Koinpa valaistumisen anopin suhteen kasvatusasioissa...

Yritän kovasti olla tökkimättä muurahaispesää tällä avauksellani, mutta minulle tuli viime yönä valveilla ollessani ja lapsen hoitoa pohtiessani jonkinasteinen valaistuminen.

Olen lukenut satoja, tuhansia kauhukertomuksia siitä, kuinka anoppi tekee sitä ja tätä väärin ja kuinka se on niin ja niin paljon omaa ajattelua vastaan. Itse olen kauhulla odottanut sitä, kun tulee se ensimmäinen hetki vastaan, että menee sukset ristiin.

Yöllä sitten vieressäni nukkuvaa miestä rakkaudella ajatellessani se valaistuminen tuli.

Anoppini kasvatti yksin miehen, joka on varmasti parhaimmasta päästä koko sukupuolensa mittapuulla. Kaikkea sitä, mitä olen ikinä osannut mieheltä toivoa. Huonoja puolia miehessä ei ole ja hyvät, ne on poimittu jo kotoa, tai ainakin pohja niille on poimittu kotoa.

Haluaisin tietysti omista lapsistani yhtä hienoja ihmisiä kuin hän on. Tiedostan kyllä ne virheet mitä oma äitini teki ja osaan niitä vältellä itse, mutta ne minä teen näin, anoppi väärin päin -jutut.. Tämän homman anoppi osaa. Hänellä on elävä, 38-vuotias todiste siitä, että hän osaa kasvatusasiat.

Kun minulle tulee ongelma, aion soittaa ja kysyä anopilta, miten hän toimisi. En ymmärrä, miksi edes olen huolehtinut, että mitä jos hän antaa lapsen katsoa telkkarista jeesusohjelmaa tai antaa välipalaksi jäätelöä, sehän on erityistapaus. Kotona tietysti taas normaalisti. Kyllä minun psyyke kestää sen, että "kotona ei ikinä saa mitään hyvää" ja "mummi sanoo, että.." Kyllä lapsikin sen tajuaa, kun sanoo, että meidän kotona tehdään näin ja mummin kotona niin. Mummi sattuu myös omaamaan 24 vuotta enemmän elämänkokemusta kuin minä. Itse olen monesti lapsille sanonut, että aikuiset määräävät kaikesta, koska heillä on lapsia enemmän kokemusta siitä, miten asiat tehdään ja ymmärrystä muuttaa toimintatapojaan, jos se ei tuota toivottavaa lopputulosta. Jos mummi tekee jotain eri tavalla kuin minä, mitä siitä? Hän on tehnyt sen oikein joka tapauksessa.

Anoppi onnekseni on hyvin järkevä yksilö ja on myös kysynyt minulta, mitä mieltä olen joistakin hänelle uusista asioista, jotta hän voi tehdä niin. Minusta on myös ihana, että anopilla lapsi tottuu kasvisruokailuun, minä kun en itse kasvisruuasta perusta.

Siinä valaistuessani melkein itkeä tirautin, kun tajusin, miten hyvä onni minua on potkaissut.

Ja nyt tulee se kohta, josta uskon saavani kunnon tylytyksen, mutta sanon silti tämän:

Luulen, että suurin osa nykyajan nuorista naisista on niin ideologioilla aivopestyjä, suorituskeskeisiä, omistushaluisia lapsesta ja itsekkäitä, että ei osata nähdä, ettei se oma tapa välttämättä olekaan se kaikkein paras. Siitä tulevat konfliktit.

En pidä itseäni mitenkään erityisen tyhmänä, mutta minulla kesti kuusi vuotta tajuta, että anoppinihan on parhaimmistoa, mitä lasten kasvatukseen tulee.

Ja mikä parasta, anopin kasvatuskeinoihin eivät kuulu television katselu ja kännykän käteen laittaminen. Voi, kun itsekin malttaisin olla sortumatta aina silloin tällöin!