täällä yksi " huumeveikon" vaimo

Kuten jo kirjoitin, aina olen vain uskonut ja toivonut, että joka hiton katkaisu tai kotona lopettaminen olisi ollut se viimeinen.

Ja minä olin tähän mieheen ihan hullusti, sokeasti rakastunut, ja vielä enemmänkin. En olisi voinut kuvitellakaan, että toista voisi niin järjettömästi rakastaa. Halusin kai niin kovasti että hän " parantuu" , etten vain osannut ottaa oppia lukemattomista petoksista ja pettymyksistä. Ja nyt olen siis katkera, että koko rakkauteni häntä kohtaan meni ikään kuin hukkaan. Nyt kun kaikki olisi niin kuin aina toivoin, niin melkeinpä mieluummin näkisin hänen taas retkahtavan, jotta voisin hyvällä omalla tunnolla aloittaa uuden elämän ilman häntä. Mutta JOS hän nyt pysyy kuivilla, niin mieluummin pysyisin yhdessä lasten vuoksi.

Ovatko nämä kerrat opettaneet sinulle mitään...

Kotona " lopettanut" varmaan useampia kymmeniä kertoja - en edes ole laskenut. Ja kuivilla on siis pysynyt n. 1pv-pari viikkoa.

Ja mitä nuo kerrat olisi opettanut? Ekan sairaalareissun jälkeen oli aivan shokki, kun rumba alkoikin uudestaan. Vähitellen siihen tottui, mutta valitettavasti en tainnut muuta oppia kuin sen, mitkä merkit kielivät takuuvarmasti uudesta retkahtamisesta.. Paitsi nyt sitten vast' ikään sain taottua päähäni, ettei mies siitä miksikään muutu, ja nyt siis näyttääkin muuttuneen...

minä ja mieheni olemme entisiä narkkareita, mutta lopetimme heti kun huomasin olevani raskaana!! Nyt selvinpäin 5 vuotta ja elämä on ihanaa!! Ei se miehesi ikinä lopeta!! Olisi jo lopettanut jos edes haluasi/pystyisi. Tiedän mistä puhun. Käytimme suonensisäisiä huumeita (heroiinä ja amfetamiiniä) 6 vuotta... Miksi annat lastesi nähdä nisti isää?!? Et taida itse olla kovin järkevä...EI MITÄÄN HUUMEITA LASTEN LÄHELLE!!!!! EI EDES PILVEÄ!!!!!!

mitä pahaa pilvessä on? itekkin olen poltellu 15v.



t: kolmen äiti

Ja myönnän kyllä, että mieheni on minun järkeni ja älykkyyteni " musta piste" .

Jos nyt voisi palata ajassa taaksepäin, tekisin varmaan monta asiaa toisin, mutta siinä tapauksessa ei minulla olisi varmaankaan näitä maailman ihanimpia lapsia. Joten kaipa kaikella on tarkoituksensa.

Mutta hyvää yötä siis! Käväisen kertomassa, jos mies taas lankeaa..

Omaani kattelin 7 vuotta. Samaa ja samaa. Pari kuukautta kuivilla, ja sitte taas retkahdus:( Lapset kärsi, minä kärsiin, talous kärsi. Elämä oli yhtä helvettiä. Onneksi tajusin lähteä. Mies lupas lopettaa jos jäisin, ja taas meni kuukaus pari hyvin, sit taas sitä helvettiä. Nyt jälkee päin olen miettiny, että miks lasten täytyi pikkuisina joutua näkemään sellasta isää. Miks en tajunnu lähteä jo aikasemmin.

Raja tulee kai kaikille jossain vaiheessa vastaan. Meillä se on nyt ja tässä, ja mieskin on kai sen jotenkin sisäistänyt. Itse elelen sillä mielellä, että viikko, kuukausi, vuosi kuivilla. Ehkä parin vuoden kuluttua voisin taas rueta uskomaan, että nyt se on ohi. Toistaiseksi siis vain odottelen ja katselen, enää en edes oikeastaan " pelkää" uutta retkahdusta, sillä tiedän että se retkahdus olisi se viimeinen jota olen todistamassa. Jotenkin helpottaa, kun olen vihdoin tajunnut, ettei sillä ole minun tai lapsieni kanssa mitään tekemistä, vaan miehen on ihan yksin kierteestään selvittävä.

ap

Siis JOS on kuivilla. Muussa tapauksessa en aio enää sietääkään. Rakastuin häneen kun hän " eli ihmisiksi" , ja hän oli ihan totta oikein hyvä tyyppi. Ja on vieläkin. En haluaisi erottaa lapsia niin kovin rakastamastaan isästään, mutta tajuan kyllä, että ei isää on paljon parempi vaihtoehto kuin huumeisä (edes viikonloppu sellainen). Huumeiden mukana tulee riidat, turvattomuus, rahahuolet jne, joten nyt valintani on tehty. En minä pysty häntä pelastamaan, joten nyt olisi aika hänen pelastaa itse itsensä.