Miksi lähdit hoitoalalle?
Voin rehellisesti sanoa, että itse kouluttauduin ja hakeuduin hoitoalalle siksi, että alalla on töitä. Palkka ei tietysti mikään hyvä ole, mutta työ itsessään ihan mukavaa.
Kommentit (16)
Koska palkka on parempi kuin edellisessä ammatissani.
Koska halusin tehdä jotain mikä tuntuisi merkitykselliseltä. Halusin auttaa, olla hyödyksi ja nimenomaan "ruohonjuuritasolla" jotta näen itse ns. kätteni jäljen ja avun perillemenon ja vaikutuksen.
Toki sekin motivoi, että tiesi työllistyvänsä.
Olen vanhuspuolella hoitajana, työ on minulle kutsumusammatti ja nautin aidosti ikääntyneiden kanssa työskentelystä. Haluan hoitaa jokaista vanhusta kuin omaa äitiäni ja olla mukana takaamassa heille hyvää loppuelämää.
Alunperin siksi että piti löytää joku ammatti joka olisi minulle sopiva mutta josta kuitenkin maksettaisiin tarpeeksi että voisi elää, ja olisi työajat ja varma työ.
Siihen asti olin tehnyt 6-7 päivänä viikossa töitä 10-16 tuntia päivässä, ja 1200€ bruttopalkalla eläintenhoitajana. Se ei sopinut enää lapsen saannin jälkeen.
Ensin ajattelin tähdätä päiväkotiin, mutta ennen lähihoitaja-opintojen aloitusta päädyin vuodeosastolle työkkärin kautta tutustumaan, ja hurahdin tai jotain. Se oli minun hommani.
Nälkä kasvaa syödessä ja jatko-opinnot kätilö-sairaanhoitajaksi olivat itsestäänselvä jatkumo.
Tutkijakoulutuksen ja apuraharumban jälkeen oli pakko hankkia ammatti, jossa olisi varma työllistyminen. Ja suorittava työ on ihan hyvää vaihtelua.
Miehenä sain sosiaalipuolella käytännössä valita työpaikkani.
Nuorempana oli kivasti naisseuraakin. Enää ei jaksa.
Aina tätä "palkka on huono" juttua. Tosi ärsyttävää kun sairaanhoitajia pidetään jonain köyhinä, vaikka palkka on hyvä!
T: sairaanhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhuspuolella hoitajana, työ on minulle kutsumusammatti ja nautin aidosti ikääntyneiden kanssa työskentelystä. Haluan hoitaa jokaista vanhusta kuin omaa äitiäni ja olla mukana takaamassa heille hyvää loppuelämää.
❤️❤️❤️❤️❤️
Koska työllistyminen on varmaa, koulutus hyvin käytännönläheistä ja ala on erittäin tärkeä sekä monipuolinen. Koin hoitoalan varmaksi valinnaksi ja sitä se on ollutkin. Olen ollut alalla nyt reilu kymmenisen vuotta enkä vaihtaisi pois. Tykkään aidosti tästä alasta!
Vierailija kirjoitti:
Aina tätä "palkka on huono" juttua. Tosi ärsyttävää kun sairaanhoitajia pidetään jonain köyhinä, vaikka palkka on hyvä!
T: sairaanhoitaja
Olen lähihoitaja. Mielestäni hoitajat ovat palkkakuopassa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Aina tätä "palkka on huono" juttua. Tosi ärsyttävää kun sairaanhoitajia pidetään jonain köyhinä, vaikka palkka on hyvä!
T: sairaanhoitaja
Olen samaa mieltä. Hoitoalalla itsekin ja palkkaan täysin tyytyväinen. Soisin kyllä esim. Akuutin puolen sairaanhoitajille paremman peruspalkan. Mielestäni on hassua, että peruspalkka on sama esim. Akuutilla puolella ja poliklinikalla, vaikka itse työssä on valtava ero.
Tähtäsin alun perin terveydenhoitajaksi työterveyshuoltoon, mutta täysin yllättäen löysin itseni sairaanhoitajan hommista. Sairaanhoitajan työ olikin se oma juttuni, vaikken olisi sitä ikinä uskonut. Olen tehnyt jo monta vuotta sh:n töitä ja tällä hetkellä haaveilen lääkiksestä, pidän sitä suht. Realistisena mahdollisuutena.
Itse olen ajatellut hoitoalalle hakeutumista, koska se on ns. "aivot narikkaan" -työtä, eli se ei vaadi mitään älyllistä kapasiteettia. Palkkakin on kohtuullinen työn vaativuuteen nähden.
Liian helppo valinta oli nuorelle naiselle lukion jälkeen vaikka hyvillä yo-papereilla pääsin muuallekin. Kadun loppuelämäni....
Vuorotyön takia palkalla elää.
Päivätyönä palkka olisi perseestä.
y5y5eyeyyeyeyeyye