Miksi Pärmäkoski ei huikannut itävaltalaiselle että väärä latu?
Totuus on se että hän ei huikannut siksi koska tämmöiset asiat tapahtuvat niin äkkiä ettei tiedä mitä sanoisi. Miettii että onko itse oikealla ladulla ja sitten tilanne on jo ohi.
On sitten eri asia mitä sanoo haastattelussa. Kysyttäessä sitten "keksii" järkeviä syitä mutta nämä ei ole varsinaisesti totta.
http://www.iltalehti.fi/pyeongchangin-olympialaiset-2018/20180225220077…
Kommentit (60)
Hän mietti itsekin siinä tilanteessa onko oikealla ladulla. Ei hän voi tietenkään alkaa huutelemaan kilpakumppanille mitään, keskittyy vain omaan hiihtoonsa. Jos olisikin käynyt niin että Krista olisi itse ollut väärällä ladulla niin siitähän olisi seurannut katastrofi jos olisi alkanut huutelemaan toiselle. Jokaisen pitää olla itse tarkkana. Toki todella harmi että yksi meni vahingossa väärälle ladulle. Syy on järjestäjien. Ja vain heidän. Olisi pitänhyt olla este, ettei voi kääntyä väärään suuntaan!!
Luulisin, en siis tiedä, mutta luulisin että kilpailija on tuolla niin keskittynyt siihen omaan suoritukseensa ettei ”näe” tuollaisia eikä välttämättä varsinkaan pysty reagoimaan sellaiseen ja eihän hän tiennyt mikä syy sillä oli sinne mennä, jos ajatteli että luovutti/tuli joku vamma.
Ihmettelin, ettei siinä ollut mitään toimitsijaa tai sulkua.
En nyt ehkä kuitenkaan järjestäjiä alkaisi tästä kamalasti syyttämään, jos kerran kaikki muut osasivat hiihtää oikeaa reittiä. Harmillinen moka kyllä.
Jokainen on itse vastuussa siitä, että menee oikealle reitille, eivät kanssakilpailijat.
Krista taisteli olympiahopeasta. Miksi hänen olisi tarvinnut huikata itävaltalaiselle. Urheilija on itse vastuussa meneekö oikealle ladulle, se ei ole toisten tehtävä. Urheilu on kovaa ja mielestäni Krista teki täysin oikein. Vai olisitteko itse ruennut huutelemaan toisille tosi nopeassa tilanteessa, vielä kun on kiinni olympiahopeassa. Tietenkin harmi itävaltalaisen kannalta, mutta jos joku on koskaan urheillut,tietää että urheilu on kovaa ja yksikin virhe voi pilata unelmat. Itsekin hiihdän SM-tasolla ja tiedän kyllä tuon hetken. Eipä siinä hirveästi sekunnin aikana huudella, että menit väärälle ladulle.
Jospa se ei heti keksinyt, miten asia sanotaan Itävallaksi..?
Niin, jos joku vaikka kaatuu ladulle niin pitäisihän nyt kilpakumppaneiden jäädä auttamaan pystyyn ja sitten käsi kädessä yhdessä maaliin.
Koska we are all in this togerter! Peace!
*mic drop*
Vierailija kirjoitti:
Jospa se ei heti keksinyt, miten asia sanotaan Itävallaksi..?
Itävallaksi olisi pitänyt huutaa perään, että "schneller!".
Näköjään tämä krista on keinoja kaihtamaton pyrkyri. Todella epäurheilijamaista. Iivo olisi varmasti tehnyt jotain vastaavassa tilanteessa. Meni kyllä maku tähän pimuun...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa se ei heti keksinyt, miten asia sanotaan Itävallaksi..?
Itävallaksi olisi pitänyt huutaa perään, että "schneller!".
Kiitti! Mä olisin ehkä vanhana korkeajännitysten lukijana huutanut "Halt... Himmel... Mein Gott.... Aaaargg!"
Tuossahan kerrotaan miksi: itsekkyyttään. Toivottavasti on joskus itse tuossa toisen osapuolen roolissa
Sitten jos huutanut että oot väärällä ladulla niin Krista olisi menettänyt kai hoppeen. Sitten olisi sanottu miksi huusit että oot väärällä ladulla. Pojat meinas jäädä ilman mitallia mutta Iivo pelasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa se ei heti keksinyt, miten asia sanotaan Itävallaksi..?
Itävallaksi olisi pitänyt huutaa perään, että "schneller!".
Kiitti! Mä olisin ehkä vanhana korkeajännitysten lukijana huutanut "Halt... Himmel... Mein Gott.... Aaaargg!"
Achtung, Schweinhund toimii myös.
Vierailija kirjoitti:
Niin, jos joku vaikka kaatuu ladulle niin pitäisihän nyt kilpakumppaneiden jäädä auttamaan pystyyn ja sitten käsi kädessä yhdessä maaliin.
Koska we are all in this togerter! Peace!
*mic drop*
*medal drop* pikemminkin.
Jos sillä ei just sillä hetkellä ollu Google kääntäjä lähellä
Kyllä on olympiahenki hukassa, voi sentään. Reilu urheilija olisi myös kääntynyt väärälle ladulle, eikä näin epärehellisesti ottanut etua itselleen.
Hän ei "viitsinyt".