Sain kuulla, että narkkari exäni on saamassa lapsen - teenkö lasun?
Elikkä lyhyesti: seurustelin muutama vuosi sitten miehen kanssa. Mies oli väkivaltainen mua kohtaan sekä henkisesti (esim. rajoitti menojani, eli en saanut nähdä ystäviäni, perhettäni, yms.) että fyysisesti (esim. löi, potki, hakkasi päätä seinään, sylki naamaani, kuristi). Käytti seurustelumme aikana alkoholia ja kannabista, mutta kuulin n. puoli vuotta sitten että on siirtynyt vahvempiin aineisiin.
Nyt sain tietää, että hänellä on uusi nainen. En tiedä, onko nainen tietoinen miehensä narkkaamisesta vai vetävätkö sitten yhdessä kamaa. Tai siitä, että mies on naistenhakkaaja.
Ja sain myös tietää, että he odottavat lasta. Lapsen on määrä syntyä tänä kesänä. Voinko tehdä lapsesta nimettömän lastensuojeluilmoituksen, riittääkö syyksi, että ainakin isä vetää kamaa?
Kommentit (32)
Kyllä se päihdeperhe on neuvolan valvonnassa, jos sellaisesta kyse. En puuttuisi asiaan.
Tee! Yleensä ilmoitus tehdään lapsesta, ei vanhemmasta sinällään, mutta tiedän, että on ollut ennakoivia lastenhuollon päätöksiä jo raskaana olevista. Soita tuntemattomasta numerosta ja kerro että pelkäät turvallisuutesi puolesta (kerro kaikki tuo minkä kerroit aloituksessasikin), siksi et halua nimeäsi ilmoon. Silloin sossu sää jättää kertomatta ilmoittajan, jos on perusteltua uhkaa väkivallasta.
Pitäisiköhän kuitenkin odottaa jos vaikka olisivatkin kunnollisia vanhempia?
Ehdottomasti! Mieluummin aiheeton kuin ilmoittamatta jättäminen. On hyvä myös neuvolassa tietää päihdetaudtat, jotka vanhemmat jättää usein kertomatta.
Tiedän monia jotka ovat ruvenneet lasten saannin jälkeen käyttämään uudelleen pitkänkin tauon jälkeen.
Hyvä tuki ja kuntoutus olisi ollut tarpeen
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se päihdeperhe on neuvolan valvonnassa, jos sellaisesta kyse. En puuttuisi asiaan.
Hah hah. Ei neuvola saa kaikkia kiinni. Ja voi hyvinkin olla että mies odottaa että lapsi syntynyt ja nainen nalkissa, ennen kuin aloittaa esim väkivaltaisen käytöksen. Tee Ap lasu! Tsemppiä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisiköhän kuitenkin odottaa jos vaikka olisivatkin kunnollisia vanhempia?
En usko, että kunnollinen vanhempi vetää huumeita tai mahdollisesti myös hakkaa lapsensa äitiä.
Ootko varma että eivät ole vain huhupuheita?
Kuulostaa vaan siltä nää ”...sain kuulla..sain tietää..”
Ihmisestä kyllä näkee jos vahvempia huumeita käyttää, en puuttuisi asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ootko varma että eivät ole vain huhupuheita?
Kuulostaa vaan siltä nää ”...sain kuulla..sain tietää..”Ihmisestä kyllä näkee jos vahvempia huumeita käyttää, en puuttuisi asiaan.
Voin sanoa, että ei todellakaan ole huhupuheita. Olen nähnyt kuvia exästäni sekä törmännyt häneen juna-asemalla - on luurangon laiha (ennen oli pyöreähkö) ja kyllä naamasta näkee jo pitkälle että käyttää muutakin kuin vain pilveä ja alkoholia.
- AP
Minäkään en lähtisi muilta kuultujen puheiden perusteella tekemään mitään.. jos itse olet nähnyt/tiedät varmaksi tee ilmoitus! Tosin uskon että neuvolassakin huomataan jos äiti käyttää vahvoja huumeita!
Eipä taaskaan yllätä, että j.ä.n.n.ä.m.i.e.h.e.l.l.ä on exia, nyxiä ja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko varma että eivät ole vain huhupuheita?
Kuulostaa vaan siltä nää ”...sain kuulla..sain tietää..”Ihmisestä kyllä näkee jos vahvempia huumeita käyttää, en puuttuisi asiaan.
Voin sanoa, että ei todellakaan ole huhupuheita. Olen nähnyt kuvia exästäni sekä törmännyt häneen juna-asemalla - on luurangon laiha (ennen oli pyöreähkö) ja kyllä naamasta näkee jo pitkälle että käyttää muutakin kuin vain pilveä ja alkoholia.
- AP
Miksi sitten kirjoitat että et ole varma tietääkö uusi nainen että käyttää.. menee nyt vähän sekavaksi sunkin juttus!
Lasun voi tehdä nimettömänä...mutta jos he haluavat tietää tämän kuka sen teki niin silloin se saadaan selville. Exäni sekopää sisko teki meistä perättömiä lasuja nimettömänä. Eipä onnistunu. Saatiin selville poliisin kautta rikosilmoitusta tehdessä. Poliisi saa kaiken selville
Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen voi tehdä viranomainen. Kun lapsi syntyy, voit tehdä nimettömän ilmoituksen. Mutta oletukseen ilmoituksesi näyttää perustuvan.
Mutta miksi rankaiset uutta naista lasulla ja lasta?ei ne oo syypäitä exäs ongelmiin. Ja mitä vielä roikut exässäsi. Sinuna en puuttuis. Kyllä lääkäri lasun tekee jos huomaavat samaa kuin sinä.

Lasu ei ole mikään rangaistus. Se pyrkii turvaamaan lasta ja hyvä äiti antaa lasun auttaa huonossa tilanteessa.
Olet selvästi katkera exä joka roikkuu kiinni yhä kateellisena. Helppo se on täällä huudella kun emme tiedä asioidein oikeita puolia. Aina voit huudella kaikkea exästäsi ja hakea hyväksyntää väittäen p.askaa hänestä. Psyko exiä on toki mutta mistä tietää miten asiat on oikeasti. Miksi stalkkaat/ haluat kuulla huhuja exästäs? Ihme touhua huomaa ettet ole irti
Sinuna puhuisin tälle uudelle ennen minkään tekemistä. Kerrot exästäsi ja että olet huolissas ja kysy käyttääkö. Jos näin tee sitten mutta älä vedä muita ennenkuin.puhut uudelle ensin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi rankaiset uutta naista lasulla ja lasta?ei ne oo syypäitä exäs ongelmiin. Ja mitä vielä roikut exässäsi. Sinuna en puuttuis. Kyllä lääkäri lasun tekee jos huomaavat samaa kuin sinä.
Lasu ei ole mikään rangaistus. Se pyrkii turvaamaan lasta ja hyvä äiti antaa lasun auttaa huonossa tilanteessa.
Jepjep, diipadaapa diipa. Ei se mikään rangaistus tosiaan ole mutta ei se aiheeton lasu mikään kiva juttu silti ole.
Itsellä on kokemusta ja koin sen erittäin ahdistavana ja loukkaavana, lisäksi pienellä paikkakunnalla huhut kiersi. Oli valtavan tuskallista mennä vauvan kanssa kauppaan yms. Kun tuntui että kaikki tietää ja koin että olen huono äiti.
Kyllä pitää olla jotain faktaa edes tiedossa ennen kuin tekee lasun.
Todellakin teet lasun!