Millä tavalla saavuttaa aviopuolison lapsen luottamus?

Hei ap. 

Tuntuipa upealta, että tahdot kasvattaa puolisosi lapseen riittävän hyvät välit ja osaat ajatella lapsen kannalta.

Tunnetaitoja opetellaan koko elämä, ja lapsella ne ovat vielä oppimisen alkuvaiheessa. On hyvä, että hän saa ilmaista aggressiivisuuttaan jollain tavalla sinulle. Aggressiohan on pohjimmiltaan hyvä tunne, joka suojaa pahalta ja eri vaiheissa lapsen kasvuikää se ilmenee eri tavalla. Sitä ovat mm. epäluuloisuus, välttely jne. Lapsen kannalta nämä ovat tunteina tarkoituksenmukaisia: hän saattaa pelätä esim oman asemansa äidin sydämessä huononevan sinun takiasi tms. Tällöin on tärkeää, että aikuiset säilyvät aikuisna eivätkä provosoidu lapsen tunteista itsekin lapsen tasolle esim. kuittailemaan takaisin tms.  Luottamus rakentuu pikku hiljaa. Yksi käytännön vinkki on lapsen puheiden toistaminen. Se antaa lapselle kokemusta hyväksymisestä. Jos vaikka lapsi huutaa että mä en halua että sinä istut tässä ruokapöydässä, voi melkein samalla tavalla sanoa: sä et nyt haluaisi että mä istun tässä? Lapsi saattaa jatkaa siitä vaikka että et ainakaan istu äidin vieressä. Jolloin jälleen voi sanoa: et haluaisi että istun äidin vieressä jne. Antaa sen tunteen siis olla. Silti sinä istut siinä ruokapöydässä ja voit tämän sanoa kuultuasi tunnetta. Sä et haluaisi että mä tässä olen, mutta kuitenkin mä nyt tässä syön teidän kanssa koska haluan olla osa teidän perhettä.  Tämä voi kirjoitettuna kuulostaa vähän kankealta, mutta kuulluksi tulemisen kokemus, jossa tunteita ei selitetä pois, voi olla yksi tapa lisätä luottamusta ja rakentaa yhteyttä. Ja toki kaikki positiiviset jutut, kehuminen, kiittäminen, pienet hauskat jutut jne. Joskus siinä menee kauankin. Tärkeää on, että päästään riittävän siedettävään tasoon. Tarvittaessa apua saa esim. perheneuvolasta, jos tilanteet eivät kotikonstein ratkea.

Heh, saatan vahingossa joihinkin kohtiin puhua "vaimosta", vaikkemme naimisissa (vielä) olekaan. Pahoittelut.

Ap

meillä oli tosin teinit, mutta pääsääntö on se, että jätä se lapsi rauhaan. Anna olla. Puhu helppoja ja mukavia asioita. Jätä kaikki kasvatusvastuu vanhemmalle. Äläkä pussaile tai lähentele vaimoasi lapsen läsnäollessasi. Ole vain ihminen, joka ei häiritse, mutta ihan positiivinen kuitenkin.

Miksi tilanne loukkaa sinua? Lapsethan eivät ole omiasi, etkä voi olettaa että kiintyisivät sinuun kuten perheenjäseneen, mikäli muistavat oman isänsä- ja toivottavasti muistavat, ja ovat isänsä kanssa riittävästi tekemisissä, ettei sukusiteeseen tule säröjä.

Lapsen etu on tuntea nimenomaan kumpikin oikea vanhempansa, mikäli mahdollista. Vinkkiä pyysit. Suhtaudu itse normaalisti puolisosi lapsiin. Anna ajan kulua. Vasta kunnolla toisella kymmenellä lapset pystyvät itse paremmin erittelemään mitä tuntevat, ja päättämään ketä kohtaan ovat lojaalimpia kuin joitain muita kohtaan.

Lapsilla on sekä äiti että isä. Parhaiten tuet vanhemmuutta kun tuet normaalia äityttä, ja etäisän mahdollisuuksia tavata lapsiansa. Se miltä sinusta tuntuu, tai miten itse toivoisit lasten sinuun suhtautuvan, on sivuseikka.

Sinulla on läheinen ihmissuhde lasten äitiin, ja se ei automaattisesti oikeuta sinua "isyyteen". Pohtia voit tilannetta, kun uusperheessä on edesautettu biologisen vanhemman etääntymistä lapsista, ja lopulta perheestä joku ns lähtee. Isommalle tai jo aikuiselle lapselle usein selviää vasta siinä yhteydessä, ettei olekaan juridisesti kukaan tälle uudelle vanhemmalle.

Menitte avioon. Et miettinyt näitä puolisosi kanssa ennen avioitumista? Minkälaisia sopimuksia teitte lasten suhteen?

Jos lasten äidille sattuu vakavampia, onko sinulla suoraan huoltajuus mahdollista?

Kunnioittamalla lasta. Olemalla käytettävissä, mutta antaen lapsen itse ottaa askeleita, vastata niihin.  Ja hyväksyä KAIKKI hänen tunteensa. Vanhemmuuden perusteita on erottaa omat ja lapsen tarpeet. Eli oppia katsomaan asioita lapsen tarpeista käsin. Hyvänä esimerkkinä äitini, joka oli ihan älyttömästi äiti ja rakasti niin paljon kuin rakastaa voi- omien sanojensa mukaan, mutta minua tai mun tarpeita hän ei osannut kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

meillä oli tosin teinit, mutta pääsääntö on se, että jätä se lapsi rauhaan. Anna olla. Puhu helppoja ja mukavia asioita. Jätä kaikki kasvatusvastuu vanhemmalle. Äläkä pussaile tai lähentele vaimoasi lapsen läsnäollessasi. Ole vain ihminen, joka ei häiritse, mutta ihan positiivinen kuitenkin.

MItä helvettiä sä selität? Kyllä sillä uudellakin puolisolla on oikeus olla olemassa ja ottaa tilaa. ja tuossakin on jo parisuhdetta takana TOTTAKAI aikuiset saavat osoittaa toisilleen hellyyttä lasten nähden. Sehän on tosiasia, että aikuiset ovat aikuisia, seksuaalisia olentoja ja heillä on parisuhde, jonka ulkopuolelle lapset jäävät. Näin on myös terveessä ydinperheessä. Lapsia kohtaan pitää olla huomaavainen tietenkin ja ottaa heidät huomioon, mutta he eivät hallitse talossa, eivätkä määrittele millään lailla aikuisten välistä suhdetta. Jos haluaa toimivan uusperheen, sitä vastuuta kyllä kuuluu pikkuhiljaa ottaa. Varsinkin jos noilla ei edes isää ole. Lapsista kuuluu pitää huolta, mutta hyvän perheen ytimessä on PARISUHDE. Uusperheessä tämä vielä korostuu. Kannattais hiukan katsoa peiliin ja miettiä mitä ongelmia sulla siellä on- nilla metodeilla menee kuule se oma lastenkasvatus aika persiilleen. Sitäpaitsi lapsille on paljon terveellisempää kasvaa perheessä missä on kaksi aikuista ja heidän välisensä suhde, kuin yksinhuoltajavanhemman tukipilarina. 

gilliangirl kirjoitti:

Miksi tilanne loukkaa sinua? Lapsethan eivät ole omiasi, etkä voi olettaa että kiintyisivät sinuun kuten perheenjäseneen, mikäli muistavat oman isänsä- ja toivottavasti muistavat, ja ovat isänsä kanssa riittävästi tekemisissä, ettei sukusiteeseen tule säröjä.

Lapsen etu on tuntea nimenomaan kumpikin oikea vanhempansa, mikäli mahdollista. Vinkkiä pyysit. Suhtaudu itse normaalisti puolisosi lapsiin. Anna ajan kulua. Vasta kunnolla toisella kymmenellä lapset pystyvät itse paremmin erittelemään mitä tuntevat, ja päättämään ketä kohtaan ovat lojaalimpia kuin joitain muita kohtaan.

Lapsilla on sekä äiti että isä. Parhaiten tuet vanhemmuutta kun tuet normaalia äityttä, ja etäisän mahdollisuuksia tavata lapsiansa. Se miltä sinusta tuntuu, tai miten itse toivoisit lasten sinuun suhtautuvan, on sivuseikka.

Sinulla on läheinen ihmissuhde lasten äitiin, ja se ei automaattisesti oikeuta sinua "isyyteen". Pohtia voit tilannetta, kun uusperheessä on edesautettu biologisen vanhemman etääntymistä lapsista, ja lopulta perheestä joku ns lähtee. Isommalle tai jo aikuiselle lapselle usein selviää vasta siinä yhteydessä, ettei olekaan juridisesti kukaan tälle uudelle vanhemmalle.

Menitte avioon. Et miettinyt näitä puolisosi kanssa ennen avioitumista? Minkälaisia sopimuksia teitte lasten suhteen?

Jos lasten äidille sattuu vakavampia, onko sinulla suoraan huoltajuus mahdollista?

Lääkkeet? Lukutaito? Ja kyllä perheessä kaikkien tunteet ja tarpeet ovat yhtä tärkeitä. Vai mitä ajattelet lapsten oppivan toisten ihmisten kohtelusta, jos perheessä on joku alempiarvoinen sivullinen, jonka tunteilla ei merkitystä ole? 

Tarvitaan aikaa, aikaa ja aikaa. Vanhempi on vähän haastavassa iässä.

Ole oma itsesi. Anna lasten ymmärtää että olet läsnä mutta älä tuppaudu, he tulevat lähelle kun aika on oikea. Tuo yhden vastaajan neuvo olla pussailematta naisesi kanssa on surkea, rakkaus saa näkyä. Ainakin meillä lapset kokee turvalliseksi ympäristön jossa hellyys näkyy, kai siitä tulee sellainen jatkuvuuden tunne kun näkevät että äidillä ja isäpuolella on hyvä olla yhdessä. Tehkää jotain kivoja juttuja koko perheen voimin. Älä stressaa aiheesta äläkä syyllistä itseäsi tai lapsia.

Kyllä se siitä. Asenne sulla on kohdallaan. Niin oli aikanaan mun isäpuolellakin jota alkuun vastustin kaikin mahdollisin tavoin. Se ei antanut periksi ja loppujen lopuksi siitä tuli mulle biologista isää tärkeämpi. :)

Itselläni on kokemusta vain murrosikäisten seuraan liittymisestä mutta tällä kokemuksella ja myös nyt kahden oman lapsen äitinä kerron sinulle miten olen itse toiminut:

Lapsi tarvitsee omaa aikaa vanhempansa kanssa. Tulevan vaimosi täytyy keksiä lastensa kanssa tekemistä (ulkoilu, ratsastus, uinti tms. kiva yhteinen juttu) jota hän voi tehdä yhden lapsen kanssa kerrallaan. Toinen lapsi voi tällöin olla  isällään, kaverillaan tai tehdä sinun kanssa jotain kivaa. Tärkeintä on, että lapset ymmärtävät että uudesta suhteesta huolimatta et vie heiltä äitiä. Että äiti yhä rakastaa heitä ja että lapset ovat äidille yhä rakkaita uudesta puolisosta ja mahdollisista uusista lapsista huolimatta.

Jos lapset eivät hyväksy sinua, älä tuppaudu seuraan.  Odota että lapsi luottaa ja tulee sinun luokse. Jos menet itse liian lähelle lapsi vain väistää. Itse odotin (asuimme samassa taloudessa) useita vuosia ja tulos oli lopulta hyvä. 

Kaiken kaaoksen keskellä on hyvä muistaa, että lapsi osoittaa negatiivisia tunteita vain heille joihin lapsi luottaa. Raivokohtaus on rasittava, mutta kannattaa muistaa että lapsi raivoaa vain henkilölle jonka uskoo pysyvän läsnä raivoamisesta huolimatta. Logiikka toimii näin: uskallan olla sinulle vihainen koska luotan siihen ettet hylkää minua.

Jos lasta ujostuttaa tai hän lähtee pois tilanteesta jossa osoitat vaimollesi tunteita, kunnioita lasta äläkä toimi näin. Sen sijaan keskustelkaa asiasta jos se on mahdollista. Kenestä lapsi tykkää (esim. koirasta) ja miten hän osoittaa sen koiralle tai muille ihmisille. Koska lapset ovat pieniä tunteista puhuminen on heille helpompaa kuin murrosiässä.

Menitteko  siis jo  naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan aikaa, aikaa ja aikaa. Vanhempi on vähän haastavassa iässä.

Ole oma itsesi. Anna lasten ymmärtää että olet läsnä mutta älä tuppaudu, he tulevat lähelle kun aika on oikea. Tuo yhden vastaajan neuvo olla pussailematta naisesi kanssa on surkea, rakkaus saa näkyä. Ainakin meillä lapset kokee turvalliseksi ympäristön jossa hellyys näkyy, kai siitä tulee sellainen jatkuvuuden tunne kun näkevät että äidillä ja isäpuolella on hyvä olla yhdessä. Tehkää jotain kivoja juttuja koko perheen voimin. Älä stressaa aiheesta äläkä syyllistä itseäsi tai lapsia.

Kyllä se siitä. Asenne sulla on kohdallaan. Niin oli aikanaan mun isäpuolellakin jota alkuun vastustin kaikin mahdollisin tavoin. Se ei antanut periksi ja loppujen lopuksi siitä tuli mulle biologista isää tärkeämpi. :)

Vinkki: lapsi ei välttämättä tule koskaan lähelle, joten älä odota liikoja. Toinen vinkki: jos haluat etäiset välit lapsiin, lääpi ja lähentele äitiä lasten nähden. Terv. Lapsipuoli, joka ei ole enää tekemisissä äitinsä tai tämän uuden miehen kanssa. Aikuinen kun onneksi saa valita seuransa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

meillä oli tosin teinit, mutta pääsääntö on se, että jätä se lapsi rauhaan. Anna olla. Puhu helppoja ja mukavia asioita. Jätä kaikki kasvatusvastuu vanhemmalle. Äläkä pussaile tai lähentele vaimoasi lapsen läsnäollessasi. Ole vain ihminen, joka ei häiritse, mutta ihan positiivinen kuitenkin.

MItä helvettiä sä selität? Kyllä sillä uudellakin puolisolla on oikeus olla olemassa ja ottaa tilaa. ja tuossakin on jo parisuhdetta takana TOTTAKAI aikuiset saavat osoittaa toisilleen hellyyttä lasten nähden. Sehän on tosiasia, että aikuiset ovat aikuisia, seksuaalisia olentoja ja heillä on parisuhde, jonka ulkopuolelle lapset jäävät. Näin on myös terveessä ydinperheessä. Lapsia kohtaan pitää olla huomaavainen tietenkin ja ottaa heidät huomioon, mutta he eivät hallitse talossa, eivätkä määrittele millään lailla aikuisten välistä suhdetta. Jos haluaa toimivan uusperheen, sitä vastuuta kyllä kuuluu pikkuhiljaa ottaa. Varsinkin jos noilla ei edes isää ole. Lapsista kuuluu pitää huolta, mutta hyvän perheen ytimessä on PARISUHDE. Uusperheessä tämä vielä korostuu. Kannattais hiukan katsoa peiliin ja miettiä mitä ongelmia sulla siellä on- nilla metodeilla menee kuule se oma lastenkasvatus aika persiilleen. Sitäpaitsi lapsille on paljon terveellisempää kasvaa perheessä missä on kaksi aikuista ja heidän välisensä suhde, kuin yksinhuoltajavanhemman tukipilarina. 

Selitän sitä, millä olen saanut oman uusioperheeni toimimaan ilman ongelmia. Juu, parisuhde on kaikea a ja o, mutta sitä ei tarvitse hieroa lapsen naamalle. Lapsi on jo tarpeeksi mustasukkainen äidistään.

Kun luottamus on saavutettu, sitten voi muuttaa toimintatapaa.

Vierailija kirjoitti:

gilliangirl kirjoitti:

Miksi tilanne loukkaa sinua? Lapsethan eivät ole omiasi, etkä voi olettaa että kiintyisivät sinuun kuten perheenjäseneen, mikäli muistavat oman isänsä- ja toivottavasti muistavat, ja ovat isänsä kanssa riittävästi tekemisissä, ettei sukusiteeseen tule säröjä.

Lapsen etu on tuntea nimenomaan kumpikin oikea vanhempansa, mikäli mahdollista. Vinkkiä pyysit. Suhtaudu itse normaalisti puolisosi lapsiin. Anna ajan kulua. Vasta kunnolla toisella kymmenellä lapset pystyvät itse paremmin erittelemään mitä tuntevat, ja päättämään ketä kohtaan ovat lojaalimpia kuin joitain muita kohtaan.

Lapsilla on sekä äiti että isä. Parhaiten tuet vanhemmuutta kun tuet normaalia äityttä, ja etäisän mahdollisuuksia tavata lapsiansa. Se miltä sinusta tuntuu, tai miten itse toivoisit lasten sinuun suhtautuvan, on sivuseikka.

Sinulla on läheinen ihmissuhde lasten äitiin, ja se ei automaattisesti oikeuta sinua "isyyteen". Pohtia voit tilannetta, kun uusperheessä on edesautettu biologisen vanhemman etääntymistä lapsista, ja lopulta perheestä joku ns lähtee. Isommalle tai jo aikuiselle lapselle usein selviää vasta siinä yhteydessä, ettei olekaan juridisesti kukaan tälle uudelle vanhemmalle.

Menitte avioon. Et miettinyt näitä puolisosi kanssa ennen avioitumista? Minkälaisia sopimuksia teitte lasten suhteen?

Jos lasten äidille sattuu vakavampia, onko sinulla suoraan huoltajuus mahdollista?

Lääkkeet? Lukutaito? Ja kyllä perheessä kaikkien tunteet ja tarpeet ovat yhtä tärkeitä. Vai mitä ajattelet lapsten oppivan toisten ihmisten kohtelusta, jos perheessä on joku alempiarvoinen sivullinen, jonka tunteilla ei merkitystä ole? 

Mutta lasten kuitenkaan ei? Se on huomattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan aikaa, aikaa ja aikaa. Vanhempi on vähän haastavassa iässä.

Ole oma itsesi. Anna lasten ymmärtää että olet läsnä mutta älä tuppaudu, he tulevat lähelle kun aika on oikea. Tuo yhden vastaajan neuvo olla pussailematta naisesi kanssa on surkea, rakkaus saa näkyä. Ainakin meillä lapset kokee turvalliseksi ympäristön jossa hellyys näkyy, kai siitä tulee sellainen jatkuvuuden tunne kun näkevät että äidillä ja isäpuolella on hyvä olla yhdessä. Tehkää jotain kivoja juttuja koko perheen voimin. Älä stressaa aiheesta äläkä syyllistä itseäsi tai lapsia.

Kyllä se siitä. Asenne sulla on kohdallaan. Niin oli aikanaan mun isäpuolellakin jota alkuun vastustin kaikin mahdollisin tavoin. Se ei antanut periksi ja loppujen lopuksi siitä tuli mulle biologista isää tärkeämpi. :)

Vinkki: lapsi ei välttämättä tule koskaan lähelle, joten älä odota liikoja. Toinen vinkki: jos haluat etäiset välit lapsiin, lääpi ja lähentele äitiä lasten nähden. Terv. Lapsipuoli, joka ei ole enää tekemisissä äitinsä tai tämän uuden miehen kanssa. Aikuinen kun onneksi saa valita seuransa.

Käskinkö mä lääppiä ja lähennellä? No, jos se on sun käsitys hellyyden osoituksesta niin harmi. Tuot aika rajusti omaa traumaasi tähän.

Halaus ja pusu on ihan ok myös lapsen nähden eikä ne ole lääppimistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gilliangirl kirjoitti:

Miksi tilanne loukkaa sinua? Lapsethan eivät ole omiasi, etkä voi olettaa että kiintyisivät sinuun kuten perheenjäseneen, mikäli muistavat oman isänsä- ja toivottavasti muistavat, ja ovat isänsä kanssa riittävästi tekemisissä, ettei sukusiteeseen tule säröjä.

Lapsen etu on tuntea nimenomaan kumpikin oikea vanhempansa, mikäli mahdollista. Vinkkiä pyysit. Suhtaudu itse normaalisti puolisosi lapsiin. Anna ajan kulua. Vasta kunnolla toisella kymmenellä lapset pystyvät itse paremmin erittelemään mitä tuntevat, ja päättämään ketä kohtaan ovat lojaalimpia kuin joitain muita kohtaan.

Lapsilla on sekä äiti että isä. Parhaiten tuet vanhemmuutta kun tuet normaalia äityttä, ja etäisän mahdollisuuksia tavata lapsiansa. Se miltä sinusta tuntuu, tai miten itse toivoisit lasten sinuun suhtautuvan, on sivuseikka.

Sinulla on läheinen ihmissuhde lasten äitiin, ja se ei automaattisesti oikeuta sinua "isyyteen". Pohtia voit tilannetta, kun uusperheessä on edesautettu biologisen vanhemman etääntymistä lapsista, ja lopulta perheestä joku ns lähtee. Isommalle tai jo aikuiselle lapselle usein selviää vasta siinä yhteydessä, ettei olekaan juridisesti kukaan tälle uudelle vanhemmalle.

Menitte avioon. Et miettinyt näitä puolisosi kanssa ennen avioitumista? Minkälaisia sopimuksia teitte lasten suhteen?

Jos lasten äidille sattuu vakavampia, onko sinulla suoraan huoltajuus mahdollista?

Lääkkeet? Lukutaito? Ja kyllä perheessä kaikkien tunteet ja tarpeet ovat yhtä tärkeitä. Vai mitä ajattelet lapsten oppivan toisten ihmisten kohtelusta, jos perheessä on joku alempiarvoinen sivullinen, jonka tunteilla ei merkitystä ole? 

Mutta lasten kuitenkaan ei? Se on huomattu.

KAIKKIEN tunteet ja tarpeet. Ei oo vain mustaa ja valkoista. Vaan kaikki sävyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

meillä oli tosin teinit, mutta pääsääntö on se, että jätä se lapsi rauhaan. Anna olla. Puhu helppoja ja mukavia asioita. Jätä kaikki kasvatusvastuu vanhemmalle. Äläkä pussaile tai lähentele vaimoasi lapsen läsnäollessasi. Ole vain ihminen, joka ei häiritse, mutta ihan positiivinen kuitenkin.

MItä helvettiä sä selität? Kyllä sillä uudellakin puolisolla on oikeus olla olemassa ja ottaa tilaa. ja tuossakin on jo parisuhdetta takana TOTTAKAI aikuiset saavat osoittaa toisilleen hellyyttä lasten nähden. Sehän on tosiasia, että aikuiset ovat aikuisia, seksuaalisia olentoja ja heillä on parisuhde, jonka ulkopuolelle lapset jäävät. Näin on myös terveessä ydinperheessä. Lapsia kohtaan pitää olla huomaavainen tietenkin ja ottaa heidät huomioon, mutta he eivät hallitse talossa, eivätkä määrittele millään lailla aikuisten välistä suhdetta. Jos haluaa toimivan uusperheen, sitä vastuuta kyllä kuuluu pikkuhiljaa ottaa. Varsinkin jos noilla ei edes isää ole. Lapsista kuuluu pitää huolta, mutta hyvän perheen ytimessä on PARISUHDE. Uusperheessä tämä vielä korostuu. Kannattais hiukan katsoa peiliin ja miettiä mitä ongelmia sulla siellä on- nilla metodeilla menee kuule se oma lastenkasvatus aika persiilleen. Sitäpaitsi lapsille on paljon terveellisempää kasvaa perheessä missä on kaksi aikuista ja heidän välisensä suhde, kuin yksinhuoltajavanhemman tukipilarina. 

Tasan ole uudella puolisolla mitään oikeutta mennä lapsen ja vanhemman väliin, jos lapset eivät erikseen pyydä. Ei ainakaan minun kohdalla ja siksi seurustelenkin vain kotini ulkopuolella, jotta lasten ei tarvitse jakaa minun parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan aikaa, aikaa ja aikaa. Vanhempi on vähän haastavassa iässä.

Ole oma itsesi. Anna lasten ymmärtää että olet läsnä mutta älä tuppaudu, he tulevat lähelle kun aika on oikea. Tuo yhden vastaajan neuvo olla pussailematta naisesi kanssa on surkea, rakkaus saa näkyä. Ainakin meillä lapset kokee turvalliseksi ympäristön jossa hellyys näkyy, kai siitä tulee sellainen jatkuvuuden tunne kun näkevät että äidillä ja isäpuolella on hyvä olla yhdessä. Tehkää jotain kivoja juttuja koko perheen voimin. Älä stressaa aiheesta äläkä syyllistä itseäsi tai lapsia.

Kyllä se siitä. Asenne sulla on kohdallaan. Niin oli aikanaan mun isäpuolellakin jota alkuun vastustin kaikin mahdollisin tavoin. Se ei antanut periksi ja loppujen lopuksi siitä tuli mulle biologista isää tärkeämpi. :)

Vinkki: lapsi ei välttämättä tule koskaan lähelle, joten älä odota liikoja. Toinen vinkki: jos haluat etäiset välit lapsiin, lääpi ja lähentele äitiä lasten nähden. Terv. Lapsipuoli, joka ei ole enää tekemisissä äitinsä tai tämän uuden miehen kanssa. Aikuinen kun onneksi saa valita seuransa.

Käskinkö mä lääppiä ja lähennellä? No, jos se on sun käsitys hellyyden osoituksesta niin harmi. Tuot aika rajusti omaa traumaasi tähän.

Halaus ja pusu on ihan ok myös lapsen nähden eikä ne ole lääppimistä. 

Niinpä. Halaus ja pusu ovat hellyydenosoituksia, ja niitä lasten on kyllä hyvä nähdä. Varsinkin jos se entinen perhe on ollut riitaisa, eikä läheisyyttä ole ollut. Mä en tajua miten näistä asioista saa näin kompleksisia. Ihan kaikessa rauhassa asiat sujuvat, kaikkien elämä ja tunteet ja tarpeet ovat IHAN YHTÄ TÄRKEITÄ.  Lapset ovat lapsia ja aikuiset aikuisia. Kaikkien kunnioitus toistia kohtaan on tärkeää. Mun uusperheessä mun lapset hyväksyivät isäpuolensa nopeasti, ovat jo vähän vanhempia. Pitävät hänestä todella paljon. Samoin miehen lapset ovat pitäneet minusta alusta saakka. Ja minä olen myös kasvattanut heitä alusta saakka. Toinen heistä oli varmaan 6v kun hän sanoi, että sinä olet paljon parempi hoitamaan ja kasvattamaan meitä kuin meidän äiti tai isi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

meillä oli tosin teinit, mutta pääsääntö on se, että jätä se lapsi rauhaan. Anna olla. Puhu helppoja ja mukavia asioita. Jätä kaikki kasvatusvastuu vanhemmalle. Äläkä pussaile tai lähentele vaimoasi lapsen läsnäollessasi. Ole vain ihminen, joka ei häiritse, mutta ihan positiivinen kuitenkin.

MItä helvettiä sä selität? Kyllä sillä uudellakin puolisolla on oikeus olla olemassa ja ottaa tilaa. ja tuossakin on jo parisuhdetta takana TOTTAKAI aikuiset saavat osoittaa toisilleen hellyyttä lasten nähden. Sehän on tosiasia, että aikuiset ovat aikuisia, seksuaalisia olentoja ja heillä on parisuhde, jonka ulkopuolelle lapset jäävät. Näin on myös terveessä ydinperheessä. Lapsia kohtaan pitää olla huomaavainen tietenkin ja ottaa heidät huomioon, mutta he eivät hallitse talossa, eivätkä määrittele millään lailla aikuisten välistä suhdetta. Jos haluaa toimivan uusperheen, sitä vastuuta kyllä kuuluu pikkuhiljaa ottaa. Varsinkin jos noilla ei edes isää ole. Lapsista kuuluu pitää huolta, mutta hyvän perheen ytimessä on PARISUHDE. Uusperheessä tämä vielä korostuu. Kannattais hiukan katsoa peiliin ja miettiä mitä ongelmia sulla siellä on- nilla metodeilla menee kuule se oma lastenkasvatus aika persiilleen. Sitäpaitsi lapsille on paljon terveellisempää kasvaa perheessä missä on kaksi aikuista ja heidän välisensä suhde, kuin yksinhuoltajavanhemman tukipilarina. 

Tasan ole uudella puolisolla mitään oikeutta mennä lapsen ja vanhemman väliin, jos lapset eivät erikseen pyydä. Ei ainakaan minun kohdalla ja siksi seurustelenkin vain kotini ulkopuolella, jotta lasten ei tarvitse jakaa minun parisuhdetta.

Aivan. Ja yhtä tasan lapsilla ei ole oikeutta päästä aikuisten parisuhteen väliin. Kenelläkään ei ole oikeutta mennä kahden ihmisen suhteen väliin.  Lapsesi saavat aika hyvät eväät omiin parisuhteisiinsa jatkossa. On koti, missä elellään, ja aikuisten parisuhteet ulkoistetaan jossain muuaalla elettäväksi. 

En halua lannistaa, mutta meillä se kesti useamman vuoden. Vasta kun poika halusi alkaa harrastamaan koululaisena futaa. Sitten alkoi kelpaamaan isäpuoli kuskiksi. Ja sitten matsien jälkeen alkoivat käymään mäkkärissä. Ja loppu tulema oli, että minua ei kelpuutettu. :) Muutaman kerran miehen työmatkojen vuoksi jouduin viemään poikaa, niin tuli valitusta, miten mieheni ajaa paremmin, että ei myöhästytä (vaikka lähdimme aikaisemmin, että taatusti oltiin ajoissa) ja osaa syödä paremmin mäkkärissä oikeeta ruokaa, eikä salaattia niin kuin minä. Jne. Kovemman löylyt osaa ottaa jne. 

Nykyään vanhempi lapsista, joka vastusti miestä pidempään, on se todella läheinen miehen kanssa. Nuorempi on tyttö, ja ehkä siksikin enemmän juttuja mun kanssa ja kavereiden kanssa leikkii enemmän. 

Tsemppiä! Anna aikaa! 

Tulee vähän mieleen oma isäpuoleni, joka on mulle ja siskolleni yhtä tärkeä kuin biologinenkin isä. :)

Ensinnäkin, tilanne toivottavasti tasoittuu vähän ajan kanssa. On parasta olla kärsivällinen ja kohdella lapsia mahdollisimman hyvin. Parasta on yhteiset puuhat. Oman isäpuolen kanssa tehtiin joskus avanto mökkirantaan. Se jäi mieleen kun olin aika nuori, mutta sain käytellä silti kairaa ja hakata jäätä tuuralla. Sain lämmittää puusaunaa tosi nuorena ja isäpuoli selvästi ihaili mun taitojani ja luotti muhun. Kehui aina löylyjä. Tuntui siis siltä, että luottamus tuli molemmilta puolilta. Isäpuoli luotti muhun ja mä isäpuoleen. Ehkä voisit jotenkin osoittaa, että luotat lapsiin ja kunnioitat heitä.

Lapsena sitä ei tosiaan saa nauttia aikuisen luottamuksesta ja kunnioituksesta. Selvitä, missä lapset on hyviä ja mikä heitä kiinnostaa. Itselleni tällainen otollinen paikka oli selvästi mökki. Sain soutaa venettä kun muut oli kyydissä, ja jaksoin nuorena pitkään. Ei holhottu liikaa, koska arvostelukykyyni luotettiin ja isäpuoli antoi usein ymmärtää luottavansa.

En tiedä, mikä teillä sitten ratkaisi. Tuntuisiko lapsista kivalta järjestää äidille joku hauska yllätys? Niin, että saisivat siitä itse kunnian, vaikka olisitkin taustalla. Voisit osoittaa monessa kohdassa luottavasi heidän arvostelukyynsä ja siihen, että tuntevat äitinsä.

Äitipuolen kanssa en koskaan tullut toimeen. Hän avoimesti puhuikin, miten muhun ei voinut luottaa. Kunnioitus ja luottamus on molemminpuolista, jos sitä on. Alku on siis osoittaa sitä itse toiselle.