Mitä olette mieltä elokuvasta Uuno Turhapuro Pisnismies?
Kommentit (8)
Perus uuno. Ne on niin nähtyjä elokuvia että muistaa ulkoa.
Appiukkoa näyttelee siinä Heikki Nousiainen. Muuten rooli on selvästikin kirjoitettu alunperin Tapio Hämäläiselle, siksi tuo näyttelijävaihdos häiritsee.
Santeri Kinnusen mukanaolo häiritsee, koska on jotenkin niin epäuunomainen näyttelijä.
Ere Kokkosen vahva kädenjälki näkyy elokuvassa, joten elokuva on hyvin erityylinen kuin ne, joita Spede on ollut mukana käsikirjoittamassa/ohjaamassa.
Vesa-Matti Loiri on jo tuossa vaiheessa lihonut, joten ei istu enää yhtä hyvin Uunon rooliin kuin aiemmin. Uunon komiikka tässä elokuvassa rakentuu pitkälti Uunon lihavuuden ja sohvaperunamaisuuden varaan, mutta kansakunnan kaapin päälle ei ole enää asiaa.
Sörsselssönin ja Härskin roolit ovat tavallista pienemmät tässä elokuvassa.
Melko huono juoni, huonot (ja paljolti kierrätetyt) vitsit ja gagit. Heikkoa juonta yritetään kompensoida julkkisten naamojen näkymisellä.
Uunoissa on yleensä hyvä ajankuva. Jos kiinnostaa millaista ysärillä "OIKEASTI" oli niin katso ihmeessä.
Kaikki ysäri Uunit jo niin väkisin väänettyjä ja jopa härskiä huumoriakin jo tuli mukaan.Myös tietenkin jo pienet paniikit kun teattereiden tulos pitkälti tehtiin Uunoilla ja suosio alkoi jo lopahtamaan.Aikoinaan kyllä ihmeteltiin kun Espanjan jälkeen leffat palasi halppis tyyliin takaisin ja hölmöt tarinat.
Siinä esiintyy myös Sauli Niinistö.
En ole katsonut yhtään Uunoa loppuun. Täysin ala-arvoisia kohelluksia.
Yksi huonoimmista Uunoista.