Lue keskustelun säännöt.
1950-luvulla perhe pärjäsi miehen ansioilla kun naiset olivat kotiäiteinä
26.02.2018 |
1950-luvulla perhe pärjäsi miehen ansioilla kun naiset olivat kotiäiteinä, mutta eipä pärjää enää, etenkään jos ei saa palkkaa vaan on leikkityöllinen.
Kommentit (39)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä mihin ihmiset pistävät rahansa. Meillä mies tienaa about 3000e käteen kuussa, itse kht eli 300e plus lapsilisä 95e. Ollaan reissattukkin ja ylimääräistä on koko ajan. Asumisesta maksetaan 600e sitten ruokakauppaan 400-500e kk. Siinä suurimmat laskut.. Mihin teillä menee sitä rahaa??
Millähän vuosikymmenellä suuri osa teistä kirjoittajista on syntynyt. Tietonne 50-luvusta ainakin ovat varsin hataralla pohjalla, suorastaan romantisoituneita. Minä olen elänyt varhaislapsuuteni 50-luvulla eikä se kovinkaan romanttista aikaa ollut. Äiti oli kotona. Hän oli kyllä ompelija, mutta päätyö oli olla perheenemäntä. Siinä sivussa hän sitten välillä ompeli mekkoja naisille.
Asuimme omakotitalon yläkerrassa vetoisessa huoneen ja keittiön asunnossa. Ainoat mukavuudet olivat juokseva kylmä vesi (putket ulvoivat, joten yöllä ei vettä saanut laskea!) ja vuosikymmenen lopulla myös kylmän eteisen nurkkaan kyhätty sisävessa, joka oli talvella koko ajan vaarassa jäätyä. Ruoka oli vaatimatonta perunaa ja kastiketta tai erilaisia keittoja. Kaupasta haettiin irtomaito ja irtopiimä kannuihin, iso pullo vaarinkaljaa sekä ruisleipää. Sukulaisen pellossa kasvoi kesällä perunaa ja juurikasveja. Marjat ja sienet poimittiin tarkkaa metsästä ja säilöttiin.
Vaatteet pidettiin tarkkaan loppuun. Paikattiin ja parsittiin. Nyt kun näkee vajaamittaisia hihoja ja liian lyhyitä puseroita ja villatakkeja, tulee hakematta mieleen lapsuuden vaatteet. Se hyvä puoli täytyy mainita, että kun kaikki olivat vähissä varoissa, niin kenelläkään ei ollut kanttia pilkata kaverin parsittuja sukkia tai paikattuja hiihtohousuja. Lapaset ja sukat opittiin neulomaan kotona jo usein ennen kouluun menoa. Omasta huoneesta ei osannut edes uneksiakaan.
Kun sitten vuonna 60 ostettiin vanha huonokuntoinen rintamamiestalo, oli ihan ihmeellistä, kun oli tilaa niin runsaasti, vaikka mukavuuksia oli vain kylmävesiraana keittiössä ja huussi pihan perällä. Mutta siitä se elämä hitaasti parani. Isäpuoli ajoi kuorma-autoa ja toi leivän pöytään ja äiti hoiti talouden kuten edellisessäkin asunnossa.
Elintaso oli silloin vähän toista. Minulla ei ole kokemusta 1950-luvulta, mutta olin lapsi 1960-luvulla. Meitä asui kuusihenkinen perhe vuokrakolmiossa. Kotonamme ei ollut esim. puhelinta eikä TV:tä. Kodin ainoa äänentoistolaite oli yksi putkiradio. Tavallinen arkipäivän päivällinen oli perunat ja ruskea kastike. Välillä siihen kastikkeeseen pilkottiin yksi kananmuna tai ruskistettiin 100 g jauhelihaa antamaan makua. Viikonloppuisin meillä oli kyllä kokolihaa (esim. palapaistia), mutta silloinkin 300 grammaa lihaa riitti koko porukalle yhdelle aterialle.
Ja minun vanhemmillani oli sentään yliopistotutkinto (tosin äidillä vain kaksivuotinen), ja molemmat olivat töissä.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mihin ihmiset pistävät rahansa. Meillä mies tienaa about 3000e käteen kuussa, itse kht eli 300e plus lapsilisä 95e. Ollaan reissattukkin ja ylimääräistä on koko ajan. Asumisesta maksetaan 600e sitten ruokakauppaan 400-500e kk. Siinä suurimmat laskut.. Mihin teillä menee sitä rahaa??
Autoon, teinien harrastuksiin ja lukiokirjoihin ja vaatteisiin. Asuminen maksaa tonnin, vakuutukset, huvitukset, työlounaat, kesämökki jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukava lukea elämästä 50-luvulla. Aineellista oli vähemmän mutta lämpöä viluisissakin kodeissa vähän enemmän. Tulisija sydämessä. Ainakin oli sitä yhteilöllisyyttä enemmän mitä tarvittaisiin tänäkin päivänä, että ihmiset voisivat paremmin ja olisivat onnellisempia. Ehkä mennään taas kohti normaalimpaa elintasoa näiden nousujohteisten kulutushysteriavuosikymmenten jälkeen. Ei materiaali tee ketään lopulta onnelliseksi, läheisyys toisten kanssa tekee
Vierailija kirjoitti:
Elintaso oli silloin vähän toista. Minulla ei ole kokemusta 1950-luvulta, mutta olin lapsi 1960-luvulla. Meitä asui kuusihenkinen perhe vuokrakolmiossa. Kotonamme ei ollut esim. puhelinta eikä TV:tä. Kodin ainoa äänentoistolaite oli yksi putkiradio. Tavallinen arkipäivän päivällinen oli perunat ja ruskea kastike. Välillä siihen kastikkeeseen pilkottiin yksi kananmuna tai ruskistettiin 100 g jauhelihaa antamaan makua. Viikonloppuisin meillä oli kyllä kokolihaa (esim. palapaistia), mutta silloinkin 300 grammaa lihaa riitti koko porukalle yhdelle aterialle.
Ja minun vanhemmillani oli sentään yliopistotutkinto (tosin äidillä vain kaksivuotinen), ja molemmat olivat töissä.
Sitä olen miettinyt että miten pidettiin yhteyttä ihmisiin ennen puhelimia? ITse olen syntynyt köyhään kotiin 70-luvulla ja meillekin tuli puhelin vasta niihin aikoihin.
miten sukulaiset pitivät yhteyttä, pelkällä postilla? Kyläilyllä naapurissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mihin ihmiset pistävät rahansa. Meillä mies tienaa about 3000e käteen kuussa, itse kht eli 300e plus lapsilisä 95e. Ollaan reissattukkin ja ylimääräistä on koko ajan. Asumisesta maksetaan 600e sitten ruokakauppaan 400-500e kk. Siinä suurimmat laskut.. Mihin teillä menee sitä rahaa??
Teidän tulothan ovat ihan ok ja vain yksi pieni lapsi, joka ei vielä paljoa kulutakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nykyäänkin pärjättäis, jos elettäis niinkuin silloin. Esim sukulaiseni koko perhe asui keittiön ja kamarin asunnossa, vanhemmat ja viisi lasta. Ei ollut autoa, viljelypalsta kyllä. Ei harrastuksia, ei juuri matkusteltu (sukulaiseni perhe saattoi kyllä matkustaa junalla, kun saivat vapaaliput, isä VR:llä). Ja kun lapset kasvoi, perheen äiti meni siivoamaan rakennuksille.
Kuka hullu haluaisi nykyaikana asua ja elää noin? En minä ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on valintoja. Ihan ok pärjättiin miehen tuloilla kun lapset oli pieniä. Mies on perusinssi.
Toki teki välillä tiukkaa kun oli asuntolainaa ja opintolainaa. Mutta lapset eivät ole joutuneet tinkimään mistään paitsi etelänmatkoja ei silloin tehty. Minä ja mies karsimme omat menot minimiin. Ruokakaupassa ei pihistelty.
Asuimme "vain" kolmiossa jota remontoimme itse. Yksi auto ja sekin oli vanha romu.
Mutta pikkulapsiaika ja perhe-elämä oli kuitenkin sujuvaa ja helppoa ja ihan parasta aikaa elämässä.
Asuntolainaa ja opintolainaa 1950-luvulla? Taidat kirjoittaa pikemminkin 1970-luvusta.
Totta kait oli pakko ottaa opinto(pankki)lainaa, jos aikoi opiskella, kun kaikki maksettiin itse, jopa kouluissa oli lukukausimaksut, eikä mitään etuuksia ollut.
Samoin asuntolainaa, Suomessa vuokra-asunto tuotanto alkoi 80-luvulla ja sitä enben oli huutava pula vuokra-asunnoista. Asuttiin paljon myös alivuokralaisena ja pienen huoneen saattoi jakaa 4-5 henkilöä.
Pula vuokra-asunnoista alkoi todenteolla vasta 1970-luvun alussa, kun uusi huoneenvuokralaki säikäytti yksityiset vuokranantajat myymään asuntonsa. Sitä ennen asuntoja oli kyllä tarjolla, mutta niiden taso saattoi olla kauhea, eikä vuokralaisen juridinen asema ollut kehuttava.
Isäni on syntynyt 40-luvun lopussa. Ei mummoni ollut mikään kotiäiti, vaan terveyssisar. Ukki kävi myös töissä valtion virkamiehenä. Lapsia ja uutta kerrostalokotia hoiti tietenkin apulainen, lisäksi isäni kävi itse anomassa itselleen paikan seimestä, kun sen mielestä sinne oli kiva päästä, kun oli ikäistä seuraa. Toki sitä kotonakin olisi ollut, kun sisaruksia oli tuplasti sen, mitä nykyään normiperheissä lapsia.
Tuon ajan kaitafilmit paljastavat mukavan arjen, mutta ei kotiäitiä/-rouvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mukava lukea elämästä 50-luvulla. Aineellista oli vähemmän mutta lämpöä viluisissakin kodeissa vähän enemmän. Tulisija sydämessä. Ainakin oli sitä yhteilöllisyyttä enemmän mitä tarvittaisiin tänäkin päivänä, että ihmiset voisivat paremmin ja olisivat onnellisempia. Ehkä mennään taas kohti normaalimpaa elintasoa näiden nousujohteisten kulutushysteriavuosikymmenten jälkeen. Ei materiaali tee ketään lopulta onnelliseksi, läheisyys toisten kanssa tekee
Ootko tosissas? Hohhoijakkaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mihin ihmiset pistävät rahansa. Meillä mies tienaa about 3000e käteen kuussa, itse kht eli 300e plus lapsilisä 95e. Ollaan reissattukkin ja ylimääräistä on koko ajan. Asumisesta maksetaan 600e sitten ruokakauppaan 400-500e kk. Siinä suurimmat laskut.. Mihin teillä menee sitä rahaa??
Teidän tulothan ovat ihan ok ja vain yksi pieni lapsi, joka ei vielä paljoa kulutakaan.
Niin, siksi ihmettelinkin kun tuntuu ettei kellään muulla ole varaa olla montaakaan kuukautta kh tuella kun "ei vaan rahat riitä tai pitää sitten tinkiä kaikesta" ei me olla tingitty mistään. Okei geelikynsistä luovuin mutten rahan vaan vauvan takia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elintaso oli silloin vähän toista. Minulla ei ole kokemusta 1950-luvulta, mutta olin lapsi 1960-luvulla. Meitä asui kuusihenkinen perhe vuokrakolmiossa. Kotonamme ei ollut esim. puhelinta eikä TV:tä. Kodin ainoa äänentoistolaite oli yksi putkiradio. Tavallinen arkipäivän päivällinen oli perunat ja ruskea kastike. Välillä siihen kastikkeeseen pilkottiin yksi kananmuna tai ruskistettiin 100 g jauhelihaa antamaan makua. Viikonloppuisin meillä oli kyllä kokolihaa (esim. palapaistia), mutta silloinkin 300 grammaa lihaa riitti koko porukalle yhdelle aterialle.
Ja minun vanhemmillani oli sentään yliopistotutkinto (tosin äidillä vain kaksivuotinen), ja molemmat olivat töissä.
Sitä olen miettinyt että miten pidettiin yhteyttä ihmisiin ennen puhelimia? ITse olen syntynyt köyhään kotiin 70-luvulla ja meillekin tuli puhelin vasta niihin aikoihin.
miten sukulaiset pitivät yhteyttä, pelkällä postilla? Kyläilyllä naapurissa?
Meillä suurin osa sukulaisista asui muutaman kilometrin säteellä, joten yhteyttä pidettiin ihan käymällä. Jos oli kiireellistä asiaa kauempana asuvien kesken, soitettiin lähimpään naapuriin, jolla oli puhelin.
Pärjäsi, miten pärjäsi. Meillä oli 6-henkinen perhe ja isä paperitehtaassa töissä, mutta jos ei omakotitalon(velkaisen) tontilla olisi joka ylimääräinen neliö ollut hyötykasveja, niin ei olisi pärjätty.
Siellä viljeltiin jopa myyntiin asti tuotteita. Näillä tuloilla sai noin 2 kk:n isän palkan, mutta ilman sitä ei olisi pärjätty.
Elintaso oli ihan toista kuin nykyään.
Ei ole totta. Suurin osa suomalaisista asui silloin maalla ja naiset olivat maataloustöissä aamusta iltaan. Työpäivä alkoi lehmien lypsyllä ja jatkui myöhään iltaan, oli lapsia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Millähän vuosikymmenellä suuri osa teistä kirjoittajista on syntynyt. Tietonne 50-luvusta ainakin ovat varsin hataralla pohjalla, suorastaan romantisoituneita. Minä olen elänyt varhaislapsuuteni 50-luvulla eikä se kovinkaan romanttista aikaa ollut. Äiti oli kotona. Hän oli kyllä ompelija, mutta päätyö oli olla perheenemäntä. Siinä sivussa hän sitten välillä ompeli mekkoja naisille.
Asuimme omakotitalon yläkerrassa vetoisessa huoneen ja keittiön asunnossa. Ainoat mukavuudet olivat juokseva kylmä vesi (putket ulvoivat, joten yöllä ei vettä saanut laskea!) ja vuosikymmenen lopulla myös kylmän eteisen nurkkaan kyhätty sisävessa, joka oli talvella koko ajan vaarassa jäätyä. Ruoka oli vaatimatonta perunaa ja kastiketta tai erilaisia keittoja. Kaupasta haettiin irtomaito ja irtopiimä kannuihin, iso pullo vaarinkaljaa sekä ruisleipää. Sukulaisen pellossa kasvoi kesällä perunaa ja juurikasveja. Marjat ja sienet poimittiin tarkkaa metsästä ja säilöttiin.
Vaatteet pidettiin tarkkaan loppuun. Paikattiin ja parsittiin. Nyt kun näkee vajaamittaisia hihoja ja liian lyhyitä puseroita ja villatakkeja, tulee hakematta mieleen lapsuuden vaatteet. Se hyvä puoli täytyy mainita, että kun kaikki olivat vähissä varoissa, niin kenelläkään ei ollut kanttia pilkata kaverin parsittuja sukkia tai paikattuja hiihtohousuja. Lapaset ja sukat opittiin neulomaan kotona jo usein ennen kouluun menoa. Omasta huoneesta ei osannut edes uneksiakaan.
Kun sitten vuonna 60 ostettiin vanha huonokuntoinen rintamamiestalo, oli ihan ihmeellistä, kun oli tilaa niin runsaasti, vaikka mukavuuksia oli vain kylmävesiraana keittiössä ja huussi pihan perällä. Mutta siitä se elämä hitaasti parani. Isäpuoli ajoi kuorma-autoa ja toi leivän pöytään ja äiti hoiti talouden kuten edellisessäkin asunnossa.
Miten ihmeessä rintamamiestalo oli ehtinyt vanhaksi ja huonokuntoiseksi vuoteen 1960 mennessä?
Vanhempani olivat duunareita kansakoulu- ja keskikoulupohjalta, äitinikin palasi töihin yhden kuukauden äitiyslomaltaan saatuaan minut 60-luvun alussa. Tuntuu aika hassulta, että heillä oli kotiapulainen noin vuoden, kahden ajan ennen kuin minut vietiin hoitotädille kodin ulkopuolelle. Joku maalta tullut nuori tyttö, joka kuulemma oli aika toistaitoinen kotitöissä, mutta minulle kiltti.
Loogistahan se on, että kun ei ollut päiväkoteja tai mummoja lastenhoidosta huolehtimaan eikä äiti halunnut luopua yli jo 10 vuotta rakentamastaan urasta huolintafirmassa, piti jonkun tulla minua hoitamaan. Ei voinut sen tytön palkka olla kauhean suuri kun ei ollut vanhemmillanikaan. Asuivat omakotitalon yläkerrassa kaksiossa.
Kotiapulainen ehti huolehtia vain pikkulapsista ja vielä pikkukoululaisista iltapäivällä; saattoi sentään ehtiä kuoria perunat iltaruoalle, mutta kyllä muut kotityöt, kuten siivous ja pyykinpesu, jäivät työssäkäyvän äidin huoleksi. Isät eivät osallistuneet lasten- tai kodinhoitoon, tosin osa heistä oli viikot töissä muualla ja kortteerasivat siellä, esim. kiertävät rakennus- ja huoltoporukat, saati metsätyömiehet, pientilat eivät elättäneet yksistään. Edes mopoon ei ollut itsestäänselvästi kaikilla varaa. Naiset tekivät myös työtä miestensä yrityksissä, yleensä ilman eläketurvaa.