Apteekkien epäjohdonmukainen asiakaspalvelu
Kun apteekista on ostamassa jotain perusburanaa tai bepanthenia, niin kyllä on ylenpalttista asiakaspalvelua ja tyhjänaikaisia neuvoja suorastaan tyrkytetään. Oikein tympäisee tuo lähiapteekki, kun myyjät iskevät näillä reissuilla kimppuun kuin hyeenat.
Nyt sitten hain leikkauksen jälkimainingeissa kotiin 100 kappaleen panacod-pakaasin eikä lääke ollut mulle ennestään tuttu. Tiskillä kerrottiin, että voi väsyttää. Olisivat nyt kuitenkin varoittaneet tästä panacodin aiheuttamasta älyttömästä ummetuksesta ja opastaneet sen hoitoon. Googletulosten perusteella tuntuu olevan varsin yleinen valmisteen sivuvaikutus.
Ja joo, ymmärrän tietenkin etteivät voi apteekissa tietää, että mikä on kellekin tuttu valmiste ja mihin sivuvaikutuksiin asiakas on osannut varautua. Tuntuu kuitenkin vähän surkuhupaisalta, että jotain perusvoiteen oikeaoppista levitystekniikkaa ollaan valmiita neuvomaan kädestä pitäen, mutta persreiän repivä ummetus sivuutetaan kokonaan.