Lue keskustelun säännöt.
Lastenkasvatus ennen ja nyt
17.02.2018 |
En muista äitini ikinä leikkineen kanssani. Siis ikinä. Yhden kahdenkeskisen kävelyretken muistan. Koskaan.
Ja häntä pidettiin jotenkin poikkeuksellisen hyvänä äitinä. Ja minua hemmoteltuna.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
En muista äitini ikinä leikkineen kanssani. Siis ikinä. Yhden kahdenkeskisen kävelyretken muistan. Koskaan.
Ja häntä pidettiin jotenkin poikkeuksellisen hyvänä äitinä. Ja minua hemmoteltuna.
Piditkö siitä, kun äitisi leikki kanssasi sen yhden kerran?
Itse muistan, että inhosin sitä, jos joku aikuinen yritti tulla leikkeihin mukaan, ja pyrin kostamaankin sen, koska se oli niin törkeää ja tylsää mielestäni. Ainoa mistä pidin oli se, jos joku aikuinen neuvoi miten voisin piirtää/maalata paremmin ja piirsi kanssani.
Teimme kyllä esim. äitini kanssa kaikkea muuta, harrastimme yhdessä ratsastusta ja kaikenlaisia taidejuttuja, isän kanssa katsoimme yhdessä elokuvia, kävimme elokuvissa ja luimme samanlaisia kirjoja siitä 10v eteenpäin. Mutta leikkiminen oli hirveää, jos joku aikuinen tuli siihen.
Ihmettelen miten nykyiset lapset kestää sitä, että niiden leikkeihin tunkeutuu aikuisia jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunkeutuu aikuisia jatkuvasti? Missä päin? :D
Musta tuntuu et meijän 3 ja 4 vuotiaat ei huoli aikuisia leikkiin enää mukaan :D
Toki jos tekee yhessä jotai spesiaalimpaa juttua, mut esim. legoleikkeihin ei aikuisia kaiveta mukaan... Mieheni tykkää touhuta lasten kans ja usein leikkii lasten kans ja keksii jotai erikoisempia juttuja. Usein kyllä nykyääm käy niin et isi saa yksin leikkiä legoilla ja lapset siirtyy johonki toiseen leikkiin. Lie saanut jo tarpeekseen aikuisista leikkimässä. Toki tykkäävät kun luetaan kirjoja, pelataan jne.
Ei meilläkään leikitä lasten kanssa. Tehdään kyllä muita asioita yhdessä; hiihdetään, mennään pulkkamäkeen, lauletaan jne.
En oo ikinä ymmärtäny miks aikuisten pitäisi leikkiä jos se ei tunnu luontevalta. Leikki on lasten juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista äitini ikinä leikkineen kanssani. Siis ikinä. Yhden kahdenkeskisen kävelyretken muistan. Koskaan.
Ja häntä pidettiin jotenkin poikkeuksellisen hyvänä äitinä. Ja minua hemmoteltuna.
Piditkö siitä, kun äitisi leikki kanssasi sen yhden kerran?
Itse muistan, että inhosin sitä, jos joku aikuinen yritti tulla leikkeihin mukaan, ja pyrin kostamaankin sen, koska se oli niin törkeää ja tylsää mielestäni. Ainoa mistä pidin oli se, jos joku aikuinen neuvoi miten voisin piirtää/maalata paremmin ja piirsi kanssani.
Teimme kyllä esim. äitini kanssa kaikkea muuta, harrastimme yhdessä ratsastusta ja kaikenlaisia taidejuttuja, isän kanssa katsoimme yhdessä elokuvia, kävimme elokuvissa ja luimme samanlaisia kirjoja siitä 10v eteenpäin. Mutta leikkiminen oli hirveää, jos joku aikuinen tuli siihen.
Ihmettelen miten nykyiset lapset kestää sitä, että niiden leikkeihin tunkeutuu aikuisia jatkuvasti.
asperger?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan yhden kerran kun äiti luki meille iltasadun ja sitten lauloi. En todellakaan osaa sanoa, oliko tämä ainutlaatuinen kerta, tuskin...? Mutta ei mulla ole muistoa, että joka ilta olisi luettu tai laulettu.
Ei meidän vanhemmat myöskään koskaan leikkineet tai pelanneet meidän kanssa. Mulle on itseasiassa jäänyt mieleen, kuinka äitini aina paheksui naapuriperhettä, kuinka aikuiset leikkii ja juoksee kuin lapset lastensa kanssa.
Ei meidän lapsuudessa luettu iltasatuja. Ei leikitty lasten kanssa eikä meillä ollut edes naapureita jotka olisivat leikkineet. Lomillekaan ei lähdetty lasten matkakohteet mielessä.
Kerran viikossa vanhempani kyllä ostivat minulle karkkia, olin kuulemma hemmoteltu lapsi.
Minä muistan yhden kerran kun äiti luki meille iltasadun ja sitten lauloi. En todellakaan osaa sanoa, oliko tämä ainutlaatuinen kerta, tuskin...? Mutta ei mulla ole muistoa, että joka ilta olisi luettu tai laulettu.
Ei meidän vanhemmat myöskään koskaan leikkineet tai pelanneet meidän kanssa. Mulle on itseasiassa jäänyt mieleen, kuinka äitini aina paheksui naapuriperhettä, kuinka aikuiset leikkii ja juoksee kuin lapset lastensa kanssa.
Kerran äiti saattoi minut harrastukseen, saattoi olla harrastuksen ensimmäinen kerta, mutta sen jälkeen menin aina yksin. Olin 7-vuotias ja muistan kuinka pelotti kävellä yksin illalla pimeässä.
Äitini huolehtia ammatikseen toisten lapsista ja kaikilla sen aikaisilla mittapuilla oli varmasti hyvä äiti. Noh, nyt itse äitinä ehkä saatan ajatella toisin...