Siis miten kukaan on miehen kanssa joka rajoittaa sun menemisiä?

Ja jotkut miehet ovat naisten kanssa, jotka pillastuvat ajatuksestakin konserttiin tai sarjakuvatapahtumaan menemisestä.

Koska siinä suhteessa on jotain niin hyvää, mikä kompesoi rajoittamisen.

Vierailija kirjoitti:

Koska siinä suhteessa on jotain niin hyvää, mikä kompesoi rajoittamisen.

MIKÄ on niin hyvää että menetät vapauden käydä edes lenkillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska siinä suhteessa on jotain niin hyvää, mikä kompesoi rajoittamisen.

MIKÄ on niin hyvää että menetät vapauden käydä edes lenkillä?

En osaa sanoa, mutta kyllähän jokainen eroaa siinä vaiheessa, kun miinuspuolia on enemmän kuin plussapuolia.

En tiedä, en halua valita puolia mutta rajoittaako tämä ystävä miehensä menemisiä? Esim kavereiden kanssa oloa yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska siinä suhteessa on jotain niin hyvää, mikä kompesoi rajoittamisen.

MIKÄ on niin hyvää että menetät vapauden käydä edes lenkillä?

En osaa sanoa, mutta kyllähän jokainen eroaa siinä vaiheessa, kun miinuspuolia on enemmän kuin plussapuolia.

Miksi moni ei eroa juuri mustasukkaisesta, väkivaltaisesta suhteesta? Ai niin sama kun tässä, kun ei saa edes yksin mennä mihinkään. Kamala vankila joidenkin liitto.

Miksi kukaan uhri on henkisesti (tai fyysisesti tai seksuaalisesti) väkivaltaisessa suhteessa?

Monet ihmiset vaan on eri syistä puolustuskyvyttömiä tollaiselle hyväksikäytölle. Eikä se mikään yllätys ole kun yksin ei ole pärjännyt kun muutamia vuosikymmeniä, ja ankarat valtasuhteet perheissä on olleet ihan standardioletus sivistyksen aamunkoitosta viime vuosisadan lopulle saakka. Asiat muuttuu hitaasti.

En asuisi koskaan miehen kanssa, niissä kaikissa on kontrolloinnin tarve naisia kohtaan, joillain siellä pinnan alla, joillain näkyvillä.

Harmi että jotkut ne vain eivät voi elää ilman miestä taloudessa, sitten käy näin. Ja jos pääsevät yhdestä eroon, ottavat toisen tilalle.  En voi ymmärtää.

Mun vaimo rajoittaa mun naisissa käymistä, mutta tekee hyvää ruokaa, pitää kodin siistinä ja antaa pimppiä aina kun haluan, joten olen hyväksynyt tämän rajoituksen elämääni. Onneksi sentään saan vielä miehissä käydä.

Minua mieheni pitää tälläkin hetkellä lukittuna tänne keittiöömme. Eli ei ole vaihtoehtoa.

Itse en ole ollut noin rajoittavassa suhteessa, mutta olen ollut lievässä narsistisessa suhteessa. Miksi olin? Koska unohdin aina väärinkäytökset. Annoin anteeksi ja uskoin parempaan.

Toinen syy oli se, että mies hallitsi minua syyllistämisellä. Jos en johonkin suostunut, kuulin olevani huono ihminen, ja minähän tein kaikkeni, jotta en sellainen ollut. Tämä malli tulee kotoa.

Minä saan käydä kaupassa ja lenkillä mutta näihin saa kulua vain tietty aika. Jos olen pitempään poissa niin alkaa kuittailu. Yks la kävin ystävän kanssa katsomassa hänelle asuntoa ja tämän jälkeen kahvilla. Kun kotiuduin sain ekana kuulla että " no kyllä tuli varmaan asunto kunnolla katsotuksi kun noin pitkään kesti". Itse en ole koskaan rajoittanut miehen menoja. Ollut helpottunut kuin poissa kyttäämästä. Oon nyt tajunnut ettei haluaisi mun olevan poissa kun joutuu silloin katsomaan lasten perään. Jep. Oon typerä kun suostun tähän. Jatkuvasti saan myös kuulla että petän jos oon liian kauan kaupassa.

Kyllä mä ymmärrän jos isoista asioista neuvotellaan parisuhteessa mutta jos ei lenkille tai kauppaan saa yksin mennä niin se on jo sairasta. Ja minä oon joskus ollut sairaalloisen mustasukkainen omasta ukostani eikä meillä silti ihan tommosta ollut..

Ihminen, joka on lapsuudenperheessä tottunut kaltoinkohteluun. Ei tiedä paremmasta eikä osaa itselleen parempaa pyytää. Mun mies eli ennen mua todella alistavassa parisuhteessa. Hänellä meni tosi kauan päästä jaloilleen ja oppia arvostamaan itseään. Nyt matkan varrella on käynyt varsin selväksi, että hänen äitinsä, joka on päällisin puolin mitä herttaisin ja ihmisrakkain ihminen, on jonkin sortin piilonarsisti. Hän valehtelee, manipuloi, hyväksikäyttää ihmisiä, mutta tekee sen niin kauniin hymyn suojissa, ettei sitä ole ihan helppo ymmärtää.  Mutta on varsin selvää, miksi mieheni suostui elämään alistavassa suhteessa ja sietämään nöyryytyksiä.  Lapsuudenkodissa on oppinut, että äidin tahtoon on alistuttava. Ihan ojan pohjalle saakka.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni avautui, ettei saa ilman miestä tai tämän lupaa käydä edes kaupassa tai lenkillä. Miten ihmeessä kukaan suostuu tälläiseen????

Jaa-a... tuntuu, että puolet mun kavereista joutuu vaikeuksiin jos ne edes KYSYY mahdollisuutta lähteä joku perjantai äijäporukassa kippaamaan pari tuoppia. Tämän perusteella väittäisin, että hyvin tavallista toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni avautui, ettei saa ilman miestä tai tämän lupaa käydä edes kaupassa tai lenkillä. Miten ihmeessä kukaan suostuu tälläiseen????

Jaa-a... tuntuu, että puolet mun kavereista joutuu vaikeuksiin jos ne edes KYSYY mahdollisuutta lähteä joku perjantai äijäporukassa kippaamaan pari tuoppia. Tämän perusteella väittäisin, että hyvin tavallista toimintaa.

Hmmm... ettei vain syynä olisi se, että

- on jo suunniteltu yhdessä muuta

- ”pari tuoppia” ei koskaan ole pari tuoppia

- seuraavan aamuna on jokin meno

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni avautui, ettei saa ilman miestä tai tämän lupaa käydä edes kaupassa tai lenkillä. Miten ihmeessä kukaan suostuu tälläiseen????

Jaa-a... tuntuu, että puolet mun kavereista joutuu vaikeuksiin jos ne edes KYSYY mahdollisuutta lähteä joku perjantai äijäporukassa kippaamaan pari tuoppia. Tämän perusteella väittäisin, että hyvin tavallista toimintaa.

Hmmm... ettei vain syynä olisi se, että

- on jo suunniteltu yhdessä muuta

- ”pari tuoppia” ei koskaan ole pari tuoppia

- seuraavan aamuna on jokin meno

Ei. Vaan asian kysyminen on hankalaa. Jos lupa tulee siitä maksetaan sitten useamman päivän ajan kummasti kiristyneellä tunnelmalla ja/tai sillä, että sitten on aikaa nostaa kaikenlaisia vaivanneita "asioita pöydälle".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni avautui, ettei saa ilman miestä tai tämän lupaa käydä edes kaupassa tai lenkillä. Miten ihmeessä kukaan suostuu tälläiseen????

Jaa-a... tuntuu, että puolet mun kavereista joutuu vaikeuksiin jos ne edes KYSYY mahdollisuutta lähteä joku perjantai äijäporukassa kippaamaan pari tuoppia. Tämän perusteella väittäisin, että hyvin tavallista toimintaa.

Hmmm... ettei vain syynä olisi se, että

- on jo suunniteltu yhdessä muuta

- ”pari tuoppia” ei koskaan ole pari tuoppia

- seuraavan aamuna on jokin meno

Ei. Vaan asian kysyminen on hankalaa. Jos lupa tulee siitä maksetaan sitten useamman päivän ajan kummasti kiristyneellä tunnelmalla ja/tai sillä, että sitten on aikaa nostaa kaikenlaisia vaivanneita "asioita pöydälle".

Ok, kai se niinkin voi olla. Yleensä vain, jos moisia ongelmia on, taustalta löytyy jokin törttöily.