkojen perään. Hävettää oikein! Tällä hetkellä esimerkiksi olen ihan hurahtanut samassa rakennuskompleksissa työskentelevään äijään jonka kanssa lätistään joskus joutavia. On siis tosi mukava mies kylläkin ja ulkonäöltään jotenkin mun tyyppinen, mutta en tiedä hänestä yhtään mitään eikä ihastus siis perustu millekään järkevälle. Silti olen ajatellut häntä taukoamatta nyt varmaan viikon. Nurinkurisesti kun olin sinkku, en ihastunut juuri koskaan.

Olen koittanut miettiä, mistä tämä voisi johtua. Jos minulla olisi jotain "valitettavaa" omasta suhteestani, niin se liittyisi seksiin: kaipaisin itse ehkä kokeilunhaluisempaa seksiä ja useammin. Mieheni on seksiasioiden suhteen minua selvästi estoisempi, ja seksimme on aika sellaista perustouhuilua. Tuntuu vaikealta ehdotella mitään, kun tiedän, että aihe on hänestä hiukan kiusallinen. Ottaa myös tosi raskaasti sen, jos tuon jotenkin ilmi, että kaipaisin enemmän seksiä kuin saan (hän ei ole hoitanut velvollisuuksiaan miehenä ja blaa blaa, siis näin hän ajattelee), enkä halua häntä loukata joten sekin jää sitten usein nykyään sanomatta. Enkä tiedä mitä puhuminen oikeastaan hyödyttäisikään, jos toista ei vain huvita yhtä usein, eipä se asia puhumalla muutu, kai.

V*tuttaa suorastaan! En tiedä mitä tällä keskustelunaloituksella yritän hakea. Vertaistukea ehkä? Samankaltaisia kokemuksia? Pidän koko juttua niin nolona, etten kehtaa puhua tästä ystävilleni, jotka aina hehkuttavat, kuinka ihana mies minulla onkaan (ja ovat ihan oikeassa).